Moussa Djenepo

Moussa Djenepo (s. 15. kesäkuuta 1998 Bamako) on malilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Southamptonia. Hän on pelannut Malin maajoukkueessa vuodesta 2017.[1]

Djenepo aloitti Euroopassa pääsarjauransa belgialaisessa Standard Liègessa, jonne hän siirtyi lainalle tammikuussa 2017 ja pysyvästi puoli vuotta myöhemmin. Hän pelasi Jupiler Pro Leaguessa kausina 2017–2019 yhteensä 49 ottelua ja teki niissä yhdeksän maalia. Heinäkuussa 2019 hän siirtyi Southamptoniin. Hän on tehnyt Valioliigassa maalin toisessa ottelussaan elokuussa Brightonia vastaan ja kolmannessa ottelussaan syyskuussa Sheffield Unitedia vastaan.[1]

Djenepo pelasi Malin maajoukkueessa ensimmäisen kerran lokakuussa 2017 Norsunluurannikkoa vastaan. Hän on pelannut kaikkiaan 15 maaottelua, joista kaksi vuonna 2017, viisi vuonna 2018 ja kahdeksan vuonna 2019. Hän on tehnyt maalin maaliskuussa 2019 Etelä-Sudania ja marraskuussa 2019 Tšadia vastaan. Afrikan-mestaruuskilpailuissa 2019 hän pelasi kolme Malin neljästä ottelusta.[1]

LähteetMuokkaa


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.