Muhsin al-Fadhli (24. huhtikuuta 1981 Kuwait[1]8. heinäkuuta 2015 Syyria[2][3]) oli kuwaitilainen jihadisti.[3]

Muhsin al-Fadhli

Al-Fadhli oli jo vuonna 2001 edennyt Al-Qaidan sisäisessä hierarkiassa niin korkealle, että sai etukäteen tiedon syyskuun 11. päivän terroriteoista. Hän oli Osama bin Ladenin luottomies. Hän rahoitti Al-Qaidan toimintaa Iranissa ja oli Yhdysvaltain ulkoministeriön vuonna 2012 laatiman raportin mukaan pääsuunnittelija vuoden 2002 iskussa ranskalaista öljytankkeri MV Limburgia[2] vastaan Jemenin rannikon edustalla.[3] Iskussa kuoli yksi henkilö. Al-Fadhli oli osallisena myös Yhdysvaltain merijalkaväen vastaisessa iskussa, joka samana vuonna tappoi yhden henkilön Failakan saarella[2] Kuwaitissa. Vuonna 2013 al-Fadhli siirtyi Syyriaan. Hänen raportoitiin valvoneen kokeneiden toimijoiden siirtoa Pakistanista Syyriaan sekä lisäksi järjestäneen ja ylläpitäneen reittejä värvättyjen siirtymiseksi Turkin kautta Syyriaan.[4]

Al-Fadhli oli Kuwaitin etsintäkuuluttama, ja vuonna 2002 Euroopan unioni kohdisti häneen rajoituksia.[1] Yhdysvaltain valtiovarainministeriö lisäsi hänet globaalien terroristien listaukseensa 15. helmikuuta 2005. Kaksi päivää myöhemmin YK kirjasi hänet Al-Qaidaan kytkeytyväksi henkilöksi. Israel oli jo 6. lokakuuta 2001 nimennyt hänet kiinnostavaksi henkilöksi terrorismin rahoittamisen kiellon nojalla. 18. kesäkuuta 2005 Saudi-Arabian hallitus määritteli al-Fadhlin terroristiepäillyksi.[4]

Al-Fadhli identifioitiin Khorasan-ryhmän johtajaksi.[3] Ryhmittymän juuret olivat Al-Qaidassa, ja sen toimijat olivat Pakistanista Syyriaan iskuja länsimaita vastaan suunnittelemaan lähetettyjä henkilöitä, joiden tehtävänä oli myös länsimaalaisten värvääminen.[2]

Kuolema muokkaa

BBC:n mukaan al-Fadhli yritettiin surmata jo syyskuussa 2014.[3] Hänen raportoitiinkin virheellisesti saaneen surmansa tuona vuonna.[2]

8. heinäkuuta 2015 al-Fadhli teki matkaa lähellä Sarmadaa luoteisessa Syyriassa lähellä Turkin rajaa, kun hän kuoli Yhdysvaltain miehittämättömän ilma-aluksen osuessa hänen ajoneuvoonsa.[3]

Lähteet muokkaa

-