Money in the Bank

(Ohjattu sivulta Money in the bank)

Money in the Bank on WWE:n showpainisarjoissa käyty ottelumuoto, jossa kuudesta kymmeneen painijaa tavoittelee tikkailla korkealla katosta roikkuvaa salkkua, joka kätkee sisäänsä yleensä sopimuksen. Money in the Bankin on kehittänyt entinen WWE Heavyweight -mestari Chris Jericho. Ottelu järjestetään kerran vuodessa Money in the bank-nimisessä showssa. Ottelun ideana on saada kehän yläpuolella roikkuva salkku. Salkun saaja voi haastaa WWE Champion:in tai World Heavyweight Championship:in, milloin tahansa, missä tahansa ja missä ottelumuodossa tahansa. Rob Van Dam on ainut Money in the Bank voittaja, joka on ilmoittanut etukäteen milloin käyttää salkkunsa. 30. maaliskuuta 2008 WrestleMania 24:ssa käytiin Money in the Bank -ottelu jonka voitti entinen ECW:n mestari CM Punk. Ottelumuoto on äärimmäisen raaka, loukkaantumisia tapahtuu usein, vaikka ottelut ovat ennalta sovittuja.

Historia muokkaa

2005 muokkaa

 
Edge oli ensimmäinen "Mr. Money in the Bank".

Ensimmäinen Money in the Bank matsi otettiin käyttöön vuonna 2005 Chris Jerichon ideasta. WrestleMania 21:n Money in the Bank matsiin nimettiin Jericho, Edge, Chris Benoit, Shelton Benjamin, Christain ja Kane osallistujiksi.

Edge voitti matsin ja käytti salkkua aseenaan. 3. lokakuuta, 2005 hän otteli Matt Hardya vastaan ladder matsissa, missä panoksena oli Money in the Bank salkku ja häviäjä joutuu jättämään RAW:n. Edge voitti ja säilytti salkun ja Hardy joutui jättämään RAW:n. Edge käytti salkun New Year's Revolutionissa John Cenan WWE mestaruuteen. Edge voitti mestaruuden helposti, koska Cena oli juuri käynyt raa'an Elimination Chamber matsin.

2006 muokkaa

Money in the Bank matsi idean herätti Carlito helmikuussa RAW:n jaksossa. Mr. McMahon hyväksyi ehdotuksen ja käynnisti karsinnat Money in the Bank matsiin. Tähän matsiin osallistui RAW ja SmackDown! brändit.

Karsinnat:

WrestleMania 22:ssa Rob Van Dam voitti Money in the Bank matsin. Huhtikuussa RVD puolusti salkkuaan Shelton Benjaminia vastaan "contract vs. title" ottelussa ja voitti Intercontinental Mestaruuden sekä säilytti salkkunsa Backlashissa. Toukokuussa Van Dam ilmoitti käyttävänsä salkkunsa One Night Stand:ssa John Cenaa vastaan WWE Mestaruudesta. Ottelu päättyi RVD:n voittoon Edgen sekaannuttuaan otteluun.

2007 muokkaa

 
Mr. Kennedy oli WrestleMania 23:ssa

Kolmas Money in the Bank ottelu pidettiin WrestleMania 23:ssa, mihin osallistui kahdeksan painijaa ja kaikki kolme brändiä: RAW, SmackDown! ja ECW.

Karsinnat:

Mr. Kennedy voitti Money in the Bank matsin WrestleMania 23:ssa. Muutamman viikon kuluttua hän ilmoitti käyttävänsä salkkua WrestleMania XXVI:ssä, mutta 7. toukokuuta RAW.n jaksossa hän loukkaantui ja hävisi salkkunsa Edgelle. Mr. Kenndeystä tuli ensimmäinen ja ainut joka on hävinnyt salkkunsa. 11. toukokuuta SmackDown:in nauhoituksella World Heavyweight Mestari The Undertaker otteli Batistaa vastaan häkki ottelussa, joka päättyi tasapeliin Mark Henryn palattua kostamaan Takerille ja hakkaamalla hänet todella huonoon kuntoon. Kun Henry jätti Underatkerin kärsimään rinkiin Edge tuli ja käytti salkkunsa Undertakerin Maailman Mestaruuten. Edge voitti World Heavyweight mestaruuden ensimmäistä kertaa urallaan tehtyään spearin Phenomille.

2008 muokkaa

 
CM Punk neljäs Money in the Bank voittaja

Neljäs Money in the Bank matsi pidettiin WrestleMania XXIVssä, mihin osallistui kahdeksan painijaa RAW:sta, SmackDownista ja ECW:stä.

Karsinnat:

Jeff Hardy ei päässyt osallistumaan MITB matsiin väkivaltaisista syistä. WM XXIV:ssä nähtiin siis seitsemän miehen Money in the Bank matsi.

