Avaa päävalikko
Hakusana ”Mehmet Ali” ohjaa tänne. Muita samannimisiä löytyy täsmennyssivulta.

Muhammad Ali (17692. elokuuta 1849) oli Osmanien valtakunnan alaisen Egyptin kuvernööri, jonka valtakausi tunnetaan Egyptin lyhyenä alueellisena suurvaltakautena.[1] Nykyisen Kreikan Kaválassa syntyneestä sotilaskomentajasta tuli Egyptin kuvernööri vuonna 1805 onnistuneen diplomaattisen keinottelun avulla. Valtakaudellaan Muhammad Ali päätti satoja vuosia kestäneen mamelukkien vaikutusvallan Eyptissä ja alkoi toteuttaa huomattavia hallinnollisia ja taloudellisia uudistuksia Egyptin nykyaikaistamiseksi. Hänen valtapiirinsä levisi sotaretkien kautta käsittämään myös laajoja alueita Egyptin ulkopuolella. Muhammad Ali kävi lopulta kaksi sotaa muodollista hallitsijaansa osmanisulttaania vastaan. Hänen hävittyään näistä viimeisen vuonna 1841 ulkovaltojen puututtua peliin Muhammad Ali luopui alueistaan Egyptin ulkopuolella, mutta säilytti toisaalta asemansa Egyptissä ja rauhansopimus takasi hänen jälkeläistensä oikeuden hallita hänen jälkeensä.

Muhammad Ali
Muhammad Ali Auguste Couderin maalauksessa vuodelta 1841.
Muhammad Ali Auguste Couderin maalauksessa vuodelta 1841.
Egyptin kuvernööri
1805–1849
Edeltäjä Khuršid Ahmad pašša
Seuraaja Abbas I
Henkilötiedot
Syntynyt 1769
Kavála, nyk. Kreikka
Kuollut 2. elokuuta 1849
Aleksandria, Egypti

Sisällysluettelo

ElämäkertaMuokkaa

 
Muhammad Alin syntymäkoti kreikan Kavalassa.

NuoruusMuokkaa

Muhammad Alin nuoruudesta tiedetään varmuudella vain vähän.[1] Hän lienee syntynyt vuonna 1769.[2] Hänen syntymäpaikkansa tiedetään varmuudella olleen Kavála nykyisessä Pohjois-Kreikassa.[1] Muhammad Alin etnisestä taustaa ei tunneta varmuudella, mutta mahdollisesti hän oli albaani. Hänen isänsä oli Kevalan kuvernöörin alaisen alueellisen sotilasjoukon päällikkö Ibrahim Agha. Ibrahim Agha kuoli Muhammad Alin ollessa vielä lapsi ja hän kasvoi kuvernöörin holhouksessa. 18-vuotiaana Muhammad Ali meni naimisiin erään kuvernöörin sukulaisen kanssa. Myöhemmän elämänsä aikana Muhammad Ali sai kaikkiaan 95 lasta eri vaimojensa kanssa.[2]

Muhammad Ali toimi kauppiaana[1] myyden tupakkaa.[2] Kauppiasuransa jälkeen Muhammad Ali aloitti uran sotilaana. Myöhemmässä historiankirjoituksessa hänen uransa alkuvaiheisiin on liitetty erillaisia sankaritekoja, joiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan tunneta. Jonkinlaista sotilaskokemusta hänellä lienee kuitenkin ollut, sillä hän nousi lopulta albanialaisista sotilaista kootun yksikön varakomentajaksi.[1]

