Wikipedia

Nemijärven laivat

Nemijärven laivat olivat kaksi ensimmäisellä vuosisadalla Rooman keisari Caligulan valtakaudella rakennettua laivaa. Suuret puurakenteiset laivat purjehtivat tulivuorikraatteriin muodostuneella Nemijärvellä. Koska laivojen on katsottu olleen tarpeettoman suuria pienelle järvelle, on niitä usein tulkittu käytetyn huvittelutarkoituksiin; ylellisesti varusteltuja laivoja on kutsuttu ”kelluviksi palatseiksi”. Laivat upotettiin tarkoituksellisesti järven pohjaan suhteellisen pian niiden valmistumisen jälkeen. Niiden nostaminen järvestä aloitettiin 1920-luvun lopulla, ja ne asetettiin näytteille vuonna 1936 avattuun museoon. Laivat ja museo kuitenkin tuhoutuivat tulipalossa toisen maailmansodan aikana.[1]

Suuremman laivan runko vuonna 1929

Historia muokkaa

 
Nemijärvi on pieni pyöreä kraatterijärvi.

Ensimmäisellä vuosisadalla jaa. vuosina 37–41 hallinnut Rooman keisari Caligula rakennutti Nemijärvelle kaksi suurta laivaa. Pieni kraatterijärvi oli antiikin ajalla pyhitetty jumalatar Dianalle. Koska suurille laivoille ei olisi ollut pienellä järvellä käytännön tarvetta, ja koska laivojen jäänteistä on löydetty kalliita koristeluja ja teknisiä ratkaisuja, on laivojen usein tulkittu rakennetun keisarin huvikäyttöön.[1]

Laivat upotettiin tarkoituksellisesti joitakin vuosia valmistumisensa jälkeen. Alusten on usein ajateltu upotetun pian Caligulan murhan jälkeen, mutta joidenkin arkeologien mielestä hylkyjen yhteydestä löydetyt mosaiikit ja kolikot todistavat niiden olleen edelleen käytössä keisari Neron valtakaudella vuoden 54 jälkeen. Siten järven laivat saattoivat upota vasta Neron kuolemaa seuranneissa levottomuuksissa.[1]

Nemijärven laivoista ei ole säilynyt tunnettuja kirjallisia viittauksia. Järvellä kalastaneet paikalliset asukkaat kuitenkin tiesivät pohjassa maanneista hylyistä vuosisatojen ajan. Ensimmäinen yritys nostaa laivoja koukuilla ja köysillä tehtiin vuonna 1446. Vuonna 1535 insinööri Francesco de Marchi kehitti oman sukelluspukunsa päästäkseen tutkimaan laivoja. Vuonna 1827 Annesio Fusconi laskeutui hylkyjen luokse sukelluskellolla. Vuodesta 1895 alkaen antiikkikauppias Eliseo Borghi nostatti sukeltajien avulla järvestä suuren määrän esineistöä.[1]

Lopulta 1920-luvulla järvi osittain kuivatettiin Italian fasistijohtaja Benito Mussolinin tuella Caligulan laivojen nostamiseksi. Kuiville jääneet hylyt siirrettiin ensin järven rannalle ja myöhemmin niitä varten rakennettuun museoon, joka avattiin vuonna 1936. Museo ja laivat kuitenkin tuhoutuivat tulipalossa toisen maailmansodan aikana 31. päivä toukokuuta 1944.[1]

Suunnittelu muokkaa

Pienempi laiva oli purjealus; suurempi laiva oli kaleeri. Alukset olivat noin 70 metriä pitkiä ja 20 metriä leveitä. Niiden puuvalmisteisen rungon rakenne noudatti tyypillistä roomalaista laivanrakennustekniikkaa. Tavanomaisen rungon päällä olevissa kansirakennuksissa puolestaan oli ylellinen koristelu, johon kuului pylväitä, marmoria, mosaiikkeja, terrakottafriisejä, kullattuja kattotiiliä ja pronssiveistoksia. Kansirakennuksissa on vesijohtojen ja lämpöeristettyjen putkien perusteella esitetty olleen myös juokseva vesi ja lämmitysjärjestelmiä.[1]

 
Ennallistus mahdollisesta ulkonäöstä

Teknologia muokkaa

 
Puurakenteisen ankkurin ennallistus

Nemijärven laivojen varustelussa käytettiin paljon kalliita ja aikaansa nähden teknologisesti edistyneitä ratkaisuja. Joidenkin laivoissa käytettyjen teknologisten ratkaisujen luultiin ennen laivojen löytymistä keksityn vasta paljon myöhemmin.[2]

Yksi järvestä löytynyt roomalainen ankkuri oli muodoltaan tukkiankkuri. Ennen sen löytämistä tämän antiikin ajalla tunnetun ankkurityypin luultiin keksityn vasta 1600-luvulla.[2]

Laivoissa käytettiin lyijystä ja terrakotasta valmistettuja vesijohtoja; hylyistä on löydetty myös vesihanan kaltaisia venttiileitä. Osan johdoista on tulkittu olleen tarkoitettu juoksevan veden kuljetukseen, kun taas toisten on tulkittu olleen lämmitysjärjestelmän osia.[1][2]

Hylyistä löydettiin kupariseoksesta valmistettuja kuulalaakereita. Niitä on esitetty alun perin käytetyn patsaan pyörivässä jalustassa. Ennen näiden laakereiden löytymistä uskottiin kuulalaakereiden toimintaperiaatteen keksineen vasta Leonardo da Vincin 1 500 vuotta myöhemmin. Sittemmin myös keisari Neron palatsin raunioista on löydetty todisteita antiikin aikaisista kuulalaakereista.[2]

Arkeologia ja tutkimus muokkaa

Laivojen esineistöä nostettiin hylyistä laajamittaisesti ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla. Vuodesta 1895 alkaen sukeltajat nostivat järvestä mosaiikkilaattoja, pronssiveistoksia, kattotiiliä, vesijohtoja, nauloja ja suuren määrän puulankkuja. Taide-esineet ja metalliosat päätyivät suureksi osaksi Rooman kansallismuseon kokoelmiin. Nostetut puuosat ainoastaan mitattiin ja hylättiin sitten järven rannalle mädäntymään.[1]

Laivat nostettiin ylös osittain kuivatetun järven pohjalta vuosina 1931 ja 1932. Hylkyjen puurakenne alkoi ilmalle altistuttuaan nopeasti rapistua suojausyrityksistä huolimatta, ja alukset siirrettiin sisätiloihin suojaan niitä varten järven pohjoispuolelle rakennettuun roomalaisten laivojen museoon (ital. Museo delle Navi Romane), joka avattiin yleisölle vuonna 1936. Tietoa keisari Caligulan laivoista ei ollut säilynyt nykyaikaan kirjallisissa lähteissä; laivat tunnistettiin Caligulan rakennuttamiksi ainoastaan niiden osiin merkityistä valmistusvuosista ja joidenkin lyijyputkien latinankielisestä merkinnästä ”C CAESARIS AUG GERMANIC”.[a][1]

Laivat ja useimmat niiden mukana 1900-luvulla nostetut esineet tuhoutuivat roomalaisten laivojen museon tulipalossa toisen maailmansodan aikana. Monet hylyistä 1800-luvulla nostetut metalliset ja keraamiset esineet ovat kuitenkin edelleen Rooman kansallismuseossa.[1]

  •  
    Pienempi laiva vuonna 1928
  •  
    Suuremman laivan airoja tukeneita pronssirenkaita
  •  
    Hylystä löytynyt pronssinen Gorgoneion
  •  
    Laivan ankkuri

Huomioita muokkaa

  1. ↑ Lyhennetty genetiivimuoto keisari Caligulan nimistä Caius Caesar Augustus Germanicus.[1]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k Carlson, Deborah N.: Caligula's Floating Palaces. Archaeology, 2002, 55. vsk, nro 3, s. 26–31. Archaeological Institute of America. Artikkeli Texasin yliopiston sivuilla (pdf). Viitattu 7.3.2021.
  2. ↑ a b c d Frazier, Troy: The Mechanical and Scientific Significance of the Ships of Nemi Wright State University. Viitattu 7.3.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Nemijärven_laivat&oldid=21400715”