Muawia II

Muawia II (Muawija II) oli islamilaisen perimätiedon mukaan Umaijadien dynastian Damaskoksen kalifaatin kalifi 680–682 isänsä Jazid I:sen jälkeen muutaman kuukauden ajan vuonna 682.[1] Kalifiksi tullessaan Muawia oli 17–20-vuotias, ja hänen isänsä oli tehnyt hänestä perijän jo elinaikanaan. Perimystä ei kuitenkaan tunnustettu kaikkialla.[2] Hänen kuoltuaan kalifin arvo siirtyi Muawija I:n serkulle Merwanille, ja maa joutui jälleen sisällissotaan, jonka toisella puolella oli jo aiemmin kapinoinut Abdallah ibn az-Zubair ja toisella Merwan I.

Historiatieteen näkökulmaMuokkaa

Muawijan pojista tai serkusta nimeltä Merwan ei ole säilynyt arkeologisia todisteita, joten heitä pidetään myös uskonnollisen kirjallisuuden luomina keksittyinä hahmoina.[3] Muawijan (661-680) jälkeen vasta kalifi Abd al-Malik ibn Marwan (685-705) on jättänyt historiaan jälkensä, joten välivuodet ovat voineet olla sisällissodan aikaa (interregnum) ilman hallitsijaa.

Tarinassa, jossa Muawijaa seuraa hänen moraalisesti kelvoton poikansa Jazid, joka pian kuolee samoin kuin toinenkin poika Muawia hallittuaan vain pari kuukautta, voidaan nähdä uskonnollisen kirjallisuuden langettama taivaallinen kosto kalifille, joka oli hylännyt Muhammedin.[3]

LähteetMuokkaa

  • Nagendra, K.S: The International Encyclopaedia of Islam. New Delhi: Anmol Ltd, 2005. ISBN 81-261-0403-1. (englanniksi)
  • Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen ja Pentti Papunen. Porvoo: WSOY, 1965.

ViitteetMuokkaa

  1. Petersen, s.217
  2. Nagendra, s.506
  3. a b Popp, V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14-175), s. 59. Prometheus, 2013.