Mikko Kauppila
Mikko Kauppila (s. 10. lokakuuta 1995[1]) on suomalainen näyttelijä ja esikoiskirjailija.[2] Hän valmistui vuonna 2019 teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopistosta.[3][4] Lisäksi hän on valmistunut vuonna 2021 filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan sukupuolentutkimus. Lisäksi hän on käynyt Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulun vuosina 2022–2024. Näyttelijäuransa aikana Kauppila on näytellyt eri teatteriproduktioissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa. Lisäksi hän on toiminut ääninäyttelijänä.[3]
Mikko Kauppila | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 10. lokakuuta 1995 |
Ammatti | näyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2011– |
Merkittävät roolit |
Miku (Aikuiset) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Vuonna 2018 Kauppila pääsi finaaliin Veikko Sinisalo -kilpailussa, jonka voittaja valitaan vuoden lausujaksi.[5] Finaalissa Kauppilan rinnalla kisasi muiden muassa Inkeri Hyvönen. Kauppilan miehen anoreksiaa käsittelevä esikoisteos Terveisin K. (Teos) julkaistiin vuonna 2024. Esikoiskirja herätti aiheen ja sen käsittelytavan takia paljon huomiota kriitikoiden ja suuren yleisön keskuudessa.[6][7] [8]Kauppilan teos on ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.[9] Kriitikko Vesa Rantaman mukaan kirja on viimeisen kymmenen vuoden ajalta "paras taideopiskelijaromaani".[10]
Kauppila on valmistunut ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta 2014.[1] Hän on kertonut, että kiinnostui taiteesta vasta olleessaan yhteiskoulun lukion taidelinjalla ja harkinneensa tätä ennen lääkärin ammattia.[11]
Filmografia
muokkaaElokuvat | ||
---|---|---|
Vuosi | Elokuva | Rooli |
2012 | Nöyryydestä | Danielin yleisöä |
2016 | Kasvukipuja | Miika |
2017 | Pihalla | Miku |
2021 | Bolla | Milos |
2022 | Tytöt tytöt tytöt | Jarmo |
2023 | Järjettömän paska idea | Poju |
Lyhytelokuvat | ||
Vuosi | Lyhytelokuva | Rooli |
2017 | Kukista ja mehiläisistä | Poika |
2021 | Haikara | Veikka |
Televisiosarjat | ||
---|---|---|
Vuosi | Televisiosarja | Rooli |
2011 | Salatut elämät | Aarni Räsänen |
2011–2014 | Bofori | Ossi Vitikka |
2012–2015 | Uusi päivä | tanssija |
2017 | Karma | Niklas |
2019–2022 | Aikuiset | Kuisma Alavuo |
2019 | Pirjo | Atte |
Huone 301 | Daniel | |
2020 | Syke | Kristian Tiili |
2022 | True Story Suomi | Arttu |
Harjunpää | Dödö | |
2023 | Piiritys | Mikael Koivu |
Rosvopankki | Tomppa | |
2024 | Sekunnit | Daniel Lind |
Toinen tuleminen | Lucas |
Teokset
muokkaa- Terveisin K. Teos, 2024. ISBN 978-952-363-463-3.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Mikko Kauppila CV nayttelijaliitto.fi. Näyttelijäliitto. Arkistoitu 26.3.2019. Viitattu 26.3.2019.
- ↑ https://www.teos.fi/Mikko+Kauppila
- ↑ a b Mikko Kauppila Näyttelijäliitto - Skådespelarförbundet ry. Viitattu 29.11.2024.
- ↑ Haastattelussa Mikko Kauppila Teatterikärpäsen puraisuja. 8.2.2017. Viitattu 26.3.2019.
- ↑ Mikko kilpailee Vuoden lausujan tittelistä Tamperelainen. 4.7.2018. Viitattu 26.3.2019.
- ↑ Eija Komu: Kirja-arvio | Aikuiset-sarjasta tunnettu Mikko Kauppila kuvaa miehen anoreksiaa piinallisen tarkasti ja uskottavasti Keskisuomalainen. 7.6.2024. Viitattu 29.11.2024.
- ↑ Mikko Kauppila valitsi romaaniinsa harvinaisen aiheen, miehen syömishäiriön: ”Ruokaan on vaikea suhtautua kepeästi” Yle Uutiset. 20.4.2024. Viitattu 29.11.2024.
- ↑ Ville Waali: Näyttelijä Mikko Kauppila, 29, kirjoitti syömishäiriöstä, mutta ei itsesään Hämeen Sanomat. 26.11.2024. Viitattu 29.11.2024.
- ↑ Kirjallisuus | Kuka saa Helsingin Sanomien esikoispalkinnon? He ovat voittajaehdokkaat Helsingin Sanomat. 27.10.2024. Viitattu 29.11.2024.
- ↑ Kirja-arvio | Aikuiset-sarjasta tunnetun näyttelijän romaanin aihe on kliseisin mahdollinen, toteutus ei Helsingin Sanomat. 6.7.2024. Viitattu 29.11.2024.
- ↑ Anna: Aikuiset-sarjan näyttelijä Mikko Kauppilan mukaan itsensä etsiminen kuuluu nuoruuteen: "Onneksi ympäristö salli kipuiluni" Anna.fi. 4.4.2024. Viitattu 29.11.2024.
Aiheesta muualla
muokkaa- Mikko Kauppila Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Mikko Kauppila Elonetissä.
- Mikko Kauppila suomalaisen teatterin Ilona-tietopankissa
- Mikko Kauppilan profiili Näyttelijäliiton sivuilla