Naistutkimus

tieteenala, joka tutki sukupuolen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden suhteita

Naistutkimus on monitieteinen oppiaine ja tutkimusala, jonka tavoitteena oli tutkia, kuinka sukupuoli ja sukupuolten väliset suhteet vaikuttavat erilaisiin yhteiskunnallisiin, kulttuurisiin ja historiallisiin ilmiöihin. Naistutkimus on luonteeltaan feminististä[1], kriittistä[2], emansipatorista[3] ja monitieteistä eli sitä tehdään eri tieteenalojen, kuten ihmistieteiden, yhteiskuntatieteiden, oikeustieteen ja teologian puitteissa.

Helsingin yliopiston sukupuolentutkimusta tekevä Kristiina-instituutti on saanut nimensä Ruotsin kuningattaren Kristiinan mukaan. Abraham Wuchters, Drottning Kristina, 1661.

Vuonna 2009 Suomesssa alettiin käyttää naistutkimus-termin sijaan sukupuolentutkimus-termiä.[4] Suomessa naistutkimus oli kattokäsite, johon sisältyivät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus, lesbo-, homo- ja queer-tutkimus[5][6], sekä tyttötutkimus.[7]

Historia

muokkaa
 
Yhdysvaltalaisen tutkimusjulkaisun kansi.

Naistutkimus tuli yliopistoihin ensin Yhdysvalloissa 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa. Naiskeskeiselle lähestymistavalle luonteenomaista tutkimusta oli tehty jo tätä ennen osana naisliikkeen omaa toimintaa. Työt jäivät akateemisesti huomiotta tai torjuttiin, kunnes ne löydettiin yliopistollisen nais- ja sukupuolentutkimuksen piirissä 1970-luvulla.[8] Naistutkimus on sittemmin levinnyt Yhdysvalloista kaikkien maanosien yliopistoihin. Vuonna 2009 nais- tai sukupuolentutkimusta harjoittavia yliopistoja ja tutkimuskeskuksia oli maailmalla yli 900.[9]

Historia Suomessa

muokkaa

Naistutkimus vakiintui yliopistolliseksi oppiaineeksi 1980-luvulla. Alaa opetettiin ja tutkittiin ensimmäiseksi muun muassa kirjallisuudentutkimuksen, taidehistorian ja teologian piirissä.[10] Suomen ensimmäinen naistutkimuksen laitos perustettiin 1986 Åbo Akademihin.[11] Ensimmäinen suomalainen alan oppikirja Akanvirtaan julkaistiin vuonna 1988. Helsingin yliopiston Kristiina-instituutti perustettiin vuonna 1991.[12]

Ensimmäinen naistutkimuksen maisteri valmistui Helsingin yliopistosta huhtikuussa 2005 ja ensimmäinen tohtori marraskuussa 2005. Suomessa oli arvion mukaan vuonna 2003 noin 90 tavalla tai toisella sukupuolentutkimukseen liittyvää väitöskirjaa tekevää jatko-opiskelijaa.[13]

Tieteenalan sisällä käytiin Suomessa keskustelua alan nimestä useita kertoja. Siirtymä naistutkimuksesta sukupuolentutkimukseen alkoi Helsingin yliopistosta vuonna 2009 kun Kristiina-instituutti otti käyttöönsä sukupuolentutkimuksen naistutkimuksen sijaan. Päätöksessä kuultiin laajasti alan opiskelijoita ja tutkijoita.[14] 2010-luvun aikana sukupuolentutkimus otettiin käyttöön kaikissa Suomen yliopistoissa, joissa alaa voi opettaa ja tutkia.[15]

Sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmia on nykyään Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Lapin yliopistoissa, sivuaineena sitä voi opiskella lisäksi Itä-Suomen ja Oulun yliopistossa. Muissa paitsi Oulussa ja Jyväskylässä on myös sukupuolentutkimuksen professuuri.lähde?

