MUCC (ムック, MUKKU) on japanilainen vuonna 1997 perustettu avantgardemetallia soittava yhtye. Heidän musiikkinsa on yhdistelmä punkkia, funkkia, nu-metallia, thrash metallia ja jossain määrin jopa grungea. Yhtyeen nimen keksi kitaristi Miya, joka oli nähnyt japanilaisessa Ponkickies-lastenohjelmassa Mukku-nimisen hahmon.

MUCC
Tiedot
Toiminnassa 1997–
Tyylilaji Angura kei
J-rock
Kotipaikka Japani Ibaraki, Japani
Laulukieli japani, englanti
Jäsenet

Tatsurō Iwakami, laulu, huuliharppu
Masaaki "Miya" Yaguchi, kitara
Yuusuke "YUKKE" Fukuno, bassokitara
Satoshi "SATOchi" Takayasu, rummut

Entiset jäsenet

Hiro, bassokitara (1997 - 1999)

Levy-yhtiö

Sony Music, Japanissa
Gan-Shin, Euroopassa
Spinefarm Records, Isossa-Britanniassa

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtyettä kutsutaan joskus myös nimellä 69, koska japanin kielessä sana mukku voi tarkoittaa myös numeroa 69. MUCC esiintyi Tavastia Klubilla 20. maaliskuuta 2007, konsertti oli muutamassa tunnissa loppuunmyyty.

Historia muokkaa

MUCC aloitti toukokuussa 1997. Kokoonpanolla TATOO laulussa, Miya kitarassa, Hiro bassossa ja Satochi rummuissa. He saivat sopimuksen Misshitsu Neuroselle, joka oli tuolloin myös Cali≠gari -yhtyeen levy-yhtiö. Siksi heitä kutsutaan MUCCun isoveljiksi. Joulukuussa he julkaisivat ensimmäisen demonauhansa nimeltä NO!, jota sai vain yhtyeen konsertista.

Maaliskuussa 1998 he julkaisivat toisen demonauhan nimeltä Aika, ja joulukuussa kolmannen, Tsubasa wo Kudasai. Kumpaakin sai vain konserttiin saapumalla. Helmikuussa 1999 yhtye esiintyi ensimmäisen kerran ainoana lavalla. Kyseinen one-man -tapahtuma sijoittui Mito-lighthouseen, Miton kaupunkiin, Japaniin. Samalla julkaistiin neljäs demo Shuuka. Näihin aikoihin Hiro päätti erota, ja viikkoa myöhemmin Yukke liittyi uudeksi jäseneksi. Joulukuussa ilmestyi ensimmäinen albumi Antique.

Vuonna 2000 ilmestyi ensimmäisen albumin toinen painos sekä kahden kappaleen yhteissingle nimeltä Syouhu/Hai. He esiintyivät myös kokoelmalla. Elokuussa TATOO vaihtoi nimensä muotoon Tatsurō. Hän kertoi TATOOn kuolleen ja näin ollen tahtoi tästedes tulla kutsutuksi Tatsurōksi, joka on hänen oikea etunimensä. Yhtyeen nimi vaihtui kirjoitettavaksi muotoon ムック, mikä on mukku (eli MUCC) katakanalla. Siispä romanisoitaessa käytetään muotoa MUCC.

Tammikuussa 2001 albumi Tsuuzetsu ilmestyi, jota seurasi Tsuuzetsu ~Inshō Chigai~ (Tsuuzetsun remasteroitu ja remiksattu versio), sekä singlet Akaban ja Aoban. Vuoden lopuksi ilmestyi vielä yksi albumi nimeltään Aishuu.

Jäsenet aloittivat oman levy-yhtiönsä Shun Danger Crue Incin alle vuonna 2002. He julkaisivat maxi-singlen Fu wo Tataeru Uta sekä rajoitetun singlen Suisō, jota yhtyeen jäsenet itse kauppasivat Like an Edisonissa Tokion Shinjukussa. Syyskuussa julkaistiin albumi Hōmura Uta, josta valmistettiin toinen painos kuukauden kuluttua lokakuussa.