ValtaannousuMuokkaa

Ranskalaiset joukot olivat hyökänneet tuolloin Osmanien valtakunnan muodolliseen alaisuuteen kuuluneeseen Egyptiin Napoleon Bonaparten johdolla vuonna 1798. Vuonna 1801 Muhammad Ali saapui Egyptiin 300-sotilasta käsittäneen albaaniyksikön komennossa.[2] Yksikön komentajaksi hän oli noussut aikaisemman komentajan kuoltua. Egyptissä Muhammad Ali solmi läheiset suhteet Kairossa vaikuttaneen 'Umar Makam-nimisen uskonoppineen kanssa, joka ranskalaisten miehityksen aikana oli tullut tunnetuksi johtamistaan ranskalaisvastaisista kansannousuista. Toinen hänen läheinen liittolaisensa oli 'Uthman al-Bardisi Bei. Muhammad Ali alkoi esiintyä tavallisen kansan puolustajana paikallisten mamelukkien ja muiden mahtimiesten mielivaltaa vastaan. Yhdessä 'Uthman al-Bardisi Bein kanssa Muhammad Ali ajoi osmanien tukeman kuvernöörin Khuršid Ahmad paššan pakoon Kairosta ja kansan painostuksesta vastahakoinen osmanisulttaani Selim III nimesi Muhammad Alin Egyptin kuvernööriksi vuonna 1805. Muhammad Alin vallan mahdollisti aluksi muutamien onnekkaiden tapausten sarja. Hänen vaarallisin vastustajansa Egyptissä oli mamelukki Alfi Bei, joka menehtyi kuitenkin ilmeisesti koleraan vuonna 1807. Samana vuonna Egyptiin saapui osmanien kanssa sotaan ajautuneiden brittien laivasto-osasto. Mamelukkien tärkeimmän johtajan kuoltua hieman aikaisemmin heillä ei kuitenkaan ollut vahvoja liittolaisia alueella ja huonojen huoltoyhteyksiensä takia he joutuivat lähtemään jo samana vuonna. Valtaan päästyttyään Muhammad Ali katkaisi siteensä entiseen liittolaiseensa ja mamelukki 'Uthman al-Bardisiin liittyen tämän arvostelijoihin. Myöhemmin kansansuosion varmistuttua hän katkaisi siteensä myös uskonoppinut 'Umar Makamiin, joka karkotettiin Kairosta entisen kuvernöörin tapaan.[1]

1810-luvun aikana Muhammad Ali varmistutti asemansa Egyptin yksinvaltijaana. Hänen välinsä Osmanien valtakunnan sulttaaniin eivät olleet hyvät ja teoriassa sulttaanilla oli oikeus erottaa kuvernöörinsä milloin hyvänsä. Tämä ei kuitenkaan ollut silloisessa tilanteessa mahdollista. Muhammad ibn 'Abd al-Wahhabin innoittamat wahhabiitit olivat vallanneet Mekan ja Medinan pyhät kaupungit vuosisadan alussa ja aiheuttaneet huomattavan kolauksen sulttaanin arvovallalle. Tämä ei kuitenkaan pystynyt puuttumaan asiaan maan sisäisten valtataistelujen takia, vaan joutui turvautumaan Egyptin kuvernöörinsä apuun. Muhammad Ali ei voinut kuitenkaan itsekkään suoraan marssia Arabian niemimaalle sotajoukkoineen. Egyptin mamelukit olivat menettäneet tärkeimmän johtajansa, mutta he muodostivat edelleen vahvan ja uhkaavan ryhmittymän Egyptissä. Muhammad Ali hankkiutui eroon mamelukeista niin sanotussa Kairon linnoituksen verilöylyssä, jossa juhlien varjolla linnaan kutsutuista mamelukeista surmattiin satoja. Tapausta on joskus pidetty Egyptin historian käännekohtana, joka päätti lopullisesti satoja vuosia kestäneen keskiaikaisen mamelukkivallan Egyptissä.[1]