Suomessa toimii Sukupuolentutkimuksen seura (SUNS), joka on perustettu vuonna 1988. Seura julkaisee kaksikielistä Sukupuolentutkimus - Genusforskning -lehteä ja järjestää vuosittain Sukupuolentutkimuksen päivät. Yhdistykseen kuului vuonna 2012 noin 600 jäsentä.[16]

Tietoteoreettinen tausta

muokkaa

1990-luvulla nousi postmoderni feminismi, jossa valta-asetelmia tarkastellaan alakulttuurien näkökulmista. Näistä merkittävin on homo- ja lesbotutkimuksesta syntynyt queer-teoria.[17]

Naistutkimuksessa on pohdittu, miten tieteen miesvaltaisuus vaikuttaa tutkimuksen kohteen ja menetelmien valinnoillaan siihen, millaista tietoa se tuottaa. Tiedekriittisen naistutkimuksen mukaan kaikki tutkimus on väistämättä näkökulmasidonnaista eikä siten objektiivista. Filosofi Sandra Harding tarjosi 1980-luvulla näkökulmasidonnaisuuden paradoksin ratkaisuksi feministisen standpoint-teorian, jonka mukaan tieteen objektiivisuus tulee ymmärtää uudella tavalla: se on tutkimusta alistettujen ryhmien lähtökohdista käsin. Hardingin mukaan tieteellinen tutkimus on välttämättä näkökulmasidonnaista, mutta jotkut näkökulmat ovat toisia parempia.[18]

1990-luvulla monet tieteenfilosofit asettivat feministisen tutkimusohjelman kyseenalaiseksi, mikä osaltaan johti standpoint-teorian uudelleenarviointiin. 2000-luvulla on esitetty, että sosiaalinen tietoteoria voisi tarjota kestävämmän ratkaisun. Suomalainen Kristina Rolin ehdottaa, että tutkimuksessa hyväksyttävä subjektiivisuus tulisi rajata konkreettisiin väitteisiin, kuten menetelmällisiin ratkaisuihin. Eri näkökulmia voitaisiin puolestaan arvioida sillä perusteella, miten hyvin ne noudattavat objektiivisen keskusteluyhteisön pelisääntöjä, ja nais- tai sukupuolentutkimus voisi toimia yhtenä pelisääntöjen määrittäjänä.[18]

Metodologia

muokkaa

Sukupuolentutkimuksessa on perinteisesti suosittu erilaisia laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Tutkijat ovat pohtineet tieteellisinä tosiasioina esitettyjen väitteiden poliittista vaikutusvaltaa. Kuitenkin tilastollisin menetelmin tehdyt kyselyt, asennetutkimukset ja tilastot ovat olleet tärkeitä seksismin ja epäoikeudenmukaisuuden osoittamisessa.[19]

Väkivaltatutkija Suvi Ronkaisen mukaan feministisen tutkimuksen kannalta on olennaista havaita, että tilastotietoja tarkastellessa erilaisilla näkökulmilla on merkitystä niiden tulkinnan kannalta. Tulkinta eroaa analyysistä siten, että siinä tutkimuksen tuottamat vihjeet ja oivallukset peilataan jonkin tietyn ajattelutavan kautta. Vallalle ja feministisille tietämisen tavoille herkkä luenta avaa Ronkaisen mukaan hedelmällisen näkökulman määrälliseen tutkimukseen. Esimerkiksi väkivallan vastainen ja uhreja tukeva työ on saanut laajemmin yhteiskunnallista tukea vasta kun feministiset tilastotulkinnat ja naisuhritutkimukset, joissa väkivallan käsite on määritelty uudella tavalla, ovat osoittaneet naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyden.[19]

Naistutkimuksen kritiikki

muokkaa

Naistutkimus on kohdannut arvostelua julkisessa keskustelussa. Väitteitä naistutkimuksen epätieteellisyydestä on esitetty muun muassa Jussi K. Niemelän ja Osmo Tammisalon vuoden 2006 pamfletissa Keisarinnan uudet (v)aatteet. Tieteenfilosofi Ilkka Niiniluoto kommentoi, että naistutkimuksessa tehdään paljon hyviä ja tärkeitä tutkimuksia ja että koko tutkimusalan leimaaminen on ylilyönti.[20]