Toukokuussa 2003 MUCC julkaisi singlen: maxi Ware, Arubeki Bashō oli saatavilla kolmena eri versiona (A, B, C). Versiota A sai vain yhtyeen konserteista.

Hieman myöhemmin he solmivat sopimuksen Universal Music Japanin kanssa. Syyskuussa ilmestyi albumi Zekū.

Albumin mainostusta varten MUCC piti kiertueen, jonka viimeinen konsertti Tokyo Bay NK Hallissa (6000 paikkaa) kuvattiin ja julkaistiin DVD:llä muutaman kuukauden kuluttua tapahtumasta. Joulukuussa 2003 oli Fool's Maten Beauti-fool's tapahtuman vuoro, jossa esiintyi MUCC:n lisäksi mm. Gazette, deadman ja Miyavi.

Helmikuussa 2003 ilmestyi Rojiura Boku to Kimi e -single. Huhtikuussa järjestettiin toinen kiertue ja kesäkuussa julkaistiin seuraava maxisingle Monokuro no Keshiki. Tätä juhlistaakseen MUCC soitti 20 minuutin yllätyskonsertin.

Uusi albumi Kuchiki no Tō ilmestyi syyskuussa ja sitä seurasi kiertue. Levystä julkaistiin jouluksi liveversio Live at Roppongi. Samalla ilmestyi DVD MUCC History DVD the Worst, joka sisälsi runsaasti livemateriaalia eri aikakausilta, diskografian ja promovideoita.

Keväällä 2005 ilmestyi kaksi MUCC-aiheista kuvakirjaa. Toinen oli UV-lehden julkaisemat artikkelit yhdistävä Shōnen M ja toinen virallinen photo book kRayzi yeaR(s).

Elokuussa 2005 MUCC esiintyi ensin saksalaisessa metallitapahtumassa Wackenissa ja sen jälkeen yksittäiskonsertissa Saksan Hampurissa ja Ranskan Pariisissa. 2006 he palasivat pidemmälle kiertueelle samoihin maihin. Tämän jälkeen, kesän loppupuolella, ilmaantui MUCC viimein Amerikan mantereelle Otakon 2006 -tapahtumaan.

Kesän ja syksyn 2006 aikana he julkaisivat muun muassa singlet Horizont ja Utagoe. Joulukuussa ilmestyi seitsemäs albumi Gokusai.

Maaliskuussa 2007 MUCC teki kolmannen Euroopan-kiertueensa konsertoiden muun muassa Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Suomessa. Euroopan-kiertueensa aikaan he julkaisivat myös uuden singlen, Libra, sekä toisen livealbumin, nimeltään Psychedelic Analysis. Muutamia päiviä Helsingissä pidetyn konserttinsa jälkeen yhtye ilmoitti esiintyvänsä uudelleen Suomessa kesäkuussa.

Toukokuussa 2007 MUCC esiintyi toisen kerran Yhdysvalloissa, Jrock Revolution -tapahtumassa. Kyseisessä tapahtumassa esiintyivät muun muassa miyavi, Suomessakin konsertoinut D'espairsRay, Merry sekä alice nine..

Keväällä 2007 yhtye juhli kymmenvuotista uraansa esiintymällä viikoittaisissa MUCC 10th anniversary the BRILLIANT -teemakonserteissa, joissa he soittivat tuotantoa uransa eri vaiheilta. Kiertue huipentui kahteen Tokyo Zepp -areenalla kesäkuussa pidettyyn konserttiin, joista jälkimmäinen esitettiin suorana internetissä.

Viikko kyseisten konserttien jälkeen MUCC saapui uudestaan Suomeen esiintyen Provinssirock-festivaaleilla. Myöhemmin kesällä 2007 MUCC toimi lämmittelijänä Guns N' Roses -yhtyeen Japaninkiertueella.

