Näin minusta tuli ihminen

Näin minusta tuli ihminen on laulaja-lauluntekijä ja pianisti Suvi Isotalon kolmas studioalbumi, joka julkaistiin 7. helmikuuta 2014.[1] Isotalo äänitti albumin "Vapaa" -kappaleen jo vuonna 2012, kun hän osallistui Studio Kekkosen "Kekkonen elää!" -studiolivesarjaan.[4] Albumin "Uusi" -kappaleen musiikkivideo julkistettiin Soundin verkkosivuilla marraskuussa 2013.[5] Isotalo järjesti yhtyeineen albuminsa julkaisukiertueen keväällä 2014.[1] Isotalon kappale "Tunnit" sai huomiota sen sisältämästä tarinasta, joka kertoo masentuneen ihmisen mielenmaailmasta.[6] "Kuunpimennys" puolestaan kertoo lapsen yöllisestä retkestä tajunnan ja unimaailman välillä, ja kappaleesta kuvattu musiikkivideo julkaistiin syyskuussa 2014.[7]

Näin minusta tuli ihminen
Suvi Isotalo
Studioalbumin Näin minusta tuli ihminen kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 7. helmikuuta 2014[1]
7. elokuuta 2015 (iTunes)[2]
 Kesto 37.13
 Levy-yhtiö Sound of Finland Oy
Listasijoitukset

Suomi 41.[3]

Suvi Isotalon muut studioalbumit
P.S. Maj'lle
2011
Näin minusta tuli ihminen
2015

Kappaleet muokkaa

  1. Näin minusta tuli ihminen – 2.58
  2. Yksi – 4.47
  3. Uusi – 3.55
  4. Olen aina sun – 2.38
  5. Tokoin unelma – 3.06
  6. Kuunpimennys – 3.54
  7. Tunnit – 3.55
  8. Vapaa – 5.05
  9. Äidille – 3.40
  10. Elämä saa jatkua – 3.11

[8]

Arvostelut muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Suvi Isotalon uusi albumi kaupoissa Uutiset. 7.2.2014. Sound of Finland. Viitattu 10.12.2023.
  2. iTunes: Suvi Isotalo - Näin minusta tuli ihminen music.apple.com. Viitattu 13.3.2022.
  3. Musiikkituottajat: Tilastot → Virallinen lista → Artistit → Suvi Isotalo → Näin minusta tuli ihminen Viitattu 13.3.2022.
  4. Suvi Isotalo purkitti ennenjulkaisemattoman biisin Studio Kekkosen studiolive-sarjassa "Kekkonen elää!" Uutiset. 7.9.2012. Sound of Finland. Viitattu 10.12.2023.
  5. Suvi Isotalo päästää kuuntelijan lähelle singlellään "Uusi" Uutiset. 15.11.2013. Sound of Finland. Viitattu 10.12.2023.
  6. Suvi Isotalon single "Tunnit" valottaa masentuneen mielenmaisemaa Uutiset. 13.3.2014. Sound of Finland. Viitattu 10.12.2023.
  7. Suvi Isotalolta uusi musiikkivideo Uutiset. 25.8.2014. Sound of Finland. Viitattu 10.12.2023.
  8. Spotify: Suvi Isotalo - Näin minusta tuli ihminen open.spotify.com. Viitattu 13.3.2022.
  9. Suvi Isotalo: Näin minusta tuli ihminen Viitattu 13.3.2022.
  10. Niin kauan kuin Suvi Isotalo tohtii pysyä pois keskitieltä, kaikki on hyvin Viitattu 13.3.2022.
  11. SUVI ISOTALO : Näin minusta tuli ihminen Viitattu 13.3.2022.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.