Moriorit
Moriorit ovat Tyynellämerellä Uuden-Seelannin pääsaarten itäpuolella sijaitsevien Chathamsaarten alkuperäisasukkaita. Maorit surmasivat moriorit lähes kokonaan 1830–1860-luvuilla, ja viimeinen puhdasverinen moriori, Tommy Solomon, kuoli vuonna 1933. Itsensä morioreiksi kokevia, lähinnä eurooppalaisiin ja maoreihin sekoittuneita morioreiden jälkeläisiä elää kuitenkin edelleen. Vuoden 2013 väestönlaskennassa 738 uusiseelantilaista ilmoitti kuuluvansa morioreihin. Eri tavalla morioreista polveutuvia ihmisiä saattaa kuitenkin olla jopa useita tuhansia[2].
| Moriorit | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Moriorien lippu. |
||||||||||
| Väkiluku |
 Uusi-Seelanti 738[1] |
|||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||
| Kielet | englanti, maori, moriori † | |||||||||
| Uskonnot | kristinusko | |||||||||
| Sukulaiskansat | muut polynesialaiset kansat | |||||||||
Alkuperä muokkaa
Moriorien alkuperästä ei ole varmaa tietoa.[3] Aiemmin heidän esivanhempiensa spekuloitiin saapuneen Chathamsaarille Melanesiasta,[4] mutta nykykäsityksen mukaan Chathamsaaret asutettiin Uuden-Seelannin Eteläsaarelta käsin 1500-luvun alussa.[4][5][6] Ensimmäiset merkit ihmisasutuksesta saarella on ajoitettu ajankohtaan 450–400 vuotta ennen nykyhetkeä.[7] Moriorien kieli ja kulttuuri ovat läheistä sukua Uuden-Seelannin maoreille.[4][5] Kansat elivät kuitenkin vuosisatojen ajan eristyksissä toisistaan eivätkä tienneet toistensa olemassaolosta.[3]
Morioreiden perimätiedon mukaan Chathamsaarilla oli asukkaita jo ennen heitä. Legendan mukaan Rongomaitere-niminen mies oli matkannut Uuteen-Seelantiin ja antanut purjehdusohjeet Chathamsaarille. Saaren aikaisempia asukkaita kutsuttiin nimellä hamata ja heitä kuvailtiin erittäin pitkiksi. Toisaalta perimätietona kulkee myös tarinoita, joiden mukaan saarella ei ollut asukkaita ennen morioreja. Ensimmäinen uusiseelantilainen saarella oli Kahu, joka perimätiedon mukaan vieraili saarella muttei jäänyt sinne. Joissakin tarinoissa moriorit polveutuvat hänen jälkeläisistään.[6] Toinen tarina moriorien alkuperästä kertoo polynesialaisessa perimätiedossa esiintyvästä Hawaikista, joka oletettavasti oli heidän esi-isiensä asuinpaikka. Perimätiedon mukaan Hawaikissa käytiin sota, jonka takia osa hawaikilaisista lähti pakoon Chathamsaarille. Perimätieto kertoo myös toisesta muuttoaallosta, joka ajettiin pois saarilta sodan jälkeen. Tämän jälkeen sotiminen ja ihmislihan syönti kiellettiin. Sotimiskielto tunnettiin Nunukun lakina sotimisen kieltäneen päällikkö Nunuku-whenuan mukaan.[8]
Ennen maorivalloitusta muokkaa
Maorit olivat maanviljelijöitä, mutta heidän viljelyskasvinsa eivät menestyneet paljon karummilla Chathamsaarilla ja moriorit palasivat keräily- ja metsästystalouteen.[3] Enimmillään saarella asui noin 2 000 asukasta, jotka kuuluivat yhdeksään eri heimoon. Nämä olivat nimeltään hamata, wheteina, eitara, etiao, harua, makao, matanga, poutama ja rauru. Väestömäärän hallitsemiseksi saarella kastroitiin joitakin poikia, ja sisäsiittoisuuden välttämiseksi suhteet serkkujen välillä olivat kiellettyjä. Heimopäälliköt (ieriki) valittiin heidän ruoankeräämiskykyjensä perusteella.[9]
Marraskuussa 1791 brittiläinen alus Chatham joutui sivuun kurssiltaan ja ajautui Chathamsaarille. Luutnantti William Broughton julisti saaren kuuluvaksi Isolle-Britannialle ja nimesi saaret Chathamsaariksi. Paikallisten ja brittien välillä tapahtui yhteenotto, ja britit ampuivat Tamakaroro-nimisen moriorimiehen, joka oli puolustanut kalastusverkkojaan.[10]
Maorivalloitus muokkaa
- Pääartikkeli: Moriorien kansanmurha
Morioreja 1800-luvun loppupuolella otetussa valokuvassa.
