Mikko Markus Kankaanpää (s. 17. huhtikuuta 1987) on uransa päättäbyt suomalainen keihäänheittäjä. Seuratasolla hän edustaa Kauhavan Wisaa ja aikaisemmin hän on edustanut Lapuan Virkiää. Kankaanpää oli Tapio Korjuksen valmennettavana vuodesta 2004 lähtien.[1]

Kankaanpää on voittanut nuorten tasolla keihäänheiton Euroopan talvimestaruuden vuonna 2009.[2] Maaotteluissa hän oli mukana neljä kertaa eri ikäluokkien edustajana. Kankaanpää edusti Suomea alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa 2005 sijoittuen kuudenneksi, alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2006 sijoittuen yhdeksänneksi sekä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2007 ja 2009, ollen molemmilla kerroilla 12:a.[1]

Ennätyksekseen Kankaanpää heitti tuloksen 83,33 vuonna 2010. Virallisiin kilpailuihin hän ei ole osallistunut vuoden 2018 jälkeen.[1]

Lähteet

muokkaa