Mika Maliranta

suomalainen taloustieteilijä

Mika Juhani Maliranta (s. 3. toukokuuta 1968 Kotka[1]) on suomalainen taloustieteilijä, filosofian tohtori ja Laboren johtaja vuodesta 2021.[2]

Ura muokkaa

Maliranta on työskennellyt vuodesta 2009 tutkimusjohtajana Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ja osa-aikaisena professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.[3] Kun hänet valittiin Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) eli nykyisen Laboren johtajaksi vuonna 2021, hän päätti työnsä Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkimusprofessorina mutta jatkoi yhä Jyväskylän yliopiston osa-aikaisena taloustieteen professorina.[4]

Maliranta on tutkinut muun muassa talouskasvua, tuottavuutta, työntekijöiden liikkuvuutta, innovaatioita ja kilpailua.[5][6] Mediassa hän on profiloitunut luovan tuhon puolestapuhujana.[7]

Maliranta valmistui maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1993 ja lisensiaatiksi 1997. Hän väitteli tohtoriksi kansantaloustieteestä Helsingin kauppakorkeakoulussa vuonna 2003.[8]

Malirannan ja Ari Hyytisen teos Yritysjohdon taloustiede: Yritykset taloudessa ja taloustieteessä on valintakoekirjana kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan valintakokeessa vuonna 2016.[9]

Talouspoliittisia näkemyksiä muokkaa

Maliranta sanoo olevansa oikeistodemari. Hänellä on aina ollut John Rawlsin oikeudenmukaisuuskäsitys: ”Kaikista heikoimmilla olevien asema pitäisi olla mahdollisimman hyvä.” Ihannemaailmassa ei olisi tuloeroja, mutta todellisuudessa pitää ottaa kannustimet huomioon, ja koska jotkut pitävät enemmän vapaa-ajasta tai eri asioista, tuloerot ovat väistämättömiä. Hänestä pohjoismaisen hyvinvointivaltion turvaamiseen kuuluu pitää talous kunnossa. Huoltosuhde, eläkepommi ja jossain määrin velkaantuminenkin huolestuttavat häntä.[2] Keväällä 2022 hän arvioi, ettei Suomessa tulisi tuolloin ryhtyä veronkevennyksiin.[1]

Yksityiselämä muokkaa

Maliranta on kotkalaisesta työläisperheestä. Hän opiskeli tilastotiedettä ja sosiologiaa ja jälkimmäisestä kiinnostunut mutta päätyi taloustieteilijäksi professori Matti Pohjolan rekrytoitua hänet tutkimusprojektiin valtiotieteellisen hississä.[2] Malirannan puoliso on toimittaja Krista Taubert.[1]

Julkaisuja muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Ahtela, Kaija: Nyt ei ole oikea aika elvyttää. Kauppalehti, 4.4.2022, s. 10–12. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 4.4.2022.
  2. a b c Onninen, Oskari: Näiden joukoissa seison. Suomen Kuvalehti, 14.10.2021, nro 41, s. 46–49. Artikkelin verkkoversio.
  3. Mika Malirannan CV Etla. Viitattu 17.3.2016.
  4. Mika Maliranta johtajaksi Palkansaajien tutkimuslaitokseen 11.6.2021. Palkansaajien tutkimuslaitos. Viitattu 12.6.2021.
  5. Maliranta Mika, Professor Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 29.2.2016. Viitattu 17.3.2016. (englanniksi)
  6. Maliranta, Mika Etla. Arkistoitu 22.3.2016. Viitattu 17.3.2016.
  7. Professori: Vain luova tuho nostaa Suomen suosta. Helsingin Sanomat 14.1.2015. Viitattu 4.4.2022.
  8. Väitösesite. Mika Maliranta: Micro level dynamics of productivity growth: An empirical analysis of the great leap in Finnish manufacturing productivity in 1975–2000. (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin kauppakorkeakoulu 9.12.2003. Viitattu 12.10.2015
  9. http://www.kauppatieteet.fi/hakeminen/valintamenettely/valintakoekirjat/ (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 31.10.2015