Muskaunpuisto (yleisesti: saks. Muskauer Park, virallisesti: saks. Fürst-Pückler-Park, puol. Park Mużakowski) on Saksan ja Puolan kuuluisimpia englantilaisia puutarhoja. Sen peittää 3,5 neliökilometrin alan Puolassa ja 2,1 Saksassa. Puisto sijaitsee Neisse-joen, joka muodostaa Saksan ja Puolan rajan, molemmin puolin. Puiston ympärillä on 17,9 neliökilometrin puskurivyöhyke, jonka alueella ovat saksalainen kaupunki Bad Muskau ja puolalainen Łęknica.

Muskaunpuisto
Fürst-Pückler-Park
Park Mużakowski
Puistoa Neissejoen molemmin puolin.
Puistoa Neissejoen molemmin puolin.
Tyyppi maisemapuutarha
Sijainti Saksa, Puola
Lähin kaupunki Bad Muskau, Łęknica
Koordinaatit 51°33′01″N, 14°43′36″E
Pinta-ala 830 ha
Perustettu 1815
Rakennuttaja Hermann von Pückler-Muskau
Kotisivut

Kuvaus muokkaa

 
Näköala puistoon Uudesta linnasta.
 
Muskaunpuiston Puolan puoleisen osan polkuja.

Muskaunpuisto on noin 830 hehtaarin laajuinen maisemapuutarha, joka sijaitsee Neissejoen ympärillä Saksassa ja Puolassa.[1] Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva alue on 559,9 hehtaarin laajuinen, ja siitä Saksan puolella on 348 hehtaaria ja Puolan puolella 211,9 hehtaaria. Sitä ympäröi noin 17,9 neliökilometrin puskurivyöhyke, jonka alueella sijaitsevat saksalainen Bad Muskau ja puolalainen Łęknica.[2]

Puiston keskiössä on niin kutsuttu Uusi linna, josta lähtee säteittäin polkuja. Polkujen varrella on kehitetty alueen topografian mukaan kohtia, joista on erityisen hyvät näköalat. Puiston suunnitellut Hermann von Pückler-Muskau käytti sen rakentamiseen sekä luonnollisia että rakennettuja elementteja, siltoja, vesiväyliä, polkuja, koristeltuja rakennuksia, metsikköjä, yksittäisiä puita ja Neissenlaakson geologiaa, kuten rantakallioita.[2]

Neissen länsipuolella joen ja Bad Muskaun kaupungin välissä on niin sanottu linnapuisto, jossa ovat sekä Vanha että Uusi linna. Uusi linna on keskiaikainen linna, joka uudelleenrakennettiin 1600-luvulla. Pückler-Muskau rakensi sitä 1860-luvulla, mutta linna tuhoutui tulipalossa 1945. Sitä on uudelleenrakennettu vuodesta 1945. Vanha linna puolestaan on entinen portinvartijan tupa, joka tuhoutui myös 1945. Se rakennettiin uudelleen 1965–1972. Linnapuistossa on linnojen lisäksi kukkapuutarha.[3]

Neissen ylitti aiemmin neljä siltaa, mutta ne tuhoutuivat kaikki 1945. Puinen, alkujaan vuonna 1822 rakennettu silta on kuitenkin rakennettu uudelleen. Joen itäpuolella on terassipuisto, jossa on erilaisia nostettuja alueita. Parhaimmat näköalapaikat on merkitty kivipenkeillä.[3]

Historia muokkaa

Rakentamisesta toisen maailmansodan vaurioihin muokkaa

 
Muskaun Uusi linna vuonna 1834.
 
Uudelleenrakennettu Englantilainen silta.

Hermann von Pückler-Muskau peri vuonna 1811 perheensä omistukset.[3] Niihin kuului linna, jossa Pückler-Muskau oli syntynyt, viereinen Muskaun kylä ja maita nykyään Saksan ja Puolan välisen rajan muodostavan Neissejoen molemmilta puolilta. Paljon matkustellut Pückler-Muskau oli jo ennen alueen saamista omistukseensa haaveillut sen muokkaamisesta. Hän suunnitteli alueelle puistoa, joka ympäröisi Muskaun kylän, josta tulisi käytännössä osa puistoa.[4]

Pückler-Muskau sai inpiraationsa erityisesti englantilaisesta maisemapuutarhaperinteestä. Hän aloitti puiston toteuttamisen käytännössä vuonna 1815, jolloin hän kirjoitti kyläläisille kirjeen, jossa hän kertoi aikeistaan ja pyysi kyläläisiä myymään omistuksiaan hänelle. Pückler-Muskaulla olikin vuoteen 1817 mennessä hankkinut noin 10 hehtaaria maata. Hän aloitti työnsä hävittämällä linnan linnoitukset ja vallihaudat. Tämän jälkeen hän rakennutti linnapuistoon keinotekoisen vesiväylän, jonka laajensi vuonna 1819 valmistuneeseen linnajärveen.[3]

Pückler-Muskau muokkasi 1820-luvun ensimmäisellä puoliskolla linnan rakennelmia, teki mallastamosta kasvihuoneen ja rakennutti kaksi siltaa, goottilaisen kappelin ja englantilaisen maalaismökin. Vuosina 1823–1840 Pückler-Muskau laajensi puistoa ja vuonna 1826 rakennutti kaksi pienempää siltaa. Hän alkoi vuoden 1829 jälkeen muokata myös Oberpark-puistoa. Vuonna 1844 valmistui orangeria entisen panimon tiloihin.[3] Pückler-Muskau ei saanut kuitenkaan visiotansa koskaan valmiiksi, sillä hän joutui myymään alueen taloudellisten vaikeuksien takia vuonna 1845. Ostajana toimi Alankomaiden prinssi Fredrik.[4]

Fredrik jatkoi puiston rakentamista, ja Pückler-Muskaun suosittelema puutarhasuunnittelija Eduard Petzold valvoi puiston kunnostustöitä 1853–1878. Hän jatkoi Pückler-Muskaun periaatteiden pohjalta. Puistossa korvattiin 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla vanhat puiset rakennelmat uusilla vankemmilla rakennelmilla.[5] Patzold rakennutti puistoon myös polkuja, siltoja ja arboretumin. Hän kuitenkin erosi tehtävästään vuonna 1878.[3]

Puisto myytiin 1883 Traugott Hermann von Arnim-Muskaulle.[3] Arnimin suku hoitikin ja suojeli puistoa vuosina 1883–1945. Tuona aikana puistossa vierailivat myös yhdysvaltalaiset maisema-arkkitehdit Charles Eliot, Samuel Parsons ja Thomas Sears.[5] Toisen maailmansodan loppuvaiheissa puistossa käytiin taisteluja. Monet puiston rakennelmista tuhoutuivat ja monet puut vahingoittuivat pahasti luodeista ja sirpaleista. Sodan jälkeen Potsdamin konferenssissa määriteltiin Saksan ja Puolan rajan kulkevan Oder–Neisse-linjaa pitkin. Puistoa yhdistänyt Neissejoki jakoikin alueen kahden eri valtion omistukseen.[6]

Suojeluhistoria muokkaa

 
Puiston korkeimmalle kohdalle vuonna 1991 pystytetty Pücklerin kivi.

Saksan puoli puistosta päätyi nopeasti suojelukohteeksi, vaikka maan aristokraattisen menneisyyden säilyttäminen ei ollutkaan kommunistijohtajien ensisijaisena päämääränä. Puiston hallinto perustettiin 1950-luvulla, kun Muskaun kunnalla ei ollut tarvittavia varoja puiston kunnostamiseen. Puisto onnistuttiin ainakin osittain suojelemaan yllättävän hyvin, vaikka puistolla oli puute sekä rahoista että henkilökunnasta. Niin sanottua Vanhaa linnaa lukuun ottamatta sota-aikana kärsineet rakennelmat jäivät kuitenkin korjaamatta. 1970-luvulla puistossa tehtiin laajoja kunnostustöitä, mutta silloisista ratkaisusta osa oli virheellisiä. Tämän korjaustyön aiheuttamia virheitä on korjattu seuraavan parin vuosikymmenen ajan. Vaikka Saksan puoleinen osa puistosta suojeltiinkin pian sodan jälkeen, Puolan puoleiselle osalle ei tehty moneen vuosikymmeneen juuri mitään. Puisto villiintyi suurelta osalta, mutta pääpiirteiteittäin sen ilme pysyi entisellään, vaikkakin sinne rakennettiin myös rajainfrastruktuureja.[6]

Saksan ja Puolan välinen yhteistyö puiston suojelemiseksi alkoi 1988. Yhteisten kunnostustöiden ensimmäinen vaihe sijoittui vuosiin 1991–1992. Pückler-Muskaun syntymäpäivänä 30. lokakuuta 1991 järjestettiin juhlallisuudet, joissa puiston korkeimpaan kohtaan pystytettiin uudelleen Pücklerin kivi symbolisoimaan Saksan ja Puolan yhteistyötä.[6] Alkuinnostus hiipui hieman, mutta kunnostusten toinen vaihe toteutettiin lopulta 1998–1999. Puistoa ehdotettiin ensimmäisen kerran Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1998, ja toisen vaiheen tärkeimmät kunnostustyöt olivat puiston teiden ja polkujen linjaaminen uudestaan Pückler-Muskaun ajatusten mukaan ja Puolan alueen puistokäytävien raivaus. Suojelun kolmas vaihe alkoi vuonna 2004, jolloin valmistui uusi Neissejoen ylittävä silta. Samana vuonna puisto valittiin maailmanperintöluetteloon.[7]

Lähteet muokkaa

  • Evalutions of Cultural Properties (pdf) 2004. UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 15.7.2013. (englanniksi)
  • Newton, Norman T.: Design on the Land: The Development of Landscape Architecture. Cambridge: The Belknap Press, 1971. ISBN 0-674-19870-0. Google-kirjat (viitattu 15.7.2013). (englanniksi)
  • Panning, Cord: Pückler’s Muskau Park. Bulletin of the GHI Supplements, 2007, nro 4, s. 25–30. Washington DC: German Historical Institute. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 15.7.2013. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet muokkaa

  1. Der Muskauer Park - UNESCO Welterbe Stadtverwaltung Bad Muskau. Arkistoitu 22.2.2016. Viitattu 15.7.2013. (saksaksi)
  2. a b Evalutions of Cultural Properties, s. 137.
  3. a b c d e f g Evalutions of Cultural Properties, s. 138.
  4. a b Newton, s. 233–235.
  5. a b Panning, s. 26.
  6. a b c Panning, s. 27–28.
  7. Panning, s. 29–30.

Aiheesta muualla muokkaa