Naarajärvi
Naarajärvi on Pieksämäen kaupungissa sijaitsevan Pieksämäen keskustaajaman läntinen osa. Se oli entisten Pieksämäen maalaiskunnan ja Pieksänmaan kunnan keskustaajama. Pieksämäen kaupunginvaltuusto kokoontuu kunnantaloksi rakennetussa Kanttilassa (arkkitehti Jouni Koiso-Kanttila, 1988).[1][2] Naarajärven lasten- ja nuortenkirjasto oli Maaselän koulun tiloissa vuoteen 2018 asti. Naarajärven kirjasto sijaitsi Kanttilassa, mutta se siirrettiin, koska Maaselän koulu joutui väistötiloihin ja vanhan kirjaston kohdalle tuli luokka.[3][4]
Naarajärvellä sijaitsee muun muassa Naarajärven vankila ja Naarajärven lentokenttä (EFPK). Naarajärvellä oli myös oma rautatieasema. Pieksämäen kouluista Naarajärvellä toimi vuodesta 1968 vuoteen 2013 Siilin koulu.[5][6] Nykyinen alakoulu Maaselän koulu on myös Naarajärvellä.[7] Alueen suurimpia järviä ovat Vangasjärvi, Naarajärvi ja Ala-Siili.
Tilastokeskuksen vuoden 1970 taajamaluettelossa[8] Naarajärven alue mainitaan Pieksämäen maalaiskunnan taajamana nimellä Maaselkä. Jo tuolloin Pieksämäen keskustaajama on ulottunut jonkin verran Pieksämäen kaupungin ja maalaiskunnan välisen kuntarajan ylitse maalaiskunnankin puolelle. Ainakaan vuoden 1990 taajamaluettelossa[9] Maaselkää ei enää ole mainittu omana taajamanaan, minkä perusteella se on kasvanut yhteen Pieksämäen keskustaajaman kanssa.
Muuta
muokkaaNaarajärvelle sijoittuu Veikko Rissasen vuonna 1968 kirjoittama romaani Naarajärven Jahtiyö.
Lähteet
muokkaa- ↑ Kokousaikataulut Pieksämäen kaupunki. Viitattu 3.11.2012.
- ↑ Virastotalo Kanttila Visit Pieksämäki. Pieksämäen kaupunki. Viitattu 1.11.2015.
- ↑ Kirjasto muutti Kanttilasta Maaselän koululle | Länsi-savo lansi-savo.fi. Viitattu 14.3.2018.
- ↑ Uusia tuulia kirjastossa | Kulttuurikeskus Poleeni poleeni.fi. 18.12.2015. Arkistoitu 27.9.2016. Viitattu 26.9.2016.
- ↑ Siilin koulu loppu lähestyy. Länsi-Savo, 31.10.2012. Etelä-Savon viestintä. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.11.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Rihu, Tanja: Siilin koululla vietetään jäähyväisbileet Länsi-Savo. 16.5.2013. Etelä-Savon Vistintä Oy. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 6.6.2014.
- ↑ Maaselän koulu Pieksämäen kaupunki. Viitattu 6.6.2014.
- ↑ Väestönlaskenta 1970 Osa I: Yleiset demografiset tiedot. (Suomen virallinen tilasto VI C:104) Helsinki: Tilastokeskus, 1973.
- ↑ Taajamat 1990. (Väestönlaskenta 1990: Osa 11) Helsinki: Tilastokeskus, marraskuu 1992. ISBN 951-47-6528-1.