WrestleMania XXIV:ssä CM Punk voitti Money in the Bank -ottelun. 30. kesäkuuta RAW:ssa Night of Championsin edeltävänä iltana Batista oli runnellut Edgeä, koska hän oli huijannut voittonsa Night of Championsissa. Kun Batista löi Batista Bombin Edgelle ja oli lähtemässä areenalta, Punk käytti salkkunssa tajuttomana olevan Edgen World Heavyweight mestaruuteen. Punk teki hänelle lopetusliikkeensä Go To Sleepin ja hänet julistettiin uudeksi World mestariksi.

2009 muokkaa

Viides Money in the Bank ottelu järjestettiin WrestleMania 25:ssä. Karsinta matsit alkoi 23. helmikuuta RAW:ssa.

Karsinnat:

  • CM Punk voitti John Morrisonin ja The Mizin Triple Threat matsissa (RAW)
  • Kane voitti Mike Knoxin ja Rey Mysterion (RAW)
  • Mark Henry voitti Santino Marellan (ECW)
  • Shelton Benjamin voitti Jeff Hardyn diskauksella (SmackDown)
  • MVP voitti Matt Hardyn (SmackDown)
  • Kofi Kingston voitti Chris Jerichon (RAW)
  • Christian voitti kolmen brändin välisen battle royalin (ECW)
  • Finlay voitti The Brian Kendrickin

WrestleMania XXV:ssä CM Punk voitti Money in the Bank ladder matsin ja oli ensimmäinen joka on voittanut Money in the Bank matsin kaksi kertaa peräkkäin. 1. toukokuuta Punk haastoi World Heavyweight mestarin Edgen ei mestaruus matsiin, jonka jälkeen hän uhkaili käyttää salkkunsa, kun Edge on "nukkumassa" GTS:n jälkeen. Kuinka ollakaan Punk voitti ja yritti käyttää MITB salkun mestaruuteen, mutta Umaga tuli kehään ja teki Punkille Swinging side slamin. 15. toukokuuta Punk yritti taas "rahastaa" salkkunsa Edgen World Mestaruuteen, mutta Umaga tuli jälleen kehään pysäyttämään Punkin aikeet. Juuri Jeff Hardyn voitettua Edgen World Heavyweight mestaruus Ladder matsissa Extreme Rulesissa, CM Punk käytti Money in the Bank salkun Hardyn World Mestaruuteen. Punk voitti mestaruuden jo toisen kerran käyttäen Money in the Bank salkkua.

2010 muokkaa

 
Swagger WrestleMania XXVI:ssä

22. helmikuuta ilmoitettiin, että kuudes Money in the Bank -ottelu järjestetään WrestleMania XXVI:ssä. Tämänvuotiseen MITB matsiin osallistui kymmenen painijaa.

Karsinnat:

WrestleMania XXVI:ssä Jack Swagger voitti Money in the Bank matsin kaikkien yllätykseksi. Seuraavana iltana RAW:ssa Swagger yllätti WWE mestarin John Cenan hyökkäämällä salkullaan ja yritti käyttää salkkuaan mestaruuteen, mutta Cena toipui nopeasti ja käänsi Swaggerin hyökkäyksen edukseen. Matsi ei kuitenkaan ehtinyt alkaa ja Swagger peruutti matsin ja piti salkkunsa. Seuraavana iltana 30. maaliskuuta SmackDownin nauhoitetussa lähetyksessä, Edge pieksi World Heavyweight mestarin Chris Jerichon ja kun Edge oli lähdössä Swagger juoksi kehään ja vaati tuomaria sanomalla haluavansa "rahastaa" Money in the Bankin. Tuomarin tultua Swagger iski Jericholle gutwrench powerbombin ja selätti hänet voittaen World mestaruuden.

RAW:n ja SmackDownin Money in the Bank (2010) muokkaa

Pääartikkeli: WWE Money in the Bank
 
The Miz on uusin "Mr. Money in the Bank".

2010 vuoden helmikuussa WWE ilmoitti, että Money in the Bank pay-per-view tapahtuma pidetään 18. heinäkuuta, 2010. Money in the Bank PPV:ssä pidetään kaksi eriä Money in the Bank ladder matsia: RAW brändin välinen ja SmackDownin välinen MitB matsi. Erilaista on myös; joka voittaa RAW:n välisen MitB matsin, hän saa "cashata" sen vain RAW brändiin kuuluvaan mestaruuteen. Ja joka voitta SmackDown välisen MitB matsin, hän saa rahastaa salkkunsa vain SD brändiin kuuluvan mestaruuteen.