Syyskuussa 2007 yhtye julkaisi kolmannen kuvakirjansa, joka on koostettu SHOXX-lehden MUCC-artikkeleista. Lokakuun 31. päivä MUCC julkaisi kahdeksannentoista singlensä, nimeltään Fuzz, ja marraskuun 28. päivä rajoitetun dvd-julkaisun, nimeltään MUCC ~Live Chronicle~, joka sisältää sisältämään 2 levyllistä kuvamateriaalia, kuvakirjan, sekä muuta.

Seuraavan albumin yhtye on ilmoittanut julkaisevansa maaliskuussa 2008, jonka aikana osallistuu myös Yhdysvalloissa pidettävään Taste of Chaos -kiertueeseen, ja joka on myös yhtyeen ensimmäinen amerikankiertue. MUCCun lisäksi kiertueella soittavat japanilaisyhtyeet D'espairsRay sekä The Underneath.

Jäsenet muokkaa

- Tatsurō syntyi 21.08.1979, Mitossa, Japanissa. Tatsurō stressaa eniten ulkonäöstään. Ennen esiintymistä hän käyttää paljon aikaa meikkaamiseen (meikkien käyttö on tosin vuosien varrella jäänyt aika ajoin pois), johtuen ehkä äitinsä työstä kauneushoitolassa. Yhtyeen muut jäsenet sanovat, että Tatsurō kertoo likaisia vitsejä ja piikittelee, mutta loppujen lopuksi hänen olevan mukava ihminen. He sanovat Tatsurōn olevan myös jokseenkin siivoton, että hän jättää aina vessanpöntön kannen ylös eikä pese käsiään wc-käyntinsä jälkeen. Vieraillessaan jonkun yhtyeen jäsenen kotona, hän ei ota kenkiään pois. Hänellä on myös kissa, Tetochi, sekä kaksi kilpikonnaa, Kameko ja Ten-kun.

Tatsurō on myös esiintynyt BUCK-TICK-tribuuttiyhtyeessä, Bluck-Tlickissä. Tätä nykyä hän toimii vokalistina myös sessiobändissä nimeltä Karasu, joka julkaisi vuoden 2010 alussa singlen "LASTICA".

  • Masaaki "Miya" Yaguchi (矢口雅哲) – kitara

- Miya syntyi 26.07.1979, Ishiokassa, Japanissa. Miya kirjoittaa suurimman osan MUCCun kappaleista. Kouluaikanaan Miya halusi soittaa rumpuja, mutta hänen vanhempansa sanoivat niiden olevan liian meluisa soitin, ja neuvoivat Miyaa tarttumaan kitaraan. Hänen molemmat vanhempansa ovat olleet musiikinopettajia. Miya kuunteli nuoruudessaan paljon klassista musiikkia, ja soitti pianoa, mutta ei koskaan todella pitänyt siitä. Isänsä kuoleman jälkeen hän antautui musiikille ja kanavoi tunteitaan siihen. Muut jäsenet pitävät Miyaa ajoittain pelottavana. Erityisesti hänen silmiään. Miya myös päästelee pelottavia ääniä. Miyalla on myös koira, Gizmo, jonka hän osti internetistä.

Miya tekee myös DJ-esiintymisiä sekä toimi kitaristina GeKiGaKutai (激楽隊) -yhtyeessä joka julkaisi vuonna 2005 "Tokyo"-nimisen minialbumin.

- Yukke syntyi 05.11.1979, Ishiokassa, Japanissa ja on tuntenut Miyan lapsesta asti. Yukke on melko lapsenmielinen, mutta myös mukava ja välittävä ihminen. Satochi sanoo hänen olevan erinomainen kokki, ja että tämä tuoksuu aina hyvälle. Hän myös pitää siisteydestä ja järjestyksestä. Hänen kerrotaan vihaavan kissoja. Yukke tutustui bassoon kaverinsa kautta, joka soitti hänelle BUCK-TICKin kappaleen. Yukken eno omisti basson, ja sai soittimen tältä lainaan. Yukke harjoitteli sillä yksin. Hän ja Miya kävivät samaa ala-astetta ja lukiota. Kun MUCCun alkuperäinen basisti Hiro lähti vuonna 1999, Yukke sai paikan Miyan kautta. MUCCun ollessa kiertueella Yukke pitää mukanaan omaa tyynyään koska ei pidä hotellien tyynyistä.

