Mohawkin kieli (mohawkiksi Kanyen'kéha tai Kanien'kéha) on irokeeseihin kuuluvien mohawkien puhuma irokeesikieli. Puhujat asuvat nykyisin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Vuonna 2006 Yhdysvalloissa oli noin 3 100 mohawkin puhujaa ja Kanadassa vuonna 2016 noin 990.

Mohawkin kieli
Oma nimi Kanyen'kéha
Kanien'kéha
Tiedot
Alue  Yhdysvallat
 Kanada
Sija Ei sadan suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta irokeesikielet
Kielikoodit
ISO 639-1 moh
ISO 639-2 moh
ISO 639-3 moh

Levinneisyys ja puhujat muokkaa

Mohawkin kieltä puhuvien mohawkien perinteiset alueet sijaitsivat nykyisessä New Yorkin osavaltiossa Albanyn ja Herkimerin kaupunkien välillä. Siirtomaahistorian aikana kielen puhujia on siirtynyt myös Kanadan Ontarioon ja Quebeciin.[1] Vuonna 2007 Yhdysvalloissa kielellä oli arviolta 3 100 puhujaa ja Kanadassa vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan 990.[2]

Piirteet muokkaa

Mohawkin kieli voidaan jakaa itä- ja länsimurteeseen, minkä lisäksi eri yhteisöjen puhujilla on omia murre-erojaan. Eri murteiden puhujat pystyvät kuitenkin ymmärtämään toisiaan. Kieli on saanut lainasanoja esimerkiksi englannista, ranskasta, huronista, algonkinista, saksasta ja hollannista.[1]

Kielen standardisoidusta kirjoitusjärjestelmästä päätettiin vuonna 1993. Tuolloin päätettiin esimerkiksi aakkostoa koskevista ohjeista, uusien sanojen muodostamisesta ja ortografiasta. Mohawkin kielen kirjoituksessa käytetään latinalaisia aakkosia A, E, H, I, K, N, O, R, S, T, W ja Y. Kirjoituksessa käytetään myös poikkeavaa ääntämystä tai painotusta merkitseviä diakriittimerkkejä (`:), (´:), (´) ja (‘).[1]

Mohawk on polysynteettinen kieli, eli yksi sana voi sisältää useita morfeemeja (merkitystä kantavia yksikköjä). Kielessä on näin myös holofraaseja, eli kokonaisen ajatuksen sisältäviä yksittäisiä sanoja. Objekteja kuvaavat sanat muodostuvat usein käyttötarkoitusta kuvaavista verbeistä ja esimerkiksi mohawkin kynää tarkoittava sana kahyatónkhwa tai kahiatónhkwa merkitsee suomeksi vapaasti käännettynä "kirjoittamiseen käytettävää välinettä".[1]

Käyttö muokkaa

 
Uimisen, veneilyn ja kalastuksen kieltävä varoituskyltti mohawkiksi.

Mohawkin kieltä pidetään uhanalaisena kielenä ja sen käyttö on vaarassa loppua kokonaan. Kieltä käytetään kuitenkin edelleen symbolisena kielenä esimerkiksi hautajaisten, häiden tai muiden juhlallisuuksien yhteydessä. Jotkin koulut ovat aloittaneet ohjelmia, joilla kieltä opetetaan niin aikuisille kuin lapsillekin. Mohawkiksi tehdään myös joitakin televisio- ja radio-ohjelmia ja sillä on toimintaa sosiaalisessa mediassa.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Kanyen'kéha: Mohawk Language The Canadian Encyclopedia. Viitattu 4.7.2018. (englanniksi)
  2. Mohawk Ethnologue. SIL International. Viitattu 4.7.2018. (englanniksi)