Natalja Sadova (ven. Наталья Садова, o.s. Koptjuh, s. 15. kesäkuuta 1972, Gorki, Neuvostoliitto) on venäläinen kiekonheittäjä.[1]

Mitalit
Maa:  Venäjä
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Ateena 2004 kiekonheitto
Hopeaa Hopeaa Atlanta 1996 kiekonheitto
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2005 kiekonheitto
Pronssia Pronssia Ateena 1997 kiekonheitto
      Hylätty Edmonton 2001 kiekonheitto
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Budapest 1998 kiekonheitto
Hopeaa Hopeaa München 2002 kiekonheitto

Sadova aloitti kansainvälisen kilpauransa vuonna 1995, jolloin hän voitti Universiadit ja Euroopan cupin. Göteborgin MM-kisoissa hän oli viides tuloksella 62,60. Atlantan olympialaisissa 1996 hän voitti olympiahopeaa heitettyään 66,48. Vuonna 1997 hän voitti jälleen Universiadit ja Euroopan cupin sekä MM-pronssia Ateenan MM-kisoissa. Seuraavana vuonna hän voitti Euroopan cupin lisäksi GP-finaalin ennätystuloksellaan 68,50. Yleisurheilun maailmancupissa hän oli samana vuonna kolmas ja Budapestin EM-kisoissa toinen. Sadova voitti 1999 neljännen kerran Euroopan cupin sekä sijoittui neljänneksi Sevillan MM-kisoissa. Sydneyn olympialaisissa 2000 hän oli jälleen neljäs.[1] Hän voitti Edmontonin MM-kisoissa 2001 kultaa tuloksella 68,57, mutta kilpailujen jälkeen hänet hylättiin veren liian suuren kofeiinipitoisuuden takia. Hän ei saanut kärystään kilpailukieltoa.[2]

Sadova voitti 2002 Euroopan cupin ja EM-hopeaa Münchenin EM-kisoissa. Loppukaudesta hän oli ensimmäinen GP-finaalissa ja kolmas yleisurheilun maailmancupissa. Seuraavana vuonna hän oli Euroopan cupissa kolmas ja heitti viidenneksi Pariisin MM-kisoissa. Kauden lopussa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän sijoittui viidenneksi.[1] Sadova nousi Ateenan olympialaisissa 2004 viidennellä heitollaan olympiakultaan. Hänen voittotuloksensa oli 67,02.[3] Samana vuonna kauden lopussa hän sijoittui IAAF:n yleisurheilufinaalissa toiseksi. Vuonna 2005 Sadova voitti Euroopan talviheittocupin. Helsingin MM-kisoissa hän voitti hopeaa ja kauden lopussa hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin.[1] Sadova kärähti dopingista kesällä 2006. Hänet asetettiin kahden vuoden kilpailukieltoon, joka päättyi 6. heinäkuuta 2008.[4] [2] Hän osallistui Pekingin olympialaisiin elokuussa 2008, mutta ei selviytynyt karsinnasta loppukilpailuun. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän oli seitsemäs[1] ja Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 neljäs[5].

Ennätykset muokkaa

Lähteet muokkaa