Minna Joenniemi

suomalainen toimittaja

Minna Joenniemi (s. 24. kesäkuuta 1971[1]) on suomalainen kulttuuritoimittaja. Hän on toimittanut, ohjannut ja juontanut Yleisradiolle ohjelmia vuodesta 2001.[2]

Joenniemi on ideoinut muun muassa Runoraati-ohjelman ja Suojele minua! -rakennussuojelusarjan. Myös Taideraati, Taloraati ja Designraati ovat Joenniemen ideoimia ohjelmia. Vuonna 2002 ensimmäisen kerran esitetty Runoraati on Levyraadin sovellus, jossa raatilaiset arvioivat tuoreita suomalaisia runoja. Raadissa vakituisena jäsenenä oli alusta asti Jukka Virtanen. Taideraati arvioi julkisia veistoksia, prosenttitaidetta ja työpaikoile sijoitettuja teoksia. Taloraati vieraili muun muassa Shanghain Expossa ja Virossa.

Joenniemi kehitti Kulttuurikuntokortin ja kampanjoi vuonna 2008 kampanjoi Yleisradion, Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin kulttuurikuntohankkeessa. Myös jalkapallon vuoden 2006 MM-kisojen vaihtoehtoinen selostus Jalkataidepallo Yle Teemalla syntyi Joenniemen alkuperäiseideasta.[3]

Suomen Kirjasäätiö valitsi Joenniemen päättämään kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan vuonna 2010.[2] Hän valitsi voittajaksi Mikko Rimmisen romaanin Nenäpäivä. Joenniemi oli Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori kesällä 2014.[2]

Vuosina 1994–2000 Joenniemi oli Super-yhtyeen laulaja.[1]

Joenniemen isä on rauhan ja politiikan tutkija Pertti Joenniemi.lähde?

Ohjelmia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k 50-vuotias | Kun Runoraadin äiti Minna Joenniemi palasi varhaisen rakkautensa pariin, syntyi näyttely puuarkkitehtuurin historiasta ja tulevaisuudesta Helsingin Sanomat. 21.6.2021. Viitattu 21.6.2021.
  2. a b c Minna Joenniemi on Mäntän ensi kesän kuraattori Festivals.fi. 2.10.2013. Viitattu 8.11.2018.
  3. Juhani Mykkänen: Milloin maksoit tv-lupasi, Minna Joenniemi?. Nyt, 2009, nro 34, s. 5.