Mikko Perkoila

suomalainen laulaja ja lauluntekijä

Mikko Juhana Perkoila (s. 15. tammikuuta 1950 Helsinki) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä.

Mikko Perkoila
Henkilötiedot
Syntynyt15. tammikuuta 1950 (ikä 74)
Ammatti muusikko, lauluntekijä
Muusikko
Taiteilijanimi Mikko Perkoila, Nitro Repo
Aktiivisena 1970-
Tyylilajit pop, rock, folk, blues, lastenmusiikki
Soittimet laulu, kitara
Yhtyeet Arkiviisu
Mikko Perkoila & Kennel
Mikko Perkoila & Vinkulelu
Mikko Perkoila & Purulevy
Repo Bros.
Loiskis
Levy-yhtiöt Ponsi, Johanna, Pyramid, Megamania Musiikki, Johanna Kustannus, Olarin musiikki, Roima

Perkoila oli mukana 1970-luvun poliittisessa laululiikkeessä ja kuului Arkiviisu-yhtyeeseen. Ensimmäisen soololevynsä Perkoila julkaisi vuonna 1980, mistä alkaen hän on ollut ammattimainen esiintyjä. Hän on viime vuosina sekä levyttänyt että esittänyt erityisesti lastenmusiikkia, mutta esimerkiksi tuorein levy Peilikuva hämärtyy on aikuisten levy.

Perkoila asuu Järvenpäässä. Hän harrastaa soittimien rakentelua.

Vuonna 2012 Perkoilalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.[1]

Perkoila keikkailee nykyään kokoonpanojen Kennel, Vinkulevy ja Repo Bros kanssa sekä trubaduurina, Repo Brosissa hän esiintyy taiteilijanimellä Nitro Repo. Hänellä on myös oma musiikkialan yritys Roimamusiikki jonka toimialaa ovat soittimien valmistus ja myynti, äänitetuotanto, ohjelmapalvelut ja kurssitoiminta. Roima on julkaissut Perkoilan soolotuotannon lisäksi myös mm. Koljan levyn ja Jukka Itkosen ensimmäisen sooloalbumin.[2][3] Lisäksi Perkoila on satunnaisesti ollut Loiskis-orkesterissa mukana.

Perkoila on tehnyt Arkkiviisun ja oman soolotuotantonsa lisäksi kappaleita myös Sotta & Pytty -yhtyeelle, Tallarille, Andres Loigomille, Uuden Musiikin Orkesterille, Taljankalle, Tapio Aaltoselle, Tapiolan kuorolle ja Samu Stenbergille. Perkoilan lastenlauluista coverversioita ovat tehneet mm. Loiskis ja Fröbelin Palikat; näistä viimeksi mainittu teki esimerkiksi oman versionsa "Savusauna-rockista". Aamun laulut -levyllä vierailivat myös Anna Hänninen ja Tiina Perkoila.[4] Musiikkia on syntynyt myös joihinkin teatteriesityksiin kuten Paras päivä.[5]

Albumeja muokkaa

  • Nimismiehen murhe (Ponsi PEALP 21), (1980)
  • Koira tapaa tuttujaan (Johanna JHN 2073), (1982)
  • Punikin kirjelaatikko (PERK 1) (kasetti, 1982)
  • On se ihanaa (Johanna JHN 2502), (1983)
  • Runokoira Pentti (Megamania MGM 2001), (1985)
  • Tervetuloa mutanttimaahan (Pyramid RAMI 3011), (1987)
  • Mukutus & Mikko Perkoila: Kainuu-Suite (KALMA 01),(1989)
  • Norsujen tanssi (Johanna Kustannus, AMTCD 2030), (1991)
  • Hiiriä ja ihmisiä (Johanna Kustannus, AMTCD 2056), (1993)
  • Hienossa seurassa (PERK 2)(kasetti, 1993)
  • Laiska kottarainen (Olarin Musiikki OM69), (1995)
  • Aamun laulut (Opetushallitus), (kasetti, 1996)
  • Rakkain? (Olarin Musiikki OM75),(1996)
  • Mononen-Mustapää (Roima),(kasetti, 1997)
  • Sotta ja Pytty (Apa Productions Oy), (1999)
  • Hyönteiselämää (Olarin Musiikki OMCD 94) (1999)
  • Aamun laulut 2 (Opetushallitus),(kasetti, 2000)
  • Aamun laulut 1 & 2 (Opetushallitus), (2000)
  • Himputti! - Lastenlauluja vuosilta 1982-1991 (Pyramid), (kokoelma, 2000)
  • Monta hyvää syytä - Lauluja viime vuosisadalta (Johanna), (kokoelma, 2000)
  • Virtahepo punttisalilla - Aamun laulut 3 (Opetushallitus), (2002)
  • Sotta & Pytty: Käpyjä kaasarissa (Apa Productions Oy),(2002)
  • Terveisiä kennelistä (Roima RMCD 002), (2003)
  • Tekijä Tuntematon: Rakkauden Ovi (Roima RMCD 005), 2005)
  • Peilikuva hämärtyy (Roima RMCD 007), (2006), aikuisten levy.
  • Mikko Perkoila & Kennel: Taas ne haukkuu, (Roima RMCD 009), (2006), lastenlevy.
  • Punikin kirjelaatikko ja muita työväenlauluja, (Roima RMCD 014), (kokoelma, 2009)[6]

Luottamustoimia muokkaa

  • Valtion säveltaidetoimikunnan jäsen vuosina 1992–1994 ja jälleen vuodesta 2000.
  • Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaoston jäsen vuodesta 2004.
  • Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry:n johtokunnan jäsen 1995–2000.
  • PAND – Taiteilijat rauhan puolesta ry:n hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 1996, puheenjohtaja vuonna 2000.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mikko Perkoila.