Mikkelin ortodoksinen seurakunta

entinen ortodoksinen seurakunta Suomessa

Mikkelin ortodoksinen seurakunta oli Pieksämäen ja Mikkelin kaupunkien ja niiden ympäryskuntien alueella toimiva ortodoksinen seurakunta, joka aloitti toimintansa sotien jälkeen 1.1.1950 ns. jälleenrakennuslain ja sen nojalla perustettujen uusien seurakuntien ohessa. Ennen sotia alue kuului Kuopion-Savonlinnan ortodoksiseen seurakuntaan. Seurakunta yhdistettin Varkauden ortodoksisen seurakunnan kanssa vuonna 2017 nimellä Saimaan ortodoksinen seurakunta. Seurakunta toimi lakkauttamisvuonnaan 2016 16 kunnan ja kolmen maakunnan alueella.

Mikkelin ortodoksinen seurakunta
Kirkkokunta Suomen ortodoksinen kirkko
Hiippakunta Karjalan hiippakunta
Perustettu 1950
Lakkautettu 2016
Liitettiin Saimaan ortodoksiseen seurakuntaan
Kirkkoherra Johannes Hätinen (viimeinen toimenhaltija)
Pääkirkko Mikkelin Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko
Jäseniä n.600 (vuonna 2016)

Mikkelissä sijaitsee pyhän ylienkeli Mikaelin kirkko, joka valmistui vuonna 1957. Toinen vuosina 1955–1956 rakennettu kirkko sijaitsee Pieksämäellä ja se on pyhitetty Neitsyt Marian syntymän muistolle ja vihitty ensin vuonna 1957 rukoushuoneeksi eli tšasounaksi ja myöhemmin vuonna 2004 kirkoksi. Seurakunnan alueella on lisäksi kolme muuta seurakunnalle kuuluvaa tšasounaa Mikkelin Visulahdessa, Mikkelin hautausmaalla ja Ihastjärvellä. Aikaisemmin Mikkelissä oli venäläiselle sotaväelle kuuluva sotilaskirkko Linnanmäellä vanhan varuskunta-alueen vierellä.[1][2] Tämä kirkko kuitenkin purettiin 50-luvun lopulla. Paikalla on nykyisin muistolaatta.

Mikkeli kuului yhtenä ns. Kuutosiin eli kuuden yhteistyöseurakunnan muodostamaan yhteistyöryhmään. Mikkelin ortodoksinen seurakunta julkaisee yhdessä näiden viiden muun yhteistyöseurakunnan kanssa omaa tiedotuslehteä nimeltään Solea. Lehden voi nykyisin lukea myös Internetistä.

KirkkoherratEdit

Seurakunnan kirkkoherroina ovat toimineet:

  • Aleksanteri Gaurilow, 1950 – 1967
  • Olavi Jokio, 1967 – 1983
  • Pekka Jyrkinen, 1983 – 1989
  • Jussi Parviainen, 1989 – 1991
  • Antti Larikka, 1991 – 1995
  • Markku Toivanen, 1996 – 2005
  • Johannes Hätinen, 2005 - 2016 [3]

Katso myösEdit

LähteetEdit

Aiheesta muuallaEdit