Metropolitan (elokuva)

vuoden 1990 elokuva

Metropolitan on Whit Stillmanin käsikirjoittama, tuottama ja ohjaama yhdysvaltalainen draamakomedia vuodelta 1990. Niukalla rahoituksella syntyneen esikoiselokuvansa myötä Stillman oli vuonna 1990 ehdolla parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi. Elokuva on tapakomedia, joka kertoo New Yorkin Manhattanin rikkaiden perheiden nuorista.[1]

Metropolitan
Ohjaaja Whit Stillman
Käsikirjoittaja Whit Stillman
Tuottaja Whit Stillman
Säveltäjä
Kuvaaja John Thomas III
Leikkaaja Christopher Tellefsen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
  • Allagash Films
  • Westerly Films
Levittäjä New Line Cinema
Netflix
Ensi-ilta 1990
Kesto 98 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Vasemmistofilosofi Charles Fourieria ihaileva, Princetonissa opiskeleva keskiluokkainen Tom Townsend tutustuu puolivahingossa Manhattanin yläluokan nuorten sisäänlämpiävään seurapiiriin, joka kutsuu itseään termillä urban haute bourgeoisie (UHB), ”urbaani huippuporvaristo”. Hän ostaa suositusten mukaisen smokin ja frakin ja alkaa hämmentää seurueen kuvioita nuorten naisten seuralaisena monissa joulunajan perinteisissä ”debytanttijuhlissa” (debutante balls), joissa neitosia tutustutetaan ensi kerran seurapiireihin.[1]

Rooleissa muokkaa

 Carolyn Farina  Audrey Rouget  
 Edward Clements  Tom Townsend  
 Christopher Eigeman  Nick Smith  
 Taylor Nichols  Charlie Black  
 Allison Parisi  Jane Clark  

Tuotanto muokkaa

Stillman on itsekin peräisin Yhdysvaltojen yläluokasta, mutta rahoittaakseen esikoiselokuvansa hän joutui muun muassa myymään omistusasuntonsa. Elokuvan budjetti oli noin 250 000 Yhdysvaltain dollaria, mikä saatiin takaisin lipputuloina yli kymmenkertaisesti.[2]

Sopivan näköisten näyttelijöiden löytämiseksi roolituksessa käytiin eri lähteiden mukaan 500 tai jopa tuhatkunta ihmistä[1][2]. Monille tämä oli heidän ensimmäinen ja viimeinen elokuvaroolinsa, mutta Chris Eigemanista tuli Stillmanin myöhempienkin elokuvien vakionäyttelijä[3].

Elokuva kuvattiin Super 16 -filmille ja siirrettiin sitten 35 millimetrin filmille. Ulkokohtaukset kuvattiin vallitsevassa valossa, koska valaisuun ei ollut rahaa.[2]

Elokuvaa tehtiin paljolti ylellisiksi lavastetuissa tavallisissa newyorkilaiskodeissa, muun muassa joidenkin näyttelijöiden vanhempien luona. Ulkokuvissa käytettiin hienoissa osoitteissa sijaitsevien