Mikrokosmos (Marvel)

Mikrokosmos (esiintynyt Suomessa myös nimellä Mikromaailma) on Marvel-kustantamon luoma kuvitteellinen rinnakkaistodellisuus. Käsitteen keksivät Stan Lee ja Jack Kirby ja Mikrokosmos esiintyi ensimmäisen kerran amerikkalaisen Fantastic Four Annual-lehden numerossa 5 (1967).

Suomessa Mikrokosmos esiintyi ensimmäisen kerran Ihmesarjan numerossa 34 (1968).

Kuvaus ja historiaa muokkaa

Mikrokosmos on Ihmenelosten johtajan Reed Richardsin löytämä ulottuvuus, joka sijaitsee rinnakkaisella tasolla normaalin Marvel-universumin kanssa. Alussa ulottuvuuteen pääsi ainoastaan erikoisten laitteiden ja menetelmien avulla (pääasiallisesti kutistumalla atomitasolle ja yli). Uskomus, että ulottuvuus sijaitsee atomeissamme on saanut aikaan Herra Fantastisen hokeman fraasin "On olemassa maailmoja maailmojen sisällä."

Mikrokosmos ei kuitenkaan ole mikroskooppisen pieni ulottuvuus, ainoastaan sinne kulkevat ulottuvuuksienväliset väylät ovat. On siis teoreettisesti mahdollista saapua samaan Mikrokosmokseen eri paikoilta maapalloa. Alun perin Marvel-universumissa sijaitsikin monta eri Mikrokosmosta, kuten Mikronauttien kotiplaneetta.

Näitä erilaisia Mikrokosmoksia ei ole enää olemassa. Peter Davidin käsikirjoittamassa Kapteeni Ihmeen seikkailussa paljastettiin, että toistaiseksi missään näkemättömässä seikkailussa Paroni Karzan ja Thanoksen välinen taistelu tuhosi kaikki Mikrokosmoksen rinnakkaisulottuvuudet yhdistäen ne yhteen ainoaan Mikrokosmokseen.

Yhdistyneen Mikrokosmoksen kenties tunnetuin asukas on Psykomies, nerokas tiedemies joka kykenee laitteillaan manipuloimaan erilaisia emootiota. Psykomies on toistuvasti vainonnut Ihmenelosia. Mikrokosmos on myös salaperäisen Enigma-voiman alkuperä, joka toistuvasti manifestoituu maapallolle Kapteeni Universumin muodossa.