Norjassa vuoden 2011 aikana käydyn julkisen keskustelun jälkeen Oslon yliopiston sukupuolentutkimuksen tutkimushanke menetti valtiontukensa.[21][22][23]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Weedon, Chris: Feminist practice and poststructuralist theory. John Wiley & Sons, 1997. Google Books (viitattu 2.2.2012). (englanniksi)
  2. {Seidman, Steven: The Social Construction of Sexuality. New York/Lontoo: Norton, 2003. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 31.12.2012). (englanniksi)
  3. Sarantakos, Sotirios: ”3 Feminist research”, Social Research. Palgrave, 2004. [www.palgrave.com/sociology/sarantakos/docs/chapter3.pdf Teoksen verkkoversio] (PDF) (viitattu 31.12.2012).
  4. Naistutkimus muuttuu sukupuolentutkimukseksi Yle uutiset. 1.9.2009. Viitattu 19.4.2024.
  5. Urponen Maija 2009. Mitä naistutkimus on? Minna - Valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali. Viitattu 12.01.2009.http://www.minna.fi/minna/naistutkimus/index.htm
  6. Rajamäki, Aleksi: Sukupuolentutkimus on kriittistä, ei ideologista Utuonline. 22.02.2011. Turun yliopiston viestintä. Arkistoitu 24.2.2011. Viitattu 31.1.2012.
  7. http://agricola.utu.fi/nyt/pyynnot/index.php?jarj=jatettyb&ilmoitus=460
  8. Cott, N. T Pleck, E. H. (eds.): A Heritage of Her Own. Toward a New Social History of American Women.. Indiana University Press, 1979. (englanniksi)
  9. Korenman, Joan: Women’s Studies Programs, Departments, & Research Centers userpages.umbc.edu. 1994-2009. Viitattu 10.9.2009. (englanniksi)
  10. Setälä, Päivi & Kurki, Hannele (toim.): Akanvirtaan. Johdatus naistutkimukseen. Helsinki: Yliopistopaino, 1988. ISBN 951-570-019-1.
  11. Stenfors, Petra: Feministinen aikamatka: Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tutkimusjaosto 1981-2006 TANE-julkaisuja 9. 2006. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta - TANE. Viitattu 5.11.2017.
  12. Hyviä hetkiä Helsingin yliopiston Kristiina-instituutissa - 375 Humanistia 375humanistia.helsinki.fi. Viitattu 5.11.2017.
  13. Urponen, Minna: Mitä naistutkimus on? minna.fi. Arkistoitu 28.9.2007.
  14. Järviö, Nina: Naistutkimuksesta sukupuolentutkimukseen. Humanisti-lehti, 2011. Helsingin yliopisto. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  15. Elomäki, Anna & Meskus, Mianna & Jauhola, Marjaana: Naistutkimuksesta Sukupuolentutkimukseen. Sukupuolentutkimus – Genusforskning, 2014. SUNS.
  16. SUNS Suomen Naistutkimuksen Seuran verkkosivut nt.suns.org. Viitattu 17.7.2012.
  17. Plummer, Ken: Queers, Bodies and Postmodern Sexualities: A Note on Revisiting the ”Sexual” in Symbolic Interactionism. Qualitative Sociology, Winter 2003, 26. vsk. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 31.1.2012. (englanniksi)
  18. a b Rolin, Kristina (2005): Tutkimuksen näkökulmasidonnaisuuden paradoksi. Teoksessa Husu, Liisa & Rolin, Kristina (toim.): Tiede, tieto ja sukupuoli, s. 97–111. Helsinki: Gaudeamus, 2005. ISBN 978-951-662-931-8.
  19. a b Ronkainen, Suvi: Kvantitatiivisuus, tulkinnallisuus ja feministinen tutkimus. Teoksessa Liljeström, Marianne (toim.): Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta. Tampere: Vastapaino, 2004. ISBN 951-768-146-1.
  20. Austin, Patrik: Naistutkimus kuumentaa tunteita. Helsingin Sanomat, Tiede ja luonto 4.3.2008, s. D2.
  21. Aftenposten: Kjønnsforskere vil reise kjerringa aftenposten.no. 12.10.2011. Viitattu 31.5.2011. (norjaksi)
  22. Kjønnsforskningen mister 56 millioner Aftenposten. 23.11.2011. Viitattu 14.12.2011. Norja
  23. Uncertain future for the Research Council’s gender initiativeArkistoitu kopio Gender In Balance Research. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 16.12.2011. (englanniksi)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Anttonen, Anneli ym. (toim.): Feministejä. Aikamme ajattelijoita. Tampere: Vastapaino, 2000. ISBN 951-768-066-X.
  • Braidotti, Rosi: Riitasointuja. (Patterns of Dissonance. An Essay on Women in Contemporary French Philosophy, 1991.) Suomennos: Päivi Kosonen ym. Tampere: Vastapaino, 1993. ISBN 951-9066-66-7.
  • Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (toim.): Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-9066-96-9.
  • Saresma, Tuija ym. (toim.): Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-247-3.