Na-dené-kielet

(Ohjattu sivulta Na-dene-kielet)

Na-dené-kielet (myös na-dene, nadene) on eräs Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaiden kielten muodostamista kielikunnista. Suurin Na-dene kielten ryhmä on athabaskakielet, johon kuuluvat muun muassa pohjoisen dogribit ja chippewat sekä etelän apassit ja navajot.

Na-dené-kielten levinneisyys ennen eurooppalaisten saapumista.

Na-dené-kielten puhujat ovat Joseph Greenbergin kiistellyn luokittelun yksi kolmesta suuresta Amerikan alkuperäisasukasryhmistä, joista muut ovat amerintiaanit ja eskimot. Teorian mukaan nadene-intiaanit olisivat saapuneet Amerikkaan myöhemmin kuin amerintiaanit, joita ovat muun muassa algonkin- ja uto-asteekkilaisiin kieliin kuuluvat heimot. Pohjoiset nadene-ryhmän intiaanit elivät subarktisessa kulttuuripiirissä ja harjoittivat muun muassa karibun metsästystä ja kalastusta. Elinkeinot vaihtelivat jonkun verran alueesta toiseen. Monilla alueilla ihmiset asuivat pienissä muutaman perheen kylissä, ja kokoontuivat suuremmiksi yksiköiksi vuosikierron mukaan esimerkiksi karibun metsästykseen. Varsinaista päällikköä näillä ei ollut. Asumuksena oli useimmiten maja, joka oli kartiomainen kota tai joskus kupolimainen vigvami. Joskus asumus oli kaivettu osin maan alle ja/tai seinät peitetty turpeella. Jotkut heimot asuivat satulakattoisissa, salvaamattomista hirsistä tehdyissä pitkulaisissa asumuksissa. Kanadan ja Alaskan vuoristossa kalarikkaiden jokien varsilla oli kiinteämpää asutusta, jossa klaanilla saattoi olla päällikkö henkivartijoineen. Ylimystö koostui tällöin rikkaan päällikön sukulaisista.

Na-dene-intiaanien elämäntapa oli ikivanha, myöhäispaleoliittisen perinteen mukainen.[1][2][3] Uskontona oli šamanismi.

Na-dené-kielten on toisinaan esitetty muodostavan dene-jeniseiläisten kielten kielikunnan yhdessä Siperiassa puhuttavien jeniseiläiskielien kanssa.

Luokittelu muokkaa

  • tlingit – noin 700 puhujaa (M. Krauss, 1995)
  • athabasca-eyak (engl. Athabaskan-Eyak
    • eyak – viimeinen puhuja kuollut 21.1.2008
    • athabasca-kielet
      • pohjoiset athabasca-kielet
      • Tyynenmerenrannikon ryhmä
      • eteläiset athabasca-kielet eli apaššikielet

Eniten puhujia kielikunnan kielistä on navajon kielellä.

Franz Boasin luokittelussa kielikuntaan kuului myös haidan kieli, mutta nykyisin useimmat kielitieteilijät pitävät sitä isolaattikielenä. Korostaakseen sitä, että haida ei kuulu kielikuntaan, englannin kielessä kielikunnasta käytetään usein nimeä Athabaskan-Eyak-Tlingit. Osa kieltentutkijoista pitää na-dené-kielikuntaa hypoteettisena.

Haploryhmä muokkaa

 
Haploryhmän C3 yleisyyskartta.

Na-dene-kieliä puhuvilla on melko yleisesti haploryhmä C3, joka on yleinen myös Keski- ja Itä-Aasiassa.

Lähteet muokkaa

  1. Legay, Gilbert: ”Subarktinen alue”, Intiaaniatlas, s. 85. WSOY, 1995. ISBN 9510204404.
  2. Taylor, Colin F. & Sturtevant, William C.: ”Subarktinen alue”, Suuri intiaanikirja, s. 182. Gummerus, 2008. ISBN 9512047497.
  3. Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit – intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukon-joelle, s. 377. Gummerus, 1994.

Aiheesta muualla muokkaa