Mikkelin Sanomat

Mikkelissä vuosina 1895–1954 ilmestynyt sanomalehti

Mikkelin Sanomat oli suomalainen Mikkelissä julkaistu sanomalehti joka ilmestyi 1885–1893 ja 1896–1954. Lehti ilmestyi nimellä Saimaa 1893–1895.[1]

Mikkelin Sanomat perustettiin 1885 Mikkelin suomenmielisten piirien äänenkannattajaksi kun vuosina 1881–1884 ilmestynyt Pellervo-lehti lakkasi ilmestymästä 1884 sen julkaisijan Mikkelin lyseon suomen kielen lehtorin Rietrikki Polénin kuoltua joulukuussa 1884.[2] Mikkelin Sanomat ilmestyi aluksi kerran viikossa mutta vuodesta 1888 jo kaksi kertaa viikossa. Lehti jouduttiin kuitenkin lopettamaan 1893, kun sen julkaisijana toiminut J. H. Wartiaisen kirjapaino teki konkurssin. Lehden seuraajaksi tuli Saimaa-lehti joka ilmestyi kahdesti viikossa vuosina 1894–1896. Saimaa-lehti joutui kilpailemaan nuorsuomalaisten julkaiseman Mikkeli-lehden kanssa lukijoista.

Mikkelin vanhasuomalaiset piirit perustivat osakeyhtiön joka alkoi vuoden 1896 alusta julkaista uudelleen Mikkelin Sanomia. Mikkelin Sanomat oli aluksi vanhasuomalaisten ja vuodesta 1918 kokoomuspuolueen äänenkannattaja. Lehti ilmestyi kolme kertaa viikossa vuoteen 1945 saakka ja sen jälkeen kuusi kertaa viikossa. Lehden levikki oli suurimmillaan noin 8 500 kappaletta 1910-luvulla, romahti sitten noin 1 000 kappaleeseen ja nousi vielä uudelleen jatkosodan vuosina 4 000 kappaleeseen. Mikkelin Sanomat jouduttiin lakkauttamaan taloudellisista syistä joulukuussa 1954.[2]

Mikkelin Sanomat oli 1902–1907 toimittaja Väinö Andelinin omistuksessa. Vuosina 1907–1929 sitä kustansi suomalaisen puolueen kannattajien muodostama osuuskunta. Jatkossa lehteä kustansi vuodesta 1929 Sanomalehti Oy Mikkeli ja vuodesta 1945 Oy Mikkelin Sanomat.[2]

Kirjailija Kyösti Wilkuna oli aputoimittajana Mikkelin Sanomissa puolentoista kuukauden ajan keväällä 1906. Hän kuvasi tätä ajanjaksoa kirjassaan Riennon toimitus. Piirteitä Kolkkalan kaupungin sivistyshistoriasta.[2] Kirjailija Joel Lehtonen oli Mikkelin Sanomien toimittajana 1902–1903. Lehden toimittajina ovat olleet eri aikoina myös kirjailijat Oiva Paloheimo ja Osmo Lajula.

Lähteet

muokkaa
  1. Sanomalehdet - Mikkelin Sanomat digi.kansalliskirjasto.fi. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2016.
  2. a b c d Heikki Myyryläinen: Mikkelin sanomalehdistön historiaa materiaalit.internetix.fi.

Aiheesta muualla

muokkaa