Avaa päävalikko
Ebeling vaaliväittelyssä Helsingissä vuonna 2011.

Mika Ebeling (s. 21. elokuuta 1964[1]) on suomalainen kristillisdemokraattien poliitikko, teologian maisteri ja shakinpelaaja. Hän työskentelee pastorina Helsingin Evankelisluterilaisessa Kansanlähetyksessä ja on maininnut uskon elämänsä tärkeimmäksi asiaksi. Vuoteen 1995 saakka hän toimi Suomen Kristillisen Liiton Nuorten puheenjohtajana.[2]

PolitiikkaMuokkaa

Ebeling on ollut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 1997.[3] Hänet valittiin valtuustoon jälleen vuoden 2008 vaaleissa.[4] Lisäksi hän toimii kaupungin joukkoliikennelautakunnan varapuheenjohtajana. Hän on kristillisdemokraattien puoluevaltuuston jäsen[5].

Vuonna 2002 kristillisdemokraattien Helsingin piirihallitus ei kelpuuttanut häntä ehdokkaaksi vuoden 2003 eduskuntavaaleihin.[6]

NäkemyksiäMuokkaa

Ebeling tunnetaan aborttilain vastustajana sekä homoseksuaalisuutta jyrkästi kritisoivista lausunnoistaan. Toukokuussa 2010 Ebeling teki esityksen, että kaupunginvaltuusto palauttaisi uudelleen valmisteltavaksi aloitteen, jossa esitettiin Helsingin osallistumista vuoden 2010 Pride-tapahtumaan. Puheenvuorossaan Ebeling sanoi, että ”homoseksuaalinen elämäntapa on luonnotonta eikä siinä ole mitään ylpeilemisen aihetta”.[7] Hän on abortin vastaisen järjestön Pro Life Suomi ry:n varapuheenjohtajana[5].

KanteluMuokkaa

Tammikuussa 2014 Ebeling lähetti noin sadalle ihmiselle sähköpostiviestin, jossa hän mainitsee nimeltä useita "haureellisia". Kansanlähetykseen kuuluville seurakuntalaisille lähettämässään viestissä Ebeling puhuu etunimet ja sukulaisuussuhteet mainiten kahdesta sukulaisestaan, jotka elävät avoliitossa puolisoidensa kanssa. Hän pyysi seurakuntalaisia rukoilemaan näiden vuoksi, koska "yhdelläkään haureellisella ei ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa".[8] Ebelingin viesti aiheutti sosiaalisessa mediassa keskustelua yksityisyydensuojasta, kanssaihmisten tuomitsemisesta ja taivasosuuksien jakamisesta maan päällä.lähde? Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin tuli huhtikuussa 2015 vireille kantelu, joka koski Ebelingin toimintaa pappina,[9] ja marraskuussa 2015 tuomiokapituli ohjeisti Ebelingiä sähköpostista ja totesi, että ”papin on toimittava siten, ettei hänen toimintaansa missään olosuhteissa koeta painostukseksi tai hengelliseksi väkivallaksi”. Lisäksi tuomiokapituli kehotti häntä "jatkossa muistamaan, että papilta odotetaan kunnioittavaa ja pastoraalista suhtautumista seurakuntalaisiin ja heidän elämänsä kysymyksiin".[10] Päätöksen mukaan Ebelingin sähköpostiviesteissä haureelliseksi nimeäminen oli viestien Kuukauden rukousaihe -osiossa.[11]

ShakkimenestysMuokkaa

Shakinpelaajana Ebeling on FIDE-mestari (FM) ja vuoden 1987 shakin Suomen-mestari[1] ja vuoden 1990 kirjeshakin Suomen-mestari.[12] Hän on myös valmentanut shakissa nuorten MM-joukkuetta.[13]

LähteetMuokkaa

  1. a b Mika Ebeling chessgames.com. 1.3.2012. Viitattu 8.5.2012. (englanniksi)
  2. Suomen Kristillisen Liiton Nuorten (SKLN) puheenjohtaja Mika Ebelingin jäähyväispuhe liittokokouksessa 25.3.1995 Ilmajoella Mika Ebeling. Viitattu 8.5.2012.
  3. 759 Ebeling Mika Kunnallisvaalikone 2004. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.5.2012.
  4. Valitut ehdokkaat Helsinki 17.11.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 8.5.2012.
  5. a b Puoluevaltuusto 2011–2013 Kristillisdemokraatit. Viitattu 8.5.2012.
  6. Anttila, Aulis: Kohupappi Mika Ebeling ei kelpaa ehdokkaaksi Verkkouutiset. 1.3.2002. Viitattu 29.10.2014.
  7. Huhtanen, Jarmo: Helsingin valtuusto kohisi homoista Helsingin Sanomat. 19.5.2010. Viitattu 8.5.2012.
  8. Aalto, Maija: Helsinkiläispastori lähetti sähköpostitse kymmenille "haureellisten" nimet HS.fi. 29.1.2014. Viitattu 7.8.2014.
  9. Mika Ebelingista kantelu Oulun tuomiokapituliin, Kotimaa24
  10. Tuomiokapituli ohjeisti ”haureellisia” nimennyttä Helsingin kaupungin­valtuutettua, Hs.fi
  11. http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/?x20437=3614870
  12. Suomen mestarit kautta historian Suomen kirjeshakkiliitto ry. Viitattu 8.5.2012.
  13. Kunnallisvaalit, MM-hopea ja Vietnam kultainenmaali.puheenvuoro.uusisuomi.fi. 6.11.2008. Viitattu 8.5.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.