Mette-Marit

Norjan kruununprinsessa

Mette-Marit (alkuperäinen nimi Mette-Marit Tjessem Høiby, s. 19. elokuuta 1973 Kristiansand) on Norjan kruununprinsessa ja kruununperijän prinssi Haakonin puoliso.[1]

Mette-Marit
Norjan kruununprinsessa
Kruununprinsessa Mette-Marit kesäkuussa 2013
Syntynyt Mette-Marit Tjessem Høiby
19. elokuuta 1973 (ikä 50)[1]
Kristiansand, Norja
Puoliso Haakon (vih. 2001)
Lapset
Isä Sven Olaf Bjarte Høiby
Äiti Marit Tjessem
Uskonto Norjan kirkko

Tausta muokkaa

Mette-Marit Tjessem Høiby on journalisti Sven Olaf Bjarte Høibyn (1936–2007) ja pankkitoimihenkilö Marit Tjessemin (s. 1937)[2] neljäs lapsi. Hän vietti lapsuutensa Kristiansandissa, missä hän myös aloitti koulun. Mette-Marit opiskeli lukioikäisenä puoli vuotta Australiassa vaihto-oppilaana. Hän valmistui lukiosta vuonna 1994.

Mette-Maritilla oli velipuoli Trond Berntsen. Hän oli syntynyt Mette-Maritin äidille aiemmasta liitosta. Trond Berntsen kuoli vuonna 2011 Norjan Utøyan saaren joukkomurhassa suojellessaan lapsia ja nuoria Anders Behring Breivikin ammuskelulta. Saarella oli mukana myös Berntsenin 10-vuotias poika, joka lehtitietojen mukaan pelastui. Poliisina työskennellyt Berntsen oli leirillä vapaaehtoisena vartijana.[3]

Mette-Marit synnytti esikoisensa 13. tammikuuta 1997, ja poika sai nimekseen Marius Borg Høiby.[1]

Avioliitto muokkaa

Mette-Marit Tjessem Høiby tapasi kruununprinssi Haakonin 1990-luvun loppupuolella Quart-rockfestivaaleilla. Mette-Maritia pidettiin aluksi taustansa takia prinssille sopimattomana kumppanina. Hänen lyhytaikainen poikaystävänsä 1990-luvun puolivälissä on tuomittu huumerikoksesta. Mette-Maritin ystävät ovat vahvistaneet, että hän oli mukana Oslon n.k. house-kulttuurissa, jossa käytettiin jonkun verran huumausaineita. Hän jakoi asunnon ja tuli raskaaksi miehen kanssa, jota pidettiin pikkurikollisena. Kuninkaallinen hovi ilmoitti vuonna 2000, että sillä ei ole ongelmaa Mette-Maritin menneisyyden kanssa. Dagbladet kirjoitti lokakuussa 2000, että Mette-Maritin tuttavapiiri muodostuu opiskelijoista ja vakaan työsuhteen omaavista henkilöistä, joilla ei ole rikosrekisteriä.[4][5]

Haakon ja Mette-Marit Tjessem Høiby avioituivat 25. elokuuta 2001, jolloin Mette-Marit sai kruununprinsessan arvonimen.[1]

Mette-Marit synnytti pariskunnan ensimmäisen yhteisen lapsen, prinsessa Ingrid Alexandran, 21. tammikuuta 2004 Oslossa.[1] Ingrid on kruununperimysjärjestyksessä toinen isänsä jälkeen. Haakon ja Mette-Marit saivat toisen yhteisen lapsensa 3. joulukuuta 2005, kun prinssi Sverre Magnus syntyi.[1]

Terveys muokkaa

Mette-Maritilla diagnosoitiin keuhkofibroosi lokakuussa 2018.[6]

Kunnianosoituksia muokkaa

Norjalaiset muokkaa

Lähde:[7]

Ulkomaalaiset muokkaa

Lähde:[7]

Galleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f H. K. H. Kronprinsessen Kongehuset.no. Viitattu 7.7.2013. (norjaksi)
  2. Mette-Marit, Norges kronprinsesse Store Norske Leksikon. Viitattu 4.5.2017. (norjaksi)
  3. Norway killings: Princess's brother Trond Berntsen among dead telegraph.co.uk. Viitattu 7.3.2023. (englanniksi)
  4. Eg har levd utsvevande 24.8.2001. NRK. Viitattu 4.5.2017. (norjaksi)
  5. Slik er Mette-Marits vennekrets 12.10.2000. Dagbladet. Viitattu 4.5.2017. (norjaksi)
  6. Norway's Crown Princess Mette-Marit reveals rare lung disease BBC News. 25.10.2018. Viitattu 7.3.2023. (englanniksi)
  7. a b The Decorations of HRH The Crown Princess The Royal House of Norway. 2023. Viitattu 8.3.2023. (englanniksi)
  8. Anfragebeantwortung (pdf) (s. 1811) parlament.gv.at. 2012. Viitattu 8.3.2023. (saksaksi)
  9. Página 7 da Seção 1 do Diário Oficial da União (DOU) de 6 de Setembro de 2007 Jusbrasil. 2007. Viitattu 8.3.2023. (portugaliksi)
  10. a b Teenetemärkide kavalerid Vabariigi Presidendi Kantselei. 2023. Viitattu 8.3.2023. (viroksi)
  11. Mette-Marit S.A.R. la Principessa Palazzo del Quirinale. 2023. Viitattu 8.3.2023. (italiaksi)
  12. ENTIDADES ESTRANGEIRAS AGRACIADAS COM ORDENS PORTUGUESAS Página Oficial das Ordens Honoríficas Portuguesas. 2023. Viitattu 8.3.2023. (portugaliksi)

Aiheesta muualla muokkaa