  • Satoshi "SATOchi" Takayasu (高安悟史, SATOち) – rummut

Satoshi syntyi 12.08.1979, Mitossa, Japanissa. Sato halusi nuorempana soittaa kitaraa, mutta musiikinopettajan kannustamana jatkoi rumpujen soittamista. Hän on yleensä hiljaa haastatteluissa ja konserteissa antaen muiden puhua, mutta on täysin erilainen ystäviensä seurassa. Ystävät ovatkin hänelle hyvin tärkeitä ja vapaa-ajallaan hän matkustaa takaisiin kotiseudulleen tapaamaan vanhoja ystäviään. MUCCulaiset sanovat puhtauden olevan Satochille tärkeää. Sato on myös hyvin urheilullinen, hän on pelannut koulunsa koripallojoukkueessa ja kertoo oleilleensa rannalla ja surffanneensa joka päivä ennen kuin liittyi yhtyeeseen. Sato ja Tatsurou ovat lapsuudenystäviä, ja eräässä haastattelussa Tatsurou kertoi saaneensa Satochilta kortin, joka innoitti hänet laulamaan.

Tyyli muokkaa

Lehdistö tuo usein esille mangan ja animen japanilaisista bändeistä ja heidän pukeutumisestaan puhuessa, mutta nämä kaksi asiaa eivät juurikaan liity j-rockiin. Yhtyeen alkuaikoina MUCC pukeutui hyvin Visual kei -tyylille ominaiseen tapaan. He käyttivät paljon meikkejä sekä huomiota herättäviä asusteita.

MUCCun musiikin kehityttyä positiivisempiin tunteisiin vuonna 2005, heidän julkaistuaan Houyoku-albumin, yhtye alkoi luopua visuaalisesta tyylistään sekä raskaista meikeistään. Kysyttäessä muutoksesta, vokalisti Tatsurō vastasi: "Ennen pidimme asujamme tärkeinä, mutta ulkonäkömme kehittyi samaa tietä kuin musiikkimmekin. Nyt annamme arvoa musiikkimme luomiselle. Ja samalla aikaa, meillä oli ajatuksena tehdä tyylistämme yksinkertaisempi, vähemmillä meikeillä." [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Vaikka MUCC ei enää ole Visual kei -yhtye, heidät siitä huolimatta useimmiten luokitellaan tähän kategoriaan.

Visuaalisen kautensa jatkeena MUCCulla on ollut kuitenkin monia erilaisia tyylejä. Yhtyeen jäseniä on nähty country-vaikutteisissa asuissa, puvuissa sekä nahkatakeissa, kuten myös tavallisissa t-paidoissa ja farkuissa. Yksi keskeisimmistä tyylipiirteistä on ollut Tatsuron ja Miyan paljain jaloin esiintyminen. Heidän mukaansa ilman kenkiä on helpompi liikkua lavalla.

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Studioalbumit

  • The End of the World - 2014
  • Shangri-La (Mucc album)|Shangri-La ( シャングリラ) - 2012
  • Karma (カルマ) - 2010
  • Kyūtai (球体) - 2009
  • Shion (志恩) - 2008
  • Gokusai (極彩) - 2007
  • Cover Parade - 2006
  • 6 - 2006
  • Hōyoku (鵬翼) - 2005
  • Kuchiki no tō (朽木の灯) - 2004
  • Zekū (是空) - 2003
  • Hōmura Uta (葬ラ謳) - 2002
    • kolmas painos - 2003
  • Tsuuzetsu ~Inshō Chigai~ (痛絶~印象違~) (remiksattu ja remasteroitu) - 2001
  • Tsuuzetsu (痛絶) - 2001
    • toinen painos - 2002