UudistuksetMuokkaa

Muhammad Ali alkoi valtakaudellaan toteuttaa useita uudistuksia Egyptissä. Maan vanhat osmanirakenteet olviat heikentyneet jo Ali Bei al-Kabirin valtakaudella, mikä helpotti niiden kaatamista lopullisesti Muhammad Alin kaudella. Egyptin vanha mamelukkieliitti korvattiin Kreikan Kavalasta Egyptiin tuoduilla Muhammad Alin sukulaisilla. Yksi kyvykkäimmistä johtajista oli Muhammad Alin oma poika Ibrahim pašša, josta tuli isänsä oikea käsi. Sukulaisten ohella eri alojen ammattilaisia ja sotilaita tuotiin Egyptin ulkopuolelta muualta Osmanien valtakunnasta. Mukana oli turkkilaisia, tšerkessejä, sekä kristittyjä armenialaisia ja georgialaisia. Huomattavia määriä saapui myös Ranskasta, josta ammattilaiset etsivät töitä etenkin Napoleonin kukistuttua vuonna 1815. Heidän joukossaan oli esimerkiksi lääkäri Antoine Barthelemy Clot, eli paikallisittain Clot Bei. Uudistuksia rahoittaakseen Muhammad Alin oli uudistettava myös hallintonsa taloudellista pohjaa. Vanhan iltizam-järjestelmän mukaisten maiden verotusoikeuksia vietiin niiden perinteisiltä omistajilta hallitsijalle ja tämän sukulaisille. Samaan tapaan meneteltiin verotuksesta perintiesesti vapaiden waqf-säätiöiden omistuksien ja verotuksesta vapautettujen multazimien palstojen suhteen. Viljanviennistä tuli valtion monopoli ja sotien kuluttamasta Euroopasta oli tullut tuottoisa markkina-alue. Hyvin rahakkaaksi toiminnaksi osoittautui myös 1830-luvulla aloitettu puuvillan viljely.[1]

Valtion tulot kasvoivat, mutta esimerkiksi talonpojat kärsivät heidän joutuessaan myymään viljaa valtiolle kiinteään hintaan. Kaikki uudistuksetkaan eivät toteutuneet täysin toivotulla tavalla. Muhammad Ali pyrki Euroopan esimerkin mukaisesti luomaan Egyptiin nykyaikaista teollisuutta. Osaavasta työvoimasta oli kuitenkin pulaa. Lopputuloksena oli kapea teollisuussektori, joka palveli lähinnä armeijan tarpeita. Egyptissä alettiin tuottaa esimerkiksi aseita ja muita sotaväen tarvikkeita. Aleksandriaan perustettiin vuonna 1829 suuri telakka sotalaivojen rakentamista varten.[1]

Muhammad Alin sotilaallisiin uudistuksiin kuului uuden asevelvollisuusarmeijan perustaminen. Asevelvollisuus oli yksi talonpoikien vahvasti vastustamista uudistuksista. Sen takia syttyi useita kapinoita, jotka kukistettiin verisesti. Lopulta aikaan oli kuitenkin saatu länsimaisiin univormuhin puettu hyvin koulutettu ja kurinalainen suurimmillaan 130 000 miehen vahvuinen egyptiläisarmeija.[1]

SotaretketMuokkaa

 
Muhammad Alin ja hänen seuraajiensa sotaretket ja hallitsemat alueet kartalla.

Varmistettuaan asemansa Egyptissä Muhammad Ali saattoi toteuttaa sotaretkensä Arabian niemimaalle. Armeija oli sekalainen joukko sotilaita Pohjois-Afrikasta, beduiineista ja albaaneista. Armeijan uudistuksiakaan ei vielä tuolloin oltu toteutettu ja armeijan menestys oli pitkään vaatimatonta. Mekka vallattiin takaisin vuonna 1813, mutta sittemmin egyptiläiset ajautuivat uuvuttavaan aavikkosotaan wahhabiitteja ja saudien dynastiaa vastaan. Saudien pääkaupunki Dir'ijja vallattiin lopulta vuonna 1818 ja Muhammad Ali oli nyt varmistanut otteensa myös Arabian niemimaan länsirannikosta. Armeijaansa pönkittääkseen Muhammad Ali kaavaili orjasotilaiden tuomista muualta Afrikasta. Tätä tarkoitusta varten egyptiläiset tekivät Muhammad Alin pojan Isma'ilin johdolla sotaretken Pohjois-Sudaniin. Sotaretki menestyi huonosti. Neljäsosa sotilaista menetettiin taisteluissa ja tauteihin. Kuolleiden joukossa oli myös Ism'ail. Alueelta saatiin loppujen lopuksi vain muutamia orjia, vaikka se jäikin sotaretken jälkeen egyptiläisten löyhään valvontaan. Myöhemmin egyptiläsivallan vahvistamiseksi perustettiin Khartumin kaupunki.[1]

Pian Muhammad Alin oli autettava osmanisulttaania myös muilla suunnilla. Vanhoililliset janissaarit syrjäyttivät uudistusmielisen sulttaani Selim III:n vuonna 1807. Armeijan uudistuksien puutteet tulivat esille Kreikan vapaussodan yhteydessä, jonka kukistamiseksi uusi sulttaani Mahmud II kutsui jälleen apuun Egyptin kuvernöörinsä. Tilanne oli hyvin vaarallinen, sillä Kreikassa kapinointiin sekaantuivat myös Euroopan suurvallat. Muhammad Ali pyrki aluksi osallistumaan kapinoinnin kukistamiseen vain rajallisesti vallaten Kreetan ja Kyproksen vältellen mantereen tilannetta. Lopulta sulttaani taivutteli kuitenkin hänet kiinteämmin mukaan lupauksilla uusista maa-alueista. Sodan kulku näytti muuttuvan Muhammad Alin noustessa maihin Kreikassa helmikuussa 1825 17 000:n miehen sotajoukon kanssa. Ateena vallattiin vuonna 1827, mutta saman vuoden elokuussa ranskalaisten, venäläisten ja brittien laivasto tuhosi osmanien ja egyptiläisten laivaston kokonaan Navarinon taistelussa.[1]

Sodat osmaneja vastaanMuokkaa

 
Muhammad Ali brittiläisen lähetystön seurassa David Robertsin maalauksessa vuodelta 1839.

Sulttaani Mahmud II:n ja Muhammad Alin välit viilenivät selvästi Navarinon taistelun jälkeen. Korvaukseksi laivastonsa tuhoutumisesta Muhammad Ali sai vain jo hallitsemansa Kreetan. Lisäksi sulttaani, joka oli kukistanut vanhoilliset janitsaarit vuonna 1826, vaati Muhammad Alia osallistumaan armeijansa uudistusten toteuttamiseen ja kustannuksiin. Muhammad Ali kieltäytyi tekosyitä käyttäen peläten armeijaa käytettävän lopulta itseään vastaan. Samalla hän alkoi valmistautua iskuun sulttaania vastaan. Marraskuussa 1831 30 000 egyptiläsitä sotilasta hyökkäsi Syyriaan ja toinen armeija valtasi meriteiste rannikon kaupungit Jaffan ja Akkon. Joukot etenivät edelleen Taurusvuorten läpi Anatoliaan, jossa Muhammad Ali kukisti yksi toisensa jälkeen sulttaanin häntä vastaan lähettämät joukot. Lopullisen tappion sulttani kärsi Konyan taistelussa vuonna 1832. Tie pääkaupunki Konstantinopoliin oli nyt avoin, mutta lopulta Muhammad Ali kieltäytyi yrittämästä kaupungin valtausta ja viimeisen iskun antamaista Osmanien valtakunnalle. Epävarmuutta herätti etenkin ulkovaltojen mahdollinen suhtautuminen osmanien romahdukseen. Tätä pelkäsi etenkin Iso-Britannia, jota huoletti Venäjän mahdollinen vaikutusvallan kasvu alueella. Loppujen lopuksi myös Muhammad Alin oma identiteetti oli juurtunut syvästi osmanikulttuuriin, eikä hän nähnyt sotaansa niinkään valtakunnan, kuin pikemminkin yksittäisen sulttaanin vastaisena.[1]

