Muukonsaari

saari Lappeenrannassa

Muukonsaari on Saimaan saari Lappeenrannassa. Se sijaitsee Joutsenon keskustaan kuuluvan Pyöhiänniemen edustalla, kapean Muukonsalmen vastarannalla. Pöyhiänniemen eteläpuolella olevasta Likosenlahden (Likasienlahden) satamasta saareen on matkaa vesitse noin kolme kilometriä.[1]

Saaren koillisosassa on retkeilyalue ja leirikeskus. Rakennettua alaa keskuksessa on yhteensä 178 neliömetriä, ja päärakennuksen lisäksi keskuksessa on saunarakennus ja neljä nukkuma-aittaa, joihin mahtuu majoittumaan yhteensä noin 30 henkilöä. Leirikeskuksen rannassa on venelaituri, uimalaituri ja nuotiopaikka.[1]

Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimen luopuessa leirikeskuksen käytöstä kesällä 2013, siirtyi paikka Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön hoitoon. Nykyisin alueella voi retkeillä ja veneillä jokamiehenoikeuksin. Alueella olevat grillikatos ja kuivakäymälät ovat kaikkien käytössä. Alueella olevia leirikeskuksen rakennuksia (mökit, sauna ja ruokalarakennus) voi säätiöltä vuokrata erikseen.

Leirikeskuksen pihasta lähtee noin kilometrin pituinen luontopolku[1][2] saaren pohjoiskärjessä olevalle Lehmusniemen lehtoalueelle, joka rauhoitettiin vuonna 1985. Valtion ympäristöhallinnon aluekuvauksessa neljän hehtaarin laajuista aluetta kuvaillaan ”eteläsuomalaisittain kasvillisuudeltaan poikkeuksellisen edustavaksi ja monipuoliseksi”.[3]

Lähteet muokkaa

Huomioita muokkaa

  1. Katsottu ruotsinkielisestä Wikipediasta, jossa on sille oma lähde.

Viitteet muokkaa

  1. a b c Muukonsaaren retkeilyalue Lappeenrannan kaupunki. Viitattu 11.8.2010. [vanhentunut linkki]
  2. Muukonsaaren luontopolku Etelä-Karjalan maakuntaportaali. Tietomaakunta eKarjala Oy. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 11.8.2010.
  3. Muukonsaaren lehmusniemi www.ymparisto.fi. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 11.8.2010.

Aiheesta muualla muokkaa