RAW:n Money in the Bank: 28. kesäkuuta Raw'n illan isäntä, Rob Zombie ilmoitti kaikki matsiin osallistujat, jotka olivat: Edge, Randy Orton, John Morrison, The Miz, Chris Jericho, Evan Bourne, Ted DiBiase ja R-Truth. 5. heinäkuuta R-Truth loukkaantui, kun Miz runteli hänen kätensä ennen heidän matsin alkua. Seuraavan viikon RAW'ssa ilmoitettiin että Mark Henry tulee korvaamaan Truthin. Money in the Bank -tapahtumassa, The Miz voitti RAW'n Money in the Bank matsin. Seuraavan illan RAW'ssa, The Miz iski WWE mestarille, Sheamukselle Skull-Crushing Finalen MitB salkuun ja yritti käyttää mestaruusmatsi sopimustaan, mutta Miz perui matsin, kun R-Truth juoksi kehää kohti. Seuraavan viikon RAW'ssa, Miz yritti jälleen cashata Sheamuksen WWE Mestaruuteen, mutta matsi ei koskaan ehtinyt alkaa, kun Randy Orton iski Mizille RKO:n. 22. marraskuuta, RAW'ssa, Nexusin johtajalle, Wade Barrettilla ja WWE mestarille, Randy Ortonilla oli WWE -mestaruusmatsi. Ennen ottelun alkua, Nexus hyökkäsi Ortonin kimppuun, missä hän loukkasi polvensa. Matsin voitti kuitenkin Orton, kun John Cena sekaantui otteluun. Ottelun jälkeen, The Miz käytti Money in the Bank salkun sisältämän sopimuksen Ortonin titteliin. Matsin aikana, Miz turmeli Ortonin polvea ja kun Orton oli iskemässä RKO'ta sai Miz kiinnitettyä Full Nelsonin ja iski Skull-Crushing Finalen ja hänet julistettiin uudeksi WWE mestariksi.

SmackDownin Money in the Bank: 30. kesäkuuta WWE ilmoitti kuusi SmackDown brändin osallistujaa WWE:n virallisilla sivuilla, jotka olivat: Kofi Kingston, "Dashing" Cody Rhodes, Big Show, Matt Hardy, Christian ja Kane. 9. heinäkuuta SmackDown:ssa Dolph Ziggler voitti Triple Threat matsissa Chavo Guerreron ja Montel Vontavious Porterin ja pääsi näin ottelemaan SmackDownin Money in the Bank matsissa. Samana iltana myös Drew McIntyre ansaitsi paikan MitB matsiin voittamalla Kofi Kingston. PPV:ssä Kane voitti SmackDownin Money in the Bank matsin. Kane myös cashasi Money in the Bank salkkunsa samana iltana voittamalla Rey Mysterion World Heavyweight Mestaruuden. Hänestä tuli nopein mies, joka on rahastanut salkkunsa.

Voittajat ja häviäjät muokkaa

  • WrestleMania 21: Edge (Käytti salkun New Year Revolutionissa WWE:n mestaruuden John Cenalta. Käytti salkun vasta 280 päivää sen jälkeen, kun oli voittanut sopimuksen. Kukaan ei ole odotellut sen rahastamista pitempään.)
  • WrestleMania 22: Rob Van Dam (Haastoi John Cena:n ECW One Night Standiin WWE Champion:ista ja voitti)
  • WrestleMania 23: Ken Kennedy (Hävisi myöhemmin Edgelle, joka voitti salkulla World Heavyweight Championship -vyön)
  • WrestleMania XXIV: CM Punk (Voitti RAW:ssa Edge:ltä World Heavyweight Champion -vyön)
  • WrestleMania 25: CM Punk (Voitti 7. kesäkuuta, Extreme Rulesissa World Heavyweight Championshipin Jeff Hardylta tämän ja Edgen välisen ottelun jälkeen.)
  • WrestleMania XXVI: Jack Swagger (Voitti 30. maaliskuuta SmackDownin nauhoitetussa lähetyksessä World Heavyweight Mestaruuden loukkaantuneelta Chris Jericholta)
  • Money in the Bank (2010): Kane (Rahasti salkkunsa Rey Mysterion World Heavyweight Mestaruuteen samana iltana, jolloin oli voittanut Money in the Bankin)
  • Money in the Bank (2010): The Miz (Käytti sopimuksen 22. marraskuuta, RAW'ssa, Randy Ortonin WWE -mestaruuteen voittaen tittelin)
  • Money in the Bank (2011): Daniel Bryan (Lupasi käyttävän salkkunsa seuraavan vuoden WrestleManiassa; käytti kuitenkin 18. joulukuuta, 2011 Big Show’hun joka piti titteliä 45 sekuntia TLC: Tables, Ladders & Chairs -tapahtumassa
  • Money in the Bank (2011): Alberto Del Rio (Rahasti sopimuksensa saman vuoden SummerSlam-tapahtumassa, 14. elokuuta, 2011
  • Money in the Bank (2012): Dolph Ziggler (Rahasti salkkunsa 8. huhtikuuta, 2013 heti WrestleMania 29:n jälkeen)
  • Money in the Bank (2012): John Cena (Ilmoitti rahastavansa salkun 23. heinäkuuta, 2012 RAW'n tuhannennessa jaksossa CM Punkia vastaan, mutta voitti matsin diskauksella, olemalla ainoa supertähti, joka on hävinnyt salkkunsa)

Lähteet muokkaa