Osmanit ja Muhammad Alin solmivat keväällä 1833 rauhansopimuksen, jolla Syyria liitettiin Muhammad Alin valvomiin alueisiin. Sopimuksen mukaan oikeus alueeseen oli uusittava vuosittain. Muhammad Ali sitoutui puolestaan lähettämään suuren vuosittaisen rahasumman pääkaupunkiin. Lopputulos ei ollut yksinomaan hyvä. Sodista kärsineet uudet alueet tuottivat vain vähän, eivätkä kattaneet edes niiden valtauksen kustannuksia. Valtion tuloja verotti myös puuvillan hinnan lasku vuosikymmenn loppupuoliskolla. Hallinnollisia ongelmia syntyi vanhoilillisten syyrialaisten vastustaessa Muhammad Alin uudistuksia.[1]

Vuonna 1839 syttyi uusi sota sulttaani Abdülmecidin osmanien ja Muhammad Alin välille osmanien armeijan hyökätessä Syyriaan. Samaan tapaan kuin aikaisemmassa sodassa, osmanien joukot alkoivat nopeasti kärsiä tappioita. Osmanien koko laivasto loikkasi Muhammad Alin puolelle purjehtien Aleksandriaan. Nyt tilanteeseen puuttuivat kuitenkin Muhammad Alin jo aikaisemmassa sodassa pelkäämät ulkovallat. Egyptiläisvastaista linjaa kannatti etenkin Ison-Britannian ulkopolitiikan tärkeä vaikuttaja Henry Palmerston. Mukaansa britit saivat myös Itävallan ja Venäjän. Egyptillä oli oma eurooppalainen liittolaisensa Ranska, mutta se tarjosi vain diplomaattista tukea. Egyptin talous oli täysin riippuvain ulkomaankaupasta, eikä sen armeijalla ollut toivoa menestyksestä ulkovaltoja vastaan. Brittejä nousi maihin Syyriassa ja heidän laivastonsa purjehti Aleksandrian edustalle. Sodan päätti lontoossa solmittu rauhansopimus vuonna 1841. Egypti luovutti osmaneille takaisin Syyrian, Kreetan ja Hidžazin alueet. Valtion kauppamonopolit päätti ulkovaltojen ja osmanien kauppasopimus ja rauhansopimus rajoitti Egyptin armeijan 18 000:n mieheen. Toisaalta sama sopimus takasi Muhammad Alin oikeudet ydinalueeseensa, sekä hänen jälkeläistensä oikeuden hallita Eyptissä hänen jälkeensä.[1]

Loppukausi ja kuolemaMuokkaa

Muhammad Alin suhteet ulkovaltoihin ja Osmanien valtakunnan sulttaaniin paranivat selvästi toisen sodan jälkeen. Muhammad Ali vieraili sulttaanin vieraana Konstantinopolissa ja sai kutsun myös brittien Palmerstonilta. Pitempään ulkomaanmatkaan hän piti itseään kuitenkin jo liian vanhana. Toisaalta Muhammad Alin suhde poikaansa Ibrahimiin oli huonontunut. Ibrahim ei ollut samaa mieltä esimerkiksi vuoden 1832 päätöksestä olla valtaamatta Konstaninopolia. Muhammad Ali alkoi saada vainoharhoja poikansa suhteen, jota saattoivat pahentaa hänen lääkärinsä vanhuudenoireisiin määräämä elohopea. Ibrahim oli alkanut valmistella vallansiirtoa jo pahasti dementoituneelta isältään, kun hän kuoli kuumeeseen marraskuussa 1848 ennen vallanvaihdoksen virallista vahvistamista.[1] Muhammad Ali itse kuoli Aleksandriassa seuraavana vuonna 2. elokuuta 1849.[2] Muhammad Alin seuraajaksi Egyptissä nousi Abbas I.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q Andrei Sergejeff: ”Muhammad Alin aika (1801-1848)”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus. ISBN 978-952-345-573-3.
  2. a b c d e Helen Anne B. Rivlin: Muḥammad ʿAlī Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa