Michael Schønwandt

Michael Schønwandt (s. 10. syyskuuta 1953 Kööpenhamina) on tanskalainen kapellimestari.[1]

Schønwandt opiskeli Kööpenhaminan yliopistossa ja jatkoi opintojaan vuosina 1975–1977 Royal Academy of Musicissa. Vuonna 1977 hän teki debyyttinsä kapellimestarina Kööpenhaminassa. Vuonna 1979 hän johti ensimmäisen kerran Tanskan kuninkaallista oopperaa.[1] Schønwandt toimi Tanskan kuninkaallisen orkesterin ja kuninkaallisen oopperan musiikillisena johtajana vuosina 2000–2011. Hän on lisäksi toiminut muun muassa Tanskan kansallisen sinfoniaorkesterin päävierailijana, Konzerthausorchester Berlinin pääkapellimestarina ja Alankomaiden radion kamarifilharmonikkojen pääkapellimestarina. Syyskuussa 2015 hänestä tuli Opéra Orchestre national Montpellierin pääkapellimestari.[2]

Ensimmäisen esiintymisensä Covent Gardenissa Schønwandt teki vuonna 1984 johtamalla I Capuleti e i Montecchi -oopperan. Yhdysvalloissa hän esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1992 johtaessaan Don Carlos -oopperan alkuperäisversion esityksen San Franciscon oopperassa.[1] Konserttiurallaan Schønwandt on johtanut muiden muassa Berliinin filharmonikkoja, Philharmonia-orkesteria, Orchestre Philharmonique de Radio Francea, Lontoon sinfoniaorkesteria, Ranskan kansallisorkesteria ja BBC:n sinfoniaorkesteria. Vuosina 1987 ja 1988 Schønwandt johti ensimmäisenä skandinavialaisena kapellimestarina Bayreuthin musiikkijuhlilla. Hän on johtanut Nibelungin sormuksen myös Tanskassa.[3]

Schønwandt on osoittanut erityistä kiinnostusta tanskalaista ohjelmistoa kohtaan. Hän on levyttänyt esimerkiksi Carl Nielsenin sinfoniat ja konsertot, Niels Gaden ja C. E. F. Weysen sinfoniat[2] sekä teoksia Peter Lange-Mülleriltä, Friedrich Kuhlaulta, J. P. E. Hartmannilta, Poul Schierbeckilta ja Poul Rudersilta.[1] Schønwandt on johtanut kantaesityksiä useista teoksista, kuten Poul Rudersin oopperoista ja Hans Werner Henzen kolmannesta viulukonsertosta. Gramophone-lehti piti Schønwandtin levytystä Richard Straussin Salomesta (1999) parhaana teoksesta koskaan tehtynä levytyksenä.[2] Muita säveltäjiä, joiden teosten levytyksillä Schønwandt on ollut kapellimestarina, ovat olleet muiden muassa Hector Berlioz ja Robert Schumann.[1]

Vuonna 2005 Schønwandtista tehtiin Dannebrogin ritarikunnan ritari ja vuonna 2011 komentaja.[4]

LähteetMuokkaa