Minstrel show

Minstrel show oli yhdysvaltalainen 1800-luvun viihdemuoto, jossa etenkin valkoihoiset esiintyjät värjäsivät kasvonsa mustiksi ja huulensa punaisiksi (niin sanottu blackface) karrikoidakseen afroamerikkalaisen väestön musiikkia, tapakulttuuria, vaatetusta ja tanssia.[1]

Billy Van -nimisen minstrel-taiteilijan juliste, joka kuvaa esiintyjän muutosta valkoisesta mustaksi vuodelta 1900.

SisältöMuokkaa

Ohjelmisto koostui Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen väestön spirituaaleista, romansseista ja balladeista, niin sanotuista coon songseista. (Coon oli tuohon aikaan mustista käytetty pilkkanimitys.) 1800-luvun loppua kohden coon songs -laulut väistyivät valkoisten lauluntekijöiden ohjelmiston tietä. Esimerkiksi Stephen Fosterin laulut levisivät minstrel show -esitysten kautta. Vuosisadan lopussa myös afroamerikkalaiset taiteilijat saattoivat liittyä minstrel show -tuotantoihin.[1]

 
Kansikuva: The Celebrated Negro Melodies, as Sung by the Virginia Minstrels, 1843.

MuotoMuokkaa

Minstrel show’t kehittyivät 1830-luvulla kaksiosaisiksi. Ensimmäisessä osassa esiintyivät vain miehet. Näytäntö alkoi ohjaajan, the interlocutorin, komennolla ”Gentlemen, be seated!”. Laitimmaisiksi sijoitetut esiintyjät esittivät pilapuheita ja muu ryhmä esitti lauluja, vaihdellen soololauluista kvartettinumeroihin.[1]

Toinen näytös alkoi prologilla, jota kutsuttiin myös olioksi ja siinä oli mukana myös akrobaatteja ja tanssijoita. Näytös jatkui laulu- ja tanssinumeroilla tai vaudeville-teatteriesityksellä, jota kutsuttiin myös extravaganzaksi.[1]

VaikutusMuokkaa

1800-luvun lopulla ragtime ja cakewalk -musiikkityylit yleistyivät eritoten minstrel show -musiikkina. Vuosisadan lopun taiteilijoista kuuluisimpiin kuuluvan Al Jolsonin ura kehittyi edelleen vaudevilleen ja äänielokuvaan saakka.[1]

Minstrel show -stereotypiat vaikuttivat yhdysvaltalaisessa ja eurooppalaisessa estraditaiteessa 1900-luvullakin. Esimerkiksi suomalaisissa kupleteissa 1920-luvulla on selviä minstrel show -vaikutteita mustista ihmisistä kertovissa lauluissa. Myös eräiden farssielokuvien, kuten Pekka ja Pätkä neekereinä, ”neekerihahmot” sekä Musta Pekka -pelikortit ja suomalaiset lakritsipatukkahahmot juontavat juurensa minstrel show -taiteeseen.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suuri Musiikkitietosanakirja 4 Kuul-N, s. 173. Helsinki: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4728-0.