Mystic Force Power Rangerit

Mystic Force Power Rangerit ovat kuvitteellinen ryhmä supersankareita vuoden 2006 Power Rangers -sarjassa Power Rangers Mystic Force.[1] He ammensivat voimansa olennoista nimeltä Muinaiset Titaanit, jotka omasivat mahtavia voimia. Kypärissään rangereilla oli symboleja mytologisista olennoista Maapallon eri mytologioista. Nämä olennot olivat feeniks, keiju, garuda, minotauros ja merenneito.

Nick Russell muokkaa

Nick Russell oli Punainen Mystic Ranger.[1] Ennen rangeriksi tuloaan hänellä oli tapana matkustella moottoripyörällään sukulaiselta sukulaiselle, sillä hänen vanhempansa olivat usein liikematkoilla tai muuten vain kiireisiä. Nick saapui asumaan siskonsa luo Briarwoodiin samana päivänä, kun pahuus jälleen vapautui. Hän ilmoittautui ensimmäisenä vapaaehtoiseksi pelastamaan apua pyytäneen vanhan miehen veljen metsästä. Nick ei aluksi uskonut taikuuteen tai luottanut itseensä ja ei sen vuoksi suostunut rangeriksi saman aikaan muiden kanssa.[2] Hän muutti mielensä myöhemmin koettuaan näyn, jossa susiritari Koragg päihitti rangerit. Näky sai Nickin palaamaan takaisin ja pelastamaan muut pulasta. Samalla hän oli myös alkanut uskomaan sekä taikuuteen että velvollisuuksiinsa.[3] Sen jälkeen hänestä muodostui määrätietoinen ja velvollisuudentuntoinen taistelija. Myöhemmin hän jatkoi rangereista ensimmäisenä taistelua pahoja voimia vastaan, kun he olivat menettäneet voimansa Imperiouksen pimeän toiveen seurauksena.[4] Nick myös kannusti ryhmäänsä jatkamaan viimeistä taistelua Morticonia vastaan.[5]

Nick oli muiden rangereiden tavoin töissä Rock Porium -levykaupassa ja hän käytti vapaa-aikansa moottoripyöränsä virittelyyn. Hän ei ollut elämäntavastaan johtuen ennen Briarwoodiin muuttamistaan löytänyt oikeita ystäviä, joten hän arvosti siellä solmimiaan ystävyyssuhteita ja tutustui rangereista ensimmäisenä myös Phineaksenkin kanssa[6]. Nick oli kerran jopa valmis antautumaan Oculousille pelastaakseen ystävänsä.[7] Nick ei yleensä kantanut kaunaa ja myös Daggeron oli pannut merkille hänen kunniaan perustuneen taistelutekniikkansa. Koraggin kohdalla Nick teki kuitenkin poikkeuksen. Susiritari oli useita kertoja käyttänyt telepaattista viestintää saadakseen Nickin taisteluun ja kaksikosta muodostuikin pysyvät viholliset. Kerran Nick yritti taistella Koraggia vastaan jopa ilman taikuutta tai rangervoimiaan.[8] Myös Nick pystyi välittämään viestejä Koraggille telepaattisesti. Kun selvisi, että Koragg oli oikeasti Udonnan mies ja kauan kadoksissa ollut sankari Leanbow, Nick kieltäytyi uskomasta häntä hyväksi. Nick oli myös raivoissaan, kun häntä verrattiin Leanbow'iin.[9] Nick oli hetken melko kateellinen Daggeronille, jota Maddie oli suudellut kun Daggeron oli vielä sammakko.[10]

Nick oli adoptoitu eikä hän tuntenut oikeita vanhempiaan. Hänellä oli heistä kuitenkin muistona punainen huopa, jota hän oli itse käyttänyt lapsena. Hän ei aluksi kertonut asiaa muille rangereille. Myöhemmin paljastui, että Nick oli Bowen, kauan kadoksissa ollut Leanbow'n ja Udonnan poika, jonka Phineas oli vienyt Suuren taistelun aikana turvaan ihmisten maailmaan.[9] Hän oli siten voimakkaimman soturin ja vahvimman velhon jälkeläinen, jota kutsuttiin myös nimellä "Valo". Sen johdosta hänellä oli taito tuhota pahuus lopullisesti, mutta se teki hänestä myös pahojen kymmenen Terrorin pääkohteen.[11] Totuuden paljastuttua Nickillä oli ristiriitaiset tuntemukset. Hän sanoi ettei välittänyt isästään, kun Leanbow katosi uudestaan. Myöhemmin kuitenkin paljastui, ettei se ollut totta. Clare oli Nickin serkku ja Claren kuollut äiti hänen tätinsä.

Viimeisessä taistelussa Mestari riivasi Nickin ja teki hänestä uuden Koraggin, joka tuhosi metsän asukkaiden kylän. Nick taisteli sen jälkeen isäänsä vastaan Rootcoressa, jonka seurauksena paikka tuhoutui. Nick vapautui loitsusta, kun hänen isänsä riisui rangerasunsa ja sai Nickin mielen vastustamaan pahaa loitsua.[12] Myöhemmin Nickin uskoa koeteltiin ankarasti, kun Udonna kaapattiin alamaailmaan, hän näki maailman tuhoutuneena ja hetken ajan myös isänsä kuolleen. Madison valoi häneen uskoa ja Nick päätti jatkaa taistelua. Hän onnistui haavoittamaan Mestaria tarpeeksi, jotta Mestari pakeni ja lopulta myös tuhoutui.[13]

Taistelun jälkeen Nickin nähtiin lähtevän Udonnan ja Leanbow'n kanssa auringonlaskua kohti moottoripyörillään tapaamaan Nickin adoptiovanhempia. Nick sai viimein myös selville, että Maddiella oli tunteita häntä kohtaan. Ennen lähtöään Nick lupasi Madisonille palaavansa Briarwoodiin häntä varten ja jätti hänelle vauvana käyttämänsä punaisen huovan.[13]

Punaisena Mystic Rangerina Nickillä oli elementtinään tuli. Hän oli taisteluissa aina ensimmäisenä paikalla ja toimi yleensä ensin ja ajatteli vasta myöhemmin. Hän myös osoitti omistavansa luontaisia maagisia kykyjä. Hän muun muassa onnistui vastaloitsulla lähettämään Morticonin takaisin alamaailmaan[14] ja kesytti myös Koraggin uskollisen hevosen[15], joka saattoi tosin johtua siitä, että Koragg (Leanbow) oli hänen oikea isänsä. Nickillä oli aseenaan Magi Staff Striker. Hänellä oli kulkuneuvoinaan Mystic Racer ja Mystic Speeder[16]. Hän pystyi muuttumaan Mystiseksi Feeniksiksi[6] ja Mystiseksi Tulilinnuksi[17]. Hän hallitsi myös Brightstaria.[9] Hän oppi myöhemmin yhdistymään Tulisydämen kanssa, jonka myötä hänestä tuli Punainen Dragon Fire Ranger. Siinä muodossa hän oli tarpeeksi vahva tuhoamaan jopa suuren joukon Hidiakeja ja Styxoideja.[7]

Häntä näytteli Firass Dirani.

Vida Rocca muokkaa

Vida Rocca, jota muut rangerit kutsuivat lempinimellä "V", oli Madisonin sisko ja Vaaleanpunainen Mystic Ranger[1], joka vihasi aluksi vaaleanpunaista väriään.[3] Hän toimi mielellään DJ:nä Rock Poriumissa[2] ja hän oli yksi Madisonin yleisimmin kuvaamista henkilöistä. Vaikka Vida sanoi usein asiat suoraan, hän oli kuitenkin pohjimmiltaan kiltti, epäitsekäs ja uskollinen ihminen. Kerran Vida puolusti siskoaan, kun Madisonia sanottiin sulkeutuneeksi[16] ja hän oli suojellut myös Chipiä koulukiusaamiselta. Vaikka Vida aluksi kiusoitteli Xanderia yhdessä muiden rangereiden kanssa, kun Xander alkoi muuttua puuksi käytettyään Claren kasveille tarkoitettua rohdosta poistamaan jättimäisen finnin nenästään, Vida oli aidosti huolissaan hänestä ja yritti aktiivisimmin löytää vasta-ainetta ongelmaan[18]. Vida löysi myös kymmeneen Terroriin kuuluneesta Matoombosta sen hyvän puolen ja sai hänet hylkäämään mestari Octomuksen. Vida halusi saada Matoombon ymmärtämään, että Matoombo vahingoittaisi ihmisiä ja antoi Matoombolle luvan tappaa hänet ilman taistelua.[19] Sarjan lopussa Vida oli päässyt täysin yli vihastaan vaaleanpunaista väriä kohtaan ja hän oli jopa värjäyttänyt hiuksensa sen väriseksi.[13]

Vaaleanpunaisena Mystic Rangerina Vidan elementtinä oli tuuli. Hänellä oli myös muodonmuutosvoimia, joilla hän pystyi loihtimaan rangerpukuunsa suuret perhosmaiset siivet. Vida suorastaan ryntäsi aina taisteluihin ja hän oli tehokas taistelija. Hänellä oli kulkuneuvonaan Mystic Racer ja hän pystyi muuntautumaan Mystiseksi Keijuksi, joka toimi muun muassa Mystisen Lohikäärmeen päänä. Mystisenä Keijuna hän pystyi myös käyttämään muodonmuutosvoimiaan ja muuttumaan palloksi, jolla toiset rangerit pystyivät hyökkäämään vihollisiaan vastaan.[6] Vida pystyi muuttumaan myös Mystiseksi Leijonaksi yhdessä Madisonin, Chipin ja Xanderin kanssa[17].

Häntä näytteli Angie Diaz.

Charlie Thorn muokkaa

Charlie Thorn, lempinimeltään "Chip", nimitti itseään "supersankarien asiantuntijaksi". Häntä pidettiin hieman kummallisena, sillä hän rakasti satuja ja oli välillä täysin omissa maailmoissaan. Supersankareita kohtaan tuntemansa kiinnostuksen johdosta hän oli käyttänyt supersankariasuja välillä koulussakin, kuten tanssiaisissa. Madison kutsui kuvaamallaan videolla Chipiä täydelliseksi esimerkiksi epäihmismäisestä käytöksestä hänen syötyä pizzaa, jossa oli täytteenä katkarapuja, kanaa, pepperonia, juustoa ja suklaavaahtokarkkeja[2]. Hän oli mahtava jousiampuja, koulunsa shakkikerhon jäsen ja osa COUNTV:tä, joka tuli sanoista Containment Of Underworld Nocturnal Transylvanian Vampires. Chip oli aina iloinen ja halusi oppia kaiken mahdollisen taikuudesta. Hän ihaili Daggeronia[20]. Viimeisen taistelun jälkeen hänet nähtiin kertomassa tytöille kuvitteellisia tarinoita hänen taisteluistaan Power Rangerina.[13]

Chip oli ollut Vidan läheinen ystävä aina lapsesta asti heidän äärimmäisen erilaisista ​​persoonallisuuksista huolimatta. Chip näytti paljon vakavamman ja kovemman puolen itsestään, kun hän kerran yritti pelastaa vampyyriksi muutetun Vidan. Hän taisteli silloin yksin jopa Koraggia ja Necrolaita vastaan.[21] Hän suhtautui rangerina oloon erittäin vakavasti. Hän otti epäonnistumiset paljon muita rangereita raskaammin muun muassa kun rangerit epäonnistuivat pelastamaan ihmisiä Gnatun kynsistä.[20] Chip myös nuhteli Nickiä/Bowenia kaiken heidän edustamansa laiminlyömisestä, kun Nick halusi antautua Oculoukselle.[7]

Chip hallitsi Keltaisena Mystic Rangerina salamoita. Hänellä oli aseenaan Magi Staff Crossbow. Chipillä oli kulkuneuvonaan Mystic Racer ja hän pystyi muuttumaan Mystiseksi Garudaksi, joka muodosti valtavat siivet sekä Titan Megazordille että Mystiselle Lohikäärmeelle.[6] Hän oli neljäs miespuolinen keltainen ranger Power Rangers -sarjan historiassa. Hänen edeltäjänsä olivat Tideus minisarjassa Mighty Morphin Alien Rangers, Dustin sarjassa Power Rangers Ninja Storm ja A-ryhmän keltainen ranger sarjassa Power Rangers S.P.D. Chip pystyi muuttumaan myös Mystiseksi Leijonaksi yhdessä Vidan, Maddien ja Xanderin kanssa[17].

Häntä näytteli Nic Sampson.

Xander Bly muokkaa

Xander Bly oli Vihreä Mystic Ranger.[1] Hän oli muuttanut nuorempana Australiasta Yhdysvaltoihin. Muuttonsa jälkeen häntä kiusattiin australialaisen korostuksensa takia ja hän oli ollut melko eristäytynyt. Sen seurauksena hän oli oppinut ymmärtämään ja tuntemaan myötätuntoa yksinäisiä kohtaan.[22] Hän oli taitava rullalautailija ja nautti päästessään näyttämään kykynsä. Xander käytti charmikasta hymyään avukseen aina kun pystyi ja jos hän joutui taistelussa pulaan hän käytti "Suunnitelma Xanderiksi" kutsumaansa menetelmää, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan oli vain yritys suostuttelun avulla päästä ulos tilanteesta. Valitettavasti "Suunnitelma Xander" ei toiminut Necrolaita tai muita vihollisia vastaan.[2]

Xander oli töissä muiden rangereiden tavoin Rock Porium -liikkeessä, jossa hän keskittyi jakamaan tehtäviä työkavereilleen sen sijaan, että olisi itse tehnyt töitä. Hän kutsui sitä "työnjohtamiseksi". Hän otti aluksi yhteen Daggeronin kanssa, josta oli yhtäkkiä tullut rangereiden mentori.[23] Xanderin liika itseluottamus ja ego laittoivat hänet usein vaaraan, mutta korjatessaan tekemiään virheitä hän onnistui hankkimaan myös loitsukoodeja. Viimeisen taistelun jälkeen hänet ylennettiin esimieheksi Rock Poriumissa.[13]

Vihreänä Mystic Rangerina hänen elementtinsä oli maa. Xander omisti loistukoodin nimeltä Mystic Muscles, jolla hän pystyi kasvattamaan taisteluita varten itselleen jättimäiset lihakset[23]. Hänen aseensa oli Magi Staff Axe. Hän sai rangereista ensimmäisenä Mystic Force Fightereiden loitsukoodin[18]. Hänellä oli kulkuneuvonaan Mystic Racer ja Xander pystyi muuttumaan Mystiseksi Minotaurokseksi, joka muodosti valtaosan Titan Megazordista ja Mystisestä Lohikäärmeestä.[6] Yhdessä Vidan, Madisonin ja Chipin kanssa hän pystyi muuttumaan myös Mystiseksi Leijonaksi[17].

Xander ilmestyi myöhemmin yhdessä Tori Hansonin, Kira Fordin, Bridge Carsonin ja Adam Parkin kanssa Power Rangers -sarjan viisitoistavuotista taivalta juhlineissa Power Rangers Operation Overdriven jaksoissa "Once A Ranger". Kun uusi vihollinen Thrax onnistui katkaisemaan Operation Overdrive Power Rangereiden linkin morphiointihilaan oli Xander yksi viidestä rangerista, jotka Sentinel Knight kutsui heidän tilalleen puolustamaan maailmaa. Xander ilmestyi veteraaneista ensimmäisenä ja sitoi Mig nimisen Fearcatin köynnöskasveihinsa.[24] Hän yritti myöhemmin käyttää "Suunnitelma Xanderia" Chillereitä vastaan, kun ne olivat väijyttäneet hänet ja muut aiemmilta kausilta tutut rangerit Angel Grovessa. Suunnitelma ei toiminut.[25]

Lopputaistelussa Thraxia ja hänen liittoumaansa vastaan Xander taisteli Willin ja Daxin rinnalla Fearcateja vastaan. Hän varasti Fearcatien huomion Mystic Force Fightereilla ja heijasti takaisin häntä kohti ammutut lasersäteet, jonka jälkeen hän vielä löi Fearcatit niillä maahan. Will ja Dax sinetöivät voiton Drive Slammerilla ja Drive Vortexilla. Rangereiden voiton jälkeen Xander sanoi Operation Overdrive Rangereille, että he olisivat tervetulleita Rock Poriumiin milloin tahansa ja hän antaisi heille vielä kymmenenprosentin alennuksen.[25]

Häntä näytteli Richard Brancatisano.

Madison Rocca muokkaa

Madison Rocca, jota välillä kutsuttiin myös "Maddieksi", oli Sininen Mystic Ranger ja Vidan sisko. Madison oli aloitteleva elokuvantekijä, joka mielellään ilmaisi itseään kuvaamalla ihmisiä videokamerallaan. Siitä syystä monet ihmiset, kuten Leelee ja Nick, kiusoittelivat häntä kameran takana piilottelusta.[16] Madison oli tiedonhaluinen ja ujo, joten hän piti harvoin hauskaa tavanomaisin keinoin. Siitä huolimatta hän todisti olleensa yksi avoimimmista ja ystävällisimmistä rangereista; hän meni rangereista ensimmäisenä suostuttelemaan Nickiä ryhtymään rangeriksi[3] ja myöhemmin suostutteli Jenjin palaamaan kotiin[26]. Madison oli pelännyt sammakoita lapsuudesta asti, sillä Vida oli tiputtanut yhden hänen paitansa alle. Hän kuitenkin voitti pelkonsa suudeltuaan sammakkoa, joka oli pelastanut hänet Jester the Pesterin hyökkäykseltä. Sen seurauksena sammakko oli muuttunut oikeaan olomuotoonsa Daggeroniksi.[10] Madisonista tuntui, että hän ei ollut tärkeä osa ryhmää. Pohjimmiltaan hänellä oli kuitenkin halu suojella ihmisiä. Se sai hänet myös jatkamaan taistelua Magmaa vastaan, kun muut rangerit oli lyöty.[11] Madison myös kielsi Nickiä luovuttamasta ja vaati jatkamaan taistelua, kun Nick halusi luovuttaa nähtyään pahan Mestarin suunnattomat voimat. Hänellä ja Nickillä oli myös tunteita toisiaan kohtaan.[13]

Sinisenä Mystic Rangerina Madisonin elementtinä oli vesi. Hän hyökkäsi harvoin ensimmäisenä, mutta oli siitä huolimatta taitava taistelija. Hänellä oli aseenaan Magi Staff Wand. Myös Madisonilla oli kulkuneuvonaan Mystic Racer ja hän pystyi muuntautumaan Mystiseksi Merenneidoksi[6]. Madison pystyi muuttumaan myös Mystiseksi Leijonaksi yhdessä Vidan, Chipin ja Xanderin kanssa[17]. Hän oli toinen naispuolinen sininen ranger Power Rangers -sarjan historiassa. Ensimmäinen oli ollut Tori Hanson sarjassa Power Rangers Ninja Storm. Heitä yhdisti värin lisäksi myös yhteinen elementti, vesi.

Häntä näytteli Melanie Vallejo.

Daggeron muokkaa

Daggeron oli Solaris Knight.[1] Hän oli vakavamielinen ja aiemmin Leanbow'n alaisuudessa harjoitellut soturi, joka väitti saaneensa oppia "parhaalta". Suuressa taistelussa hän oli saanut tehtäväkseen viedä Bowen-vauvan turvaan, mutta hän oli joutunut Calindorin väijyttämäksi. Kaksikon välillä käydyn rajun taistelun aikana heidät molemmat kirottiin ja he päätyivät sinetöityyn luolaan yhdeksäksitoista vuodeksi.[27] Daggeronista oli muuttunut myös sammakko. Kun luolan sinetti murtui ja Madison suuteli sammakkoa kiitoksena henkensä pelastamisesta, Daggeron palautui jälleen ihmiseksi.[10] Udonnan pyynnöstä Daggeron otti Mystic Rangerit siipensä alle ja ryhtyi heidän kouluttajakseen.[23] Hän oli myös tasavahva velho Imperiouksen kanssa ja oli Nickin lisäksi ainoa soturi, joka pystyi voittamaan Koraggin kaksintaistelussa.

Yhteisen menneisyytensä takia Daggeronista ja Imperiouksesta oli tullut katkeria vihollisia. Daggeron hyväksyi toisessa ulottuvuudessa Imperiouksen esittämän haasteen, jotta he veisivät yhdeksäntoista vuotta aiemmin aloitetun kaksintaistelunsa päätökseen. Se oli kuitenkin Imperiouksen ansa, joka varasti taistelun aikana Solar Streak Megazordin voimat. Imperious käytti varastamiaan voimia yhdessä kielletyn loitsun kanssa Chimera nimisen hirviön luomiseen ja hetken näytti siltä, että hän onnistui tuhoamaan Daggeronin.[27] Jenjin ansiosta Daggeron kuitenkin pelastui ja hän ratsasti myöhemmin Brightstarilla auttamaan rangereita. Vähän sen jälkeen hän kohtasi Imperiouksen uudestaan kaksintaistelussa, jossa heidät oli sidottu ketjulla toisiinsa. Imperious huijasi taas ja onnistui haavoittamaan Daggeronia, mutta määrätietoisuutensa ja kunniansa avulla Daggeron sai lopulta tuhottua vanhan vihollisensa.[9]

Kun Udonna lähti etsimään Leanbow'ta, Daggeron otti tehtäväkseen valvoa rangereita hänen paluuseensa asti.[11] Daggeron sai uuden arkkivihollisen kymmeneen Terroriin kuuluneesta Megahornista, joka melkein onnistui tappamaan hänet heidän ensimmäisellä kohtaamisellaan.[7] Myöhemmin Daggeron oli pääroolissa Megahornin tuhoutumiseen johtaneessa taistelussa.[28] Mestari tappoi Daggeronin viimeisessä taistelussa, mutta Necrolai herätti hänet Leeleen pyynnöstä henkiin. Itassis lähestyi häntä viimeisen taistelun jälkeen, koska hän halusi oppia lisää kunnioituksesta.[13]

Daggeronilla oli Leanbow'n tavoin Ancient Mystic Mode. Hän käytti sitä usein taistelussa Imperiousta vastaan.[9] Ancient Mystic Moden voimakkuudesta huolimatta se ei tehonnut Megahorniin ennen kuin Daggeron löysi Terrorista sen heikon kohdan.[28]

Solaris Knightina Daggeron sai voimansa Auringosta ja omisti Jenji nimisen kissan. Taistelussa hän pystyi muuttamaan Jenjin lampun aseeksi nimeltä Solaris Laser Lamp. Viimeistelyliikkeenä se laukaisi Jenjin ulos voimakkaan valovirran mukana, joka osui aina kohteeseensa. Liike oli nimeltään "Jenji Shining Attack".[10] Hän käytti kerran Ancient Mystic Modessa ollessaan myös miekkaa.[9] Daggeron ohjasi zordinaan Solar Streak nimistä junaa, joka pystyi muuttumaan Solar Streak Megazordiksi.[23] Hän liikkui Briarwoodissa paikasta toiseen taikamatolla ja välillä kilpaili sillä muiden rangereiden Mystic Racereita vastaan.

Häntä näytteli John Tui.

Udonna muokkaa

Udonna oli Valkoinen Mystic Ranger.[1] Hän oli vahva ja taitava velho, joka oli taistellut Suuressa taistelussa pahuuden voimia vastaan ja todistanut heidän vangitsemisensa alamaailmaan. Hän oli menettänyt taistelussa useita ystäviään, kuten myös koko perheensä. Hänen siskonsa Niella, joka oli portinvartijana tunnettu voimakas velho oli joutunut maksamaan alamaailman portin sulkemisen hengellään.[29] Udonnan mies Leanbow oli jäänyt portin toiselle puolelle varmistamaan, että viholliset pysyivät siellä.[27] Myös hänen poikansa Bowen oli kadonnut taistelun aikana.[10] Taistelun jälkeen hän oli alkanut valmistautumaan siihen, että pahuuden voimat jonain päivänä palaisivat ja oli rakentanut Rootcore nimisen tukikohdan Briarwoodin lähellä sijainneeseen metsään. Kun maanjäristyksen seurauksena sinetti murtui ja pahat voimat pääsivät jälleen vapaaksi, hän värväsi viisi nuorta Mystic Rangereiksi ja antoi heille heidän voimansa.[2]

Valkoisena Mystic Rangerina Udonnan elementteinä oli lumi ja jää. Hän pystyi rangerina muuttumaan suuremmaksi versioksi itsestään eikä Mystiseksi Titaaniksi kuten muut rangerit. Hän menetti Power Rangerin voimansa kaksintaistelussa Koraggia vastaan, kun Koragg vei hänen lumisauvansa.[3] Sen jälkeen hän toimi muiden rangereiden ja siskontyttönsä Claren mentorina, sillä Claresta oli tullut äitinsä kuoltua uusi alamaailman portinvartija[29]. Myöhemmin Udonnalle selvisi hänen poikansa Bowenin olevan elossa, sillä Phineas oli Suuren taistelun aikana vienyt hänet turvaan ihmisten maailmaan.[26] Hänelle myös selvisi, että Bowen oli todellisuudessa Nick.[9]

Kun rangerit joutuivat vangiksi alamaailmaan, Udonna pelasti heidät pimeän taian avulla. Hän käytti pimeää taikaa, vaikka Clare sanoi sen voivan viedä hänen taikavoimansa lopullisesti. Hän onnistui pelastamaan rangerit, mutta Octomus haavoitti häntä pahasti. Udonna pelastui ainoastaan Koraggin ansiosta, joka paljastui Leanbow'ksi.[27] Hyökkäyksen jälkeen Udonna oli huomattavasti heikompi ja saattoi pitää paikkansa, että pimeän taian käyttäminen oli vienyt hänen taikavoimansa. Vähän myöhemmin Udonna järkyttyi, kun hän näki miehensä muuttuneen jälleen Koraggiksi. Kun hänelle selvisi, että Nick oli Bowen hän sai uskonsa taikuuteen takaisin ja onnistui vapauttamaan Leanbow'n pahuudesta uudestaan.[9] Vaikka Leanbow näytti kuolleen taistelussa Mestaria vastaan, Udonna uskoi hänen yhä olleen elossa ja lähti etsimään häntä.[11] Myöhemmin selvisi, että Clare oli seurannut häntä.[7] Kun Udonna ja Clare saapuivat Vaikerruksen järvelle, Hekatoid yllätti heidät. Hän kaappasi Udonnan ja iski Claren tajuttomaksi.[28]

Sen jälkeen muut rangerit taistelivat Hekatoidia vastaan, joka kuitenkin sai vietyä rangereilta heidän voimansa. Samaan aikaan Leelee, Clare ja Phineas olivat salaa menneet pelastamaan Udonnaa alamaailmasta. Alun vaikeuksien jälkeen he saivatkin Udonnan pelastettua, kun Leelee kertoi varastaneensa Udonnan lumisauvan äidiltään. Lumisauvan avulla he saivat Udonnan heräämään. Sen avulla Udonna pystyi jälleen muuttumaan myös rangermuotoonsa ja hän sai taikavoimansa takaisin. Myös muut rangerit olivat saaneet sillä välin Hekatoidilta voimansa takaisin. Udonna ilmestyi rangermuodossaan Briarwoodiin, jossa kuusi rangeria yhdistivät voimansa ja tuhosivat Hekatoidin lopullisesti.[22]

Myöhemmin Udonna irtautui hetkeksi ruumiistaan ja yritti löytää mielensä avulla Leanbow'n alamaailmasta. Udonna löysikin hänet makaamasta tajuttomana ja herätti hänet lumisauvansa avulla.[19] Udonna taisteli myöhemmin yksin Sculpinia vastaan, mutta päätyi taas vangiksi alamaailmaan. Necrolai ja Itassis kuitenkin pelastivat hänet, jonka jälkeen hän auttoi muita rangereita tuhoamaan Mestarin. Taistelun jälkeen Udonna lähti miehensä ja poikansa kanssa moottoripyörillä tapaamaan Nickin adoptiovanhempia.[13]

Häntä näytteli Peta Rutter.

Leanbow muokkaa

Pääartikkeli: Susiritari Koragg

Leanbow oli punainen mystinen velho ja Udonnan aviomies, jonka Mestari Octomus oli kironnut pahaksi Susiritari Koraggiksi ja vienyt häneltä muistin. Leanbow sai lopulta muistinsa takaisin virustaian seurauksena ja vapautui hetkeksi kirouksestaan. Kun hän vähän myöhemmin taisteli uudestaan rangereita vastaan, Udonna paljasti Nickin olevan hänen poikansa ja sen jälkeen kirous murtui lopullisesti.[27][9] Kun kymmeneen Terroriin kuulunut Gekkor hyökkäsi rangereita vastaan, Leanbow saapui auttamaan heitä oman Mystic Morpherinsa kanssa ja muuttui väriltään verenpunaiseen versioon Koraggin asustaan. Hän kutsui itseään sen jälkeen susisoturiksi.[19] Mestari tappoi hänet viimeisessä taistelussa, mutta Necrolai herätti hänet henkiin.[13]

Leanbow'lla oli myös demonimainen Ancient Mystic Mode ja hän ohjasi zordinaan Catastrosta. Hän hallitsi Nickin tavoin tulta ja Feeniksin voimaa.

Häntä näytteli Chris Graham.

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Power Rangersin viralliset sivut Luettu 25.10.2012 (englanniksi)
  2. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 1; "Rikottu loitsu I"
  3. a b c d Power Rangers Mystic Force: Jakso 2; "Rikottu loitsu II"
  4. Power Rangers Mystic Force: Jaksot 18-20; "Pimeä toive I-III"
  5. Power Rangers Mystic Force: Jakso 12; "Portinvartija II"
  6. a b c d e f Power Rangers Mystic Force: Jakso 3; "Koodinmurtajat"
  7. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 25; "Metsästäjä"
  8. Power Rangers Mystic Force: Jakso 19; "Pimeä toive II"
  9. a b c d e f g h i Power Rangers Mystic Force: Jakso 23; "Kadonnut soturi II"
  10. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 14; Vanha ystävä
  11. a b c d Power Rangers Mystic Force: Jakso 24; "Udonnan tehtävä"
  12. Power Rangers Mystic Force: Jakso 31; "Mystinen haaste I"
  13. a b c d e f g h i Power Rangers Mystic Force: Jakso 32; "Mystinen haaste II"
  14. Power Rangers Mystic Force: Jakso 5; "Kuiskauksia"
  15. Power Rangers Mystic Force: Jakso 6; "Voimakas Catastros"
  16. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 4; "Kivenkova haaste"
  17. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 20; "Pimeä toive III"
  18. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 10; Arvoituksellinen aarrearkku
  19. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 30; "Ystäviä vai vihollisia?"
  20. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 16; "Voimakkain ase"
  21. Power Rangers Mystic Force: Jakso 9; "Sisäinen muukalainen II"
  22. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 29; "Valon lähde II"
  23. a b c d Power Rangers Mystic Force: Jakso 15; "Xanderin oppitunti"
  24. Power Rangers Operation Overdrive: Jakso 20: "Once a Ranger I"
  25. a b Power Rangers Operation Overdrive: Jakso 21: "Once a Ranger II"
  26. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 17; "Kateellinen kissa"
  27. a b c d e Power Rangers Mystic Force: Jakso 22; "Kadonnut soturi I"
  28. a b c Power Rangers Mystic Force: Jakso 27; "Lumiprinssin tahto"
  29. a b Power Rangers Mystic Force: Jakso 11; "Portinvartija I"

Aiheesta muualla muokkaa