Vuonna 1835 eräs Uuden-Seelannin pohjoisrannikolle saapunut australialainen hylkeenpyyntialus toi pääsaarten maoreille tiedon saarista, joissa oli ”runsaasti kaloja ja äyriäisiä, ankeriaita täynnä olevia järviä ja karakapuun marjoja”. Lisäksi heille kerrottiin, ettei saarten asukkailla ollut aseita eikä sodankäyntitaitoa.[11] Tästä kuultuaan maorit päättivät välittömästi valloittaa nämä saaret. Noin 500 aseistautunutta maoria saapui Chathamsaarille 19. marraskuuta ja vielä 400 lisää 5. joulukuuta 1835. Moriorit olivat tottuneet ratkaisemaan keskinäiset kiistansa rauhanomaisesti ja tarjosivat maoreille rauhaa ja rikkauksien jakoa, mutta maorit eivät tarjousta hyväksyneet vaan alistivat moriorit orjikseen. Vastarintaan ryhtyneet tapettiin, ja monet jopa syötiin.[12] Vuonna 1862 jäljellä oli enää 101 morioria. Moriorit vapautettiin maorien orjuudesta vuonna 1863, mutta maakiistat jatkuivat 1870-luvulle asti, jolloin oikeus päätti antaa lähes kaiken maan maoreille. Monet maorit olivat siihen mennessä kuitenkin jo palanneet Uuteen-Seelantiin.[10]
Alexander Shandi keräsi 1860-luvun lopussa moriori Hirawanu Tapun avulla tietoa morioreiden perinteistä ja kielestä. Tietojen pohjalta julkaistiin kirja The Moriori people of the Chatham Islands: their history and traditions vuonna 1911. Tapun avulla kerätty aineisto muodostaa jopa 90 prosenttia siitä, mitä moriorin kielestä ja kulttuurista nykyisin tiedetään.[13]
Uusi nousu muokkaa
1900-luvulta eteenpäin moriorien asema alkoi koheta. Menestyneitä morioreja olivat esimerkiksi Tommy Solomon, yrittäjä ja maanviljelijä 1920–1930-luvuilla, sekä Davisin ja Preecen suvut, jotka vaikuttivat paikallispolitiikassa. Varsinainen kulttuurillinen herääminen alkoi Uudessa-Seelannissa vuonna 1980 tuotetusta TV-dokumentista, joka todisti vääriksi useita morioreista esitettyjä väitteitä, kuten että he olisivat kaikki kuolleet tai kuuluisivat muista polynesialaisista kokonaan erilliseen rotuun. Vuonna 1988 moriorit tunnustettiin saaren alkuperäisasukkaiksi, mikä toi heille oikeuksia esimerkiksi kalastuksen suhteen. Vuonna 1991 morioreilla oli kaksi heitä edustavaa järjestöä, jotka yhdistyivät vuonna 2001 Hokotehi Moriori Trust -nimiseksi järjestöksi. Moriorin kieltä on pyritty herättämään henkiin keräämällä kokoon vanhoja sanoja, joista muodostettiin arkisto vuonna 2001. Moriorinkielinen tervehdys ”me rongo” on tullut yleiseen käyttöön.[14] Väestönlaskennoissa moriorien katsotaan olevan yksi maorien iwi eli heimo[1].
Merkittäviä morioreita muokkaa
- Hirawanu Tapu (k. 1900), moriorin kielen viimeinen puhuja
- Tommy Solomon (1844–1933), lampaidenkasvattaja, viimeinen puhdasverinen moriori
- Joey Matenga Ashton (1907–1993), pianisti
Lähteet muokkaa
- Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs – Ihmisen yhteiskuntien kohtalot. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e Facts and figures Te Ara. Viitattu 28.1.2016. (englanniksi)
- ↑ Moriori Culture Virtual New Zealand. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Diamond 2003, s. 58.
- ↑ a b c Davis, Denise & Solomon, Māui: Origins of the Moriori people The Encyclopedia of New Zealand. 1.3.2017. Viitattu 10.7.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Moriori Encyclopædia Britannica. 30.11.2007. Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 10.7.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Origins of the Moriori people Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ McFadgen, B. G.: Archaeology and holocene sand dune stratigraphy on Chatham Island Journal of the Royal Society of New Zealand. Taylor & Francis. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ The migrations from Hawaiki Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Moriori life Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b The impact of new arrivals Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Diamond, s. 61
- ↑ Diamond, s. 57
- ↑ King, Michael: Tapu, Hirawanu ? - 1900 Dictionary of New Zealand Biography. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
- ↑ The second dawn Te Ara. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)