Livealbumit

Kokoelmat

  • Aishuu no Antique (哀愁のアンティーク) - 2012
  • Coupling Best - 2009
  • Coupling Worst - 2009
  • Best of MUCC - 2007
  • Worst of MUCC - 2007

EP:t

  • Aishuu (哀愁) - 2001
  • Antique (アンティーク) - 1999

Singlet muokkaa

  • MOTHER - 2012
  • Nirvana (ニルヴァーナ) - 2012
  • Arcadia featuring Daishi Dance (アルカディア) - 2011
  • Akatsuki (暁) - 2011
  • Falling Down (フォーリングダウン) - 2010
  • Yakusoku (約束) - 2010
  • Diorama (ジオラマヂオラマ) - 2009
  • Freesia (フリージア) - 2009
  • Sora to Ito (空と糸) - 2009
  • Ageha (アゲハ) - 2008
  • Fuzz (ファズ) - 2007
  • Flight (フライト) - 2007
  • Libra (リブラ) - 2007
  • Horizont (ホリゾント) - 2006
  • Utagoe (ウタゴエ) - 2006
  • Ryuusei (流星) - 2006
  • Gerbera (ガーベラ) - 2006
  • Saishuu Ressha (最終列車) - 2005
  • Ame no Orchestra (雨のオーケストラ) - 2005
  • Kokoro no Nai Machi (ココロノナイマチ) - 2005
  • Monokuro no Keshiki (モノクロの景色) - 2004
  • Rojiura Boku to Kimi e (路地裏 僕と君へ) - 2004
  • Ware, Arubeki Basho (我、在ルベキ場所) - 2003
  • Suisō (水槽) - 2002
  • Fu wo Tataeru Uta (負ヲ讃エル謳) - 2002
  • Aoban (青盤) - 2001
  • Akaban (赤盤) - 2001
  • Syōhu/Hai (娼婦/廃) - 2000

Demot muokkaa

  • Aka (赤) - 1999
  • Shuuka (愁歌) - 1999
  • Tsubasa wo Kudasai (翼をください)- 1998
  • Aika (哀歌) - 1998
  • NO?! - 1997

DVD:t muokkaa

  • MUCC vs Mukku vs MUCC Kodou (MUCC vs ムック vs MUCC Kodou) - 2012
  • MUCC vs Mukku vs MUCC Misshitsu (MUCC vs ムック vs MUCC Misshitsu) - 2012
  • MUCC vs Mukku vs MUCC Shisei (MUCC vs ムック vs MUCC Shisei) - 2012
  • Chemical Parade - 2011
  • WINTER CIRCUIT 2010 @NHK Hall (WINTER CIRCUIT 2010 @NHKホール) - 2011
  • MUCC ~Live Chronicle~ 3 (MUCC ~ライヴ ムロニムル~ 3) - 2009
  • The Clips ~track of six nine~ - 2009
  • MUCC ~Live Chronicle~ 2 (MUCC ~ライヴ ムロニムル~ 2) - 2008
  • MUCC ~Live Chronicle~ (MUCC ~ライヴ ムロニムル~) - 2007
  • LIVE DVD MUCC World Tour Final「666」 at Nippon Budokan (LIVE DVD ムックワールドツアーファイナル「666」 at 日本武道館) - 2006
  • Tonan no Hōyoku (図南の鵬翼) - 2006
  • MUCC History DVD the Worst (ムックヒストリーDVD ザ・ワースト) - 2004
  • MUCC 2003 Natsu no Tour [Nihon Rettō Konton Heisei Shinnoju] Final NK (弐千参年 夏ノツアー「日本列島混沌平成心ノ中」ファイナル NK) - 2003

Julkaisut Euroopassa muokkaa

Albumit

Singlet

  • Saishuu Ressha - 2006

Kirjat muokkaa

  • Shinon - 2009
  • SHOXX FILE - 2007
  • 6 - 2006
  • Shōnen M (少年M) - 2005
  • kRayzi yeaR(s) - 2005

Aiheesta muualla muokkaa