Musta syyskuu

sisällissota Jordaniassa 1970–1971
Tämä artikkeli kertoo Jordanian sisällissodasta. Samannimisestä terroristijärjestöstä katso sivu Musta syyskuu (terroristijärjestö)

Musta syyskuu oli sotilaallinen yhteenotto Jordanian ja palestiinalaisten PLO:n ja Fatahin joukkojen välillä syyskuussa 1970. Palestiinalaiset olivat saaneet huomattavan sotilaallisen ja poliittisen vaikutusvallan Jordaniassa, jossa he uhkasivat hallitsevan kuninkaan Husseinin valtaa. Kuningas päätti lopulta toimia palestiinalaisia järjestöjä vastaan, mistä syntyi taisteluja Jordaniassa olleiden palestiinalaisten pakolaisleirien hallinnasta.

Musta syyskuu
Päivämäärä:

syyskuu 1970

Lopputulos:

syyrialaisten vetäytyminen
palestiinalaisten tappio

Osapuolet

 Jordania

Palestiina PLO
 Syyria

Komentajat

Jordania kuningas Hussein

Palestiina Jasser Arafat
Syyria Hafez al-Assad

Syyria yritti sekaantua sotaan palestiinalaisten puolella, mutta Israelin uhkaava sekaantuminen sai sen vetämään maahan jo edenneet joukkonsa pois. Itse sota päättyi lopulta Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasserin välittämään tulitaukoon 27. syyskuuta. Myöhemmin Hussein ajatutti palestiinalaiset järjestöt kokonaan pois Jordaniasta. Heidän uudeksi tukikohdakseen muodostui Etelä-Libanon.

TaustaMuokkaa

 
PFLP:n taistelijoita partioi Ammanissa kesäkuussa 1970.
 
Palestiinalaisten kaappaama kone räjähtää Jordaniassa 12. syyskuuta.

Palestiinalaiset Palestiinan vapautusjärjestö (PLO) ja Fatah olivat saaneet huomattavan poliittisen ja sotilaallisen aseman Jordaniassa kuuden päivän sodan myötä vuonna 1967.[1] Palestiinalaispakolaisten militantein osa oli PLO. Sitä johti Jasser Arafat. PLO julisti Länsirannan tulevaksi kotimaakseen ja katsoi, että Jordanian lait eivät koske sen jäseniä. Palestiinalaiset tekivät terrori-iskuja Israeliin Jordaniasta, Libanonista ja Syyriasta. Israel vuorostaan teki kostoiskuja palestiinalaisia vastaan rajansa yli näihin maihin.[2] Palestiinalaiset olivat näin alkaneet johtaa eräänlaista valtiota valtion sisällä, mikä uhkasi jo Jordanian kuningas Husseinin valtaa.[1]

Hussein pyrki aluksi välttelemään lähes kaikin keinoin avointa yhteenottoa palestiinalaisten kanssa. Husseinin voidaan katsoa toimineen kahden eri näkökannan kautta. Mahdollisen yhteenotto olisi saattanut merkitä mittavia tuhoja Jordaniassa, minkä lisäksi maan hallinnon olisi sen jälkeen paljon vaikeampi esiintyä julkisuudessa palestiinalaisten asian puolustajana. Toisaalta Husseinin voidaan katsoa myös pitäneen yhteenottoa väistämättömänä ja viivyttelemällä hän halusi palestiinalaisten ottavan aloitteen ja näin samalla mustaten omaa mainettaan. Jälkimmäistä voidaan pitää toimivana strategiana, vaikka sen tarkoituksellisuudesta ei tiedettäisikään. Palestiinalasiten tukea Jordaniassa söi esimerkiksi ajoneuvojen sattumanvaraiset takavarikot asejoukoille ja kauppailtakiristettävät rahasummat. Paleastiinalaisa karstoivat myös uskonnolliset konservatiivit, jotka eivät pitäneet palestiinalaisten keskuudessa vallitsevista vasemmistolaisista aatteista.[3]

Tilanne kiristyi vuoden 1970 aikana. Kesäkuussa kuningas Husseinin saattue pysäytettiin tiesululla, jossa sitä vastaan avattiin tuli. Ei ole täysin selvää, oliko kyseessä varsinainen murhayritys, vai satunnaisempi yhteenotto. Kuningas ja hänen lähipiirinsä kokivat kuitenkin nyt selvästi, että heidän oma henkensäkkin oli uhattuna.[3]

6. syyskuuta kolme PFLP:n kaappaamaa lentokonetta 425 matkustajan kanssa laskeutui lentokentälle aavikolla jordaniassa. PLO oli aluksi hermostunut tapahtumien kulusta, mutta arabimaailman ja palestiinalaisten otettua uutisen vastaan innostuneesti Arafat ja PLO:n johto asettuivat kaapparien tueksi. Kaapatut koneet räjäytettiin kansainvälisten televisiokanavien kameroiden edessä. Suurin osa panttivangeista vapautettiin, mutta 54 jäi vangiksi vielä kahden viikon ajaksi. Tapahtumat olivat olleet selvä voimannäytös PFLP:n osalta ja samalla se korosti Husseinin ja Jordanian kuningaskunna heikkoutta.[3] Kaiken kukkuraksi palestiinalaisten Fatah julisti perustaneensa ensimmäisen "arabineuvostotasavallan" Irbidissä[1] 15. syyskuuta[3].

SotaMuokkaa

 
Kuningas Hussein (kesk.) Wasfi al-Tallin (oik.) ja Habis Al-Majalin (vas.) kanssa syyskuussa 1970.

Husseinin oli nyt lähes pakko toimia, tai tunnustaa valta-asemansa menetys.[3] 16. syyskuuta maahan julistettiin poikkeustila ja Jordanian armeija alkoi piirittää palestiinalaisia pakolaisleirejä.[2] Jordanian armeija oli koottu pääosin maan beduiineista. Ensimmäiset taistelut käytiin Wahdatin ja Husseinin pakolaisleireistä Ammanin lähistöllä, jolla palestiinalaistaistelijoilla oli päätukikohtansa. Jordanian armeija oli odottanut etukäteen nopeaa voittoa, mutta taisteluista tulikin kiivaita.[3] Palestiinalaiset olivat joka tapauksessa jäämässä tappiolle etenkin, koska heiltä puuttui raskas aseistus.[1] Ensimmäisen yhdentoista päivän aikana taisteluissa oli PLO:n mukaan kuollut 3 400 henkilöä.[3]

PLO vetosi taisteluiden aikana useisiin eri ulkopuolisiin tahoihin apua saadakseen. Lopulta niistä avunpyyntöön tarttui vain Syyria.[3] Hafez al-Assad oli aloittanut lähettämällä palestiinalaisille aseita ja kun tämä ei vaikuttanut riittävän, Syyrian armeijan joukot ylittivät Jordanian rajan 18. syyskuuta. Assad johti sotatoimia henkilökohtaisesti Daraasta Syyrian puolella. Syyrialaisten tarkoituksena oli ilmeisesti luoda Jordanian pohjoisosaan turva-alue palestiinalaisille, josta käsin he voisivat neuvotella Husseinin kanssa.[4]

 
Jordanailaisia sotilaita ja hylätty syyrialainen panssarivaunu.

Yhdysvalloissa Syyrian sekaantumista asioihin seurattiin huolestuneena. Amerikkalaiset pelkäsivät syyrialaisten syrjäyttävän Husseinin ja levittävän liittolaismaansa Neuvostoliiton valtapiiriä.[4] Ratkaisuna nähtiin Israel, jolle Yhdysvallat antoi vapaat kädet toimintaan jos syyrialaiset etenisivät vaarallisen pitkälle Jordaniaan.[1] Myös kuningas Hussein kertoi apua pyytäessään 20. syyskuuta Yhdysvalloille maan olevan valmis vastaanottamaan apua Israelilta. Tämä merkitsi merkittävää poikkeamaa arabimaiden tuolloisesta konsensuksesta. Hussein oli tosin jo aikaisemmin pitänyt yllä monista muista arabimaista poiketen yhteyksiä Israeliin.[4] Israelin asevoimat olivat jo aikaisemmin vahvistaneet asemiaan Syyrian vastaisella rajalla ja he olivat valmiita vastaamaan Syyrian hyökkäykseen. Lopulta tämä oli kuitenkin tarpeetonta. Jordanian ilmavoimat alkoivat iskeä syyrialaisia vastaan samalla, kun Syyrian ilmavoimat loisti poissaolollaan.[3] Syyria oli pidättäytynyt ilmavoimien käytöstä, koska tämä olisi saattanut johtaa jo alun perin huonosti harkitun sotilaallisen väliintulon laajenemiseen. Jordanian vastarinta ja Israelin uhka saivat lopulta Assadin vetämään joukkonsa takaisin Syyrian puolelle 22. syyskuuta.[4]

Palestiinalaiset oli jätetty oman onnensa varaan. Mustan syyskuun taistelut päättyivät Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasserin välittämään tulitaukoon 27. syyskuuta.[3]

SeurauksetMuokkaa

Hussein korvasi aikaisemman palestiinalaisjohtoisen hallituksen Wasfi al-Tallin kuningasmielisellä hallituksella. Kapinallisten palestiinalaisten tappiota seurasi kansallismielinen hurmos Jordaniassa, jota Hussein käytti pästäkseen eroon PLO:n vielä jäljellä olevasta vaikutusvallasta. Tätä edesauttoi Joirdanian armeijan saama asellinen tuki Yhdysvalloista. Maaliskuuhun 1971 mennessä palestiinalaiset oli karkotettu Irbidistä ja kuukautta myöhemmin Ammanista. Heinäkuussa 1971 otettiin vielä yhteen Jerashin ja Ajlunin seudulla olleiden 5 000:n palestiinalaistaistelijan kanssa, jotka alun taistelujen jälkeen antauduttuaan kyyditettiin Syyriaan 15. heinäkuuta. Hussein oli viimein varmistanut asemansa PLO:n kustannuksella.[3]

PLO:n tärkeäksi tukikohdaksi järjestön Jordanaista karkottamisen jälkeen muodostui alue Etelä-Libanonissa. Musta syyskuu oli radikalisoiduttanut palestiinalaisia järjestöjä, jotka alkoivat turvautua kansainväliseen terrorismiin. Fatah perusti vuonna 1971 Jordanian tapahtumien mukaan nimen Musta syyskuu saaneen terroristijärjestön, jonka ehkä tunnetuin isku kohdistui Münchenin olympiakylän israelilaisiin urheilijoihin syyskuussa 1972.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Juusola, Hannu: Israelin historia, s. 148-149. Gaudeamus Helsinki University Press, 2014. ISBN 978-952-495-559-1.
  2. a b Childs Kohn, George: Dictionary of Wars, s. 249. Facts on File, 1999. ISBN 0-8160-4157-1.
  3. a b c d e f g h i j k Philip Robins: A History of Jordan, s. 136-139. 2. painos. Cambridge University Press, 2019. ISBN 978 1 108 42791. (englanniksi)
  4. a b c d Ari Kerkkänen: Syyria : synnystä sisällissotaan, s. 100-102. Suomen rauhanpuolustajat, 2017. ISBN 978-952-01-1654-5.