Milton Jerrold Shapp (alk. Shapiro; 25. kesäkuuta 191224. marraskuuta 1994) oli Pennsylvanian 40. kuvernööri ja Pennsylvanian ensimmäinen juutalainen kuvernööri. Hän toimi kuvernöörinä vuodet 1971–1979.

Milton Shapp vuonna 1976.

Shapp oli koulutukseltaan insinööri. Hän palveli Yhdysvaltain armeijan viestijoukoissa toisessa maailmansodassa Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa. Sodan jälkeen hän perusti Jerrold Electronics -⁠yhtiön, joka oli yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä kaapelitelevisiojärjestelmien toimittajista.[1] Shapp vaurastui yhtiöllään, ja hän pystyi rahoittamaan itse kampanjoitaan, kun hän siirtyi politiikkaan 1960-luvulla. Hän tuki John F. Kennedyn presidentinvaalikampanjaa 1960 ja ehdotti Kennedylle Rauhanjoukkojen perustamista. Joukot perustettiin kaksi vuotta myöhemmin.

Vuonna 1966 Shapp pyrki demokraattipuolueen kuvernööriehdokkaaksi Pennsylvaniassa ja voitti esivaalit hyvällä äänimäärällä, vaikka puolueen johto suhtautui karsaasti poliittisten klikkien ulkopuoliseen ehdokkaaseen. Shappin vaalilause oli ”The Man Against the Machine” eli ”Mies vastaan kone”.[2] Hän kuitenkin hävisi niukasti varsinaisen vaalin republikaanisen puolueen Raymond P. Shaferille.

Neljän vuoden päästä Shapp oli jälleen ehdolla, ja hänet valittiin kuvernööriksi. Hän pyrki demokraattien presidenttiehdokkaaksi vuoden 1976 vaaleihin mutta ei saanut esivaaleissa kannatusta edes kotiosavaltiossaan. Shapp vastusti kuolemanrangaistusta, mutta Pennsylvanian edustajainhuone toteutti lakimuutoksen, jolla kuolemanrangaistus otettiin uudelleen käyttöön sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus oli todennut osavaltioiden kuolemanrangaistuskäytännöt perustuslain vastaisiksi vuonna 1972.

Shappin kaudella Pennsylvaniaan iski hurrikaani Agnes, jonka seurauksena Shapp joutui pakenemaan kotoaan veneellä, kun Susquehanna tulvi. Jerrold Electronics myytiin General Instrumentille vuonna 1967, mutta tuotemerkkinä Jerroldin nimeä käytettiin vielä 1990-luvulla[3].

Lähteet muokkaa

  1. In Memoriam The Old CATV Equipment Museum. Viitattu 18.10.2020. (englanniksi)
  2. Wrench in the Machine: The Shapp Gubernatorial Campaign’s Media Blitz of 1966 Pennsylvania Heritage. Viitattu 18.10.2020. (englanniksi)
  3. Jerrold Amplifier cablecenter.org. Viitattu 18.10.2020. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.