Michael Land

yhdysvaltalainen säveltäjä

Michael Z. Land (s. 1961) on yhdysvaltalainen videopelimusiikin säveltäjä, jonka tuotanto on tullut tutuksi useista LucasArtsin peleistä.

Huhtikuussa 1990 Land sai töitä Lucasfilm Gamesista (myöhemmin nimellä LucasArts), joka oli Tähtien sota -elokuvista tutun George Lucasin omistama pelitalo. Land työskenteli yhtiössä ohjelmoijana ja muusikkona. Hänen ensimmäisenä työtehtävänsä oli The Secret of Monkey Islandin taustamusiikin säveltäminen. Pelin taustamusiikin työstäminen antoi Landille tilaisuuden näyttää kykynsä, sillä hän ei ollut koskaan säveltänyt mitään karibialaistyylistä musiikkia.

Land kehitti SCUMMin iMUSE-järjestelmän Peter McConnellin kanssa.[1]

Monkey Islandin käyttämä äänimoottori huolestutti Landia, sillä hänestä oli mahdotonta yhdistää taustamusiikkia ruudun tapahtumiin. Land aloitti työn iMUSE:n parissa, joka ratkaisisi tämän ongelman. Projekti paisui kuitenkin haastavammaksi kuin hän oli odottanut ja Land kutsui apuun ystävänsä Peter McConnellin. Alun perin he suunnittelivat iMUSE:n edistyneeksi MIDI-sekvensseriksi, mutta vuosien varrella siitä muodostui pikemmin tapa ohjata taustamusiikin käyttäytymistä pelin edetessä. Land johti myös yhtiön ääniosastoa, ja iMUSE:n kehityksestä aiheutuneiden kiireidensä takia hän palkkasi toisen ystävänsä, Clint Bajakianin, säveltämään pelimusiikkia puolestaan.

iMUSE:n valmistuttua Land palasi säveltäjän työhönsä ja teki lisää musiikkia LucasArtsin peleihin.

Tunnetuimpia sävellyksiä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Marty Mulrooney: INTERVIEW – In Conversation With Peter McConnell (Video Game Music Composer) alternativemagazineonline.co.uk. 1.2.2012. Viitattu 7.9.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa