Neidonlähde

Ingmar Bergmanin elokuva vuodelta 1960

Neidonlähde (Jungfrukällan) on Ingmar Bergmanin ohjaama elokuva vuodelta 1960. Sen tarina perustuu keskiaikaiseen 1200-luvun balladiin Herr Töres' döttrar, joka kertoo vauraan talonpojan tyttäristä.[1] Elokuvan kuvaus on saanut vaikutteita Akira Kurosawalta ja Mauritz Stilleriltä. Kuvauksen toteutti Sven Nykvist.[2]

Neidonlähde
Jungfrukällan
Ohjaaja Ingmar Bergman
Käsikirjoittaja Ulla Isaksson
Tuottaja Ingmar Bergman
Säveltäjä Erik Nordgren
Kuvaaja Sven Nykvist
Leikkaaja Oscar Rosander
Pääosat Birgitta Pettersson
Max von Sydow
Birgitta Valberg
Gunnel Lindblom
Allan Edwall
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö AB Svensk Filmindustri
Levittäjä Janus Films
Netflix
Ensi-ilta 1960
Kesto 86 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Elokuva on kuvattu Taalainmaalla muun muassa Stuggforsenissa sekä Skattungbyssä [3].

Elokuva sai Oscar-palkinnon parhaana vieraskielisenä elokuvana vuonna 1960 ja oli ehdokkaana myös puvustuksesta. Elokuva sai myös parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globen vuonna 1961.

Juoni muokkaa

Toren ja Märetan tytär Karin lähtee viemään kynttilöitä kirkolle sisarpuolensa Ingerin kanssa. Ingeri on katkera sisarpuoltaan kohtaan. Matkalla kolme paimenta raiskaa ja tappaa Karinin. Ingeri näkee tapahtuman, mutta pelästyy eikä uskalla palata kotiin kertomaan murhasta. Paimenet saapuvat Toren ja Märetan kotiin, jossa he yrittävät myydä Karinin vaatteita Märetalle. Totuus paljastuu vanhemmille, ja isä Tore kostaa murhaamalla paimenet. Perhe lähtee Karinin ruumiin luokse Ingerin johdattamana. Tore ei ymmärrä tyttärensä murhan sallinutta Jumalaa, mutta päättää rakentaa paikalle kirkon. Karinin ruumiin alta paljastuu lähde.

Näyttelijät muokkaa

 Birgitta Pettersson  Karin  
 Max von Sydow  Töre, Karinin isä  
 Birgitta Valberg  Märeta, Karinin äiti  
 Gunnel Lindblom  Ingeri, sisarpuoli  
 Allan Edwall  Kerjäläinen  
 Axel Düberg  Laiha paimen  
 Tor Isedal  Mykkä paimen  
 Ove Porath  Paimenpoika  
 Axel Slangus  Odin  
 Gudrun Brost  Piika Frida  
 Oscar Ljung  Renki Simon  

Kohtelu Suomessa muokkaa

Valtion elokuvatarkastamo asetti elokuvalle ennakkotarkastuksessa 15. kesäkuuta 1961 ikärajan KK (Kokonaan kielletty), joten sitä ei saanut Suomessa laillisesti esittää. Elokuva vapautui sensuurista tarkastamon johtajan vaihduttua vuonna 1967, jolloin monet aiemmin kielletyt elokuvat uudelleentarkastuksissa vapautuivat sensuurista.[4][5]

Lähteet muokkaa

  1. Per Tyrssons döttrar (känd i SMB under namnet Herr Töres' döttrar) (Balladin teksti) math.su.se. Viitattu 8.1.2012. (ruotsiksi)
  2. Alanen, Antti: Bergman (arkistoitu versio) 2003. Suomen Elokuva-arkisto. Arkistoitu 13.2.2008. Viitattu 19.11.2019.
  3. Ingmar Bergmanin kotisivut[vanhentunut linkki]
  4. Sedergren, Jari.: Taistelu elokuvasensuurista : valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, [2006]. 85017263. ISBN 9517468121. Teoksen verkkoversio.
  5. Neidonlähde **** | Teevee | Iltalehti.fi www.iltalehti.fi. Viitattu 26.3.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.