Avaa päävalikko

Narvalaisuus on lestadiolaisuuden haara, joka sai nimensä syntysijastaan Narvasta. Se syntyi lestadiolaisuuden suuren hajaannuksen yhteydessä Viron Narvassa vuonna 1898, kun Viron Narvasta kävi lestadiolainen Juri Jegor Pietarissa, jossa melkein kaikki lestadiolaiset olivat juuri liittyneet uusheräykseen[1][2]. Narvalaisuus muotoutui erilaiseksi kuin uusiheräys, koska kielimuuri johti väärinymmärryksiin ja toivottomuuteen Narvan lestadiolaisten keskuudessa, kun he kuulivat Pietarissa käyneeltä Juri Jegorilta, että Pietarin lestadiolaiset vaativat heiltä uutta heräämistä ja sanoivat, että heidän entinen uskonsa on kuollutta uskoa[3]. Tuossa hämmennyksen tilassa Narvan lestadiolaisyhteisön opit ja käytännöt muodostuivat omalaatuisiksi "Narvan Katrin" (oik. Katariina Olli) johdolla, joka sai erityisen uskonnollisen heräyksen. [4] Siitä lähtien narvalaisuuden tunnusmerkkejä olivat julkirippi, ilmestykset ja rajut liikutukset.[5] Ilmestyksistä ja näyistä tuli niin tärkeitä asioita, että Narvan Katri oli huutanut: ”Kirjoittakaa ylös, mitä minä sanon, niin siitä tulee toinen Raamattu”.[6] Narvalaisuus levisi jossakin määrin myös Suomeen, aina Nivalan ja Ylivieskan korkeudelle asti, mutta enimmäkseen Etelä-Suomeen[7].

Suomen ja Karjalan lestadiolaisuuden sukupuu joka sisältää myös kuolleet haarat.
Venäjän ja Inkerin (ei niinkään Karjalan) lestadiolaisuuden sukupuu joka sisältää myös kuolleet haarat.[8][9]

.

Narvalaisuus sai paljon kannatusta erityisesti Pietarissa, jossa melkein kaikki lestadiolaiset olivat liittyneet uusheräykseen[10]. Pian kuitenkin valtaosa Pietarin uusheränneistä liittyi narvalaisuuteen. Pietarissa oli lestadiolaisia eri arvioiden mukaan noin 700-1 500 ennen 1890-luvun lopun suurta hajaannusta[11].

Narvalaisuus jakaantui jo aivan alkuvaiheessa kahteen suuntaukseen, joiden nimet ovat lindströmiläisyys ja kumpulaisuus. Aleksanteri Kumpulaisen (1861-1926) johtama kumpulaisuus oli niistä hurmahenkisempi ja "lainomaisempi" painottaen ehdotonta julkirippiä[12][13][14]. Narvalaisuuden maltillisempi suuntaus lindströmiläisyys sai nimensä Pietarissa, Espoossa ja Viipurissa asuneen saarnaajan Karl Teodor Lindströmin (1857-1917) mukaan[15][16]. Kumpulaiset narvalaiset kutsuivat Helsingin Rauhanyhdistykselle puhumaan norjalaisen Thomas Ball Barrattin, ja hän saapuikin Suomeen ensimmäisen kerran syksyllä 1911[17].

Näiden Thomas Barrattin saarnamatkojen myötä helluntaiherätys rantautui Suomeen. Narvalaisuus hiipui 1910-luvulla, ja sen kannattajia siirtyi mm uusheräykseen, helluntailaisuuteen, esikoislestadiolaisuuteen ja vanhoillislestadiolaisuuteen. Perimätiedon mukaan Pietarissa osa narvalaisista siirtyi paikallisesta lestadiolaisyhteisöstä erkaantuneeseen vapaakirkollisvaikutteiseen itsenäiseen lestadiolaishaaraan hajaannuksessa noin 1912. Pietarin lestadiolaiset kuuntelivat noihin aikoihin paljon Barrattin saarnoja.[18] Viipurissa kumpulaiset narvalaiset tekivät sovinnon uusheräyksen kanssa 1913 eli liittyivät käytännössä uusheräykseen. Viipurissa kumpulalaiset narvalaiset olivat senkin jälkeen kuitenkin uusheräyksen sisällä keskenään paljon kanssakäymisessä ja järjestivät keskenään pieniä kotiseuroja aina talvisotaan asti. Viipurilainen K. T. Lindström jatkoi saarnaamista lindströmiläisten narvalaisten kotiseuroissa aina kuolemaansa asti 1917 luopumatta narvalaisuudesta, jonka jälkeen lindströmiläinenkin narvalaisuuden haara alkoi hiipua. Viimeistä narvalaisten säännöllistä seuratoimintaa esiintyi Terijoella, jossa heillä oli saarnaajana Axel M. Helsingius (1855-1925), joka saarnasi ruotsiksi ja joka toimi lindströmiläisten narvalaisten saarnaajana aina kuolemaansa asti[19].[20] [21][22]

Lindströmiläisyyden säännöllinen seuratoiminta loppui 1920-luvun puolivälin tienoilla Terijoella, vaikkakin yksittäisiä narvalaisia eli vielä vuonna 1945. Kumpulaisuuden jäljelle jääneet rippeet liittyivät käytännössä kokonaisuudessaan uusheräykseen sovintokokouksen seurauksena vuonna 1913, johon päättyi kumpulaisuuden olemassaolo itsenäisenä lestadiolaissuuntana. Tosin vielä talvisotaan asti kumpulainen suuntaus vaikutti uusheräyksen sisällä.[23] [24][25]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Talonen 2001. s. 29
  2. Kinnunen 2004. s. 207
  3. Kinnunen 2004. s. 207
  4. Kinnunen 2004. s. 207
  5. Jussila 1948. s. 102
  6. Jussila 1948. s. 102
  7. Lohi 2007. s. 396
  8. Kinnunen 2004. s. 348-349
  9. Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html
  10. Lohi 2007. s. 395.
  11. Kinnunen 2004. s. 159
  12. Kinnunen 2004. s. 138
  13. Hepokoski 2002. s. 21
  14. Kinnunen 2004. s. 210
  15. Kinnunen 2004. s. 449-450.
  16. Kinnunen 2001. s. 5.
  17. Kinnunen 2001. s. 7.
  18. Kinnunen 2004. s. 214.
  19. Kinnunen 2004. s. 413-414
  20. Hepokoski 2002. s. 21
  21. Kinnunen 2001. s. 8.
  22. Kinnunen 2004. s. 213-215
  23. Hepokoski 2002. s. 21
  24. Kinnunen 2001. s. 8.
  25. Kinnunen 2004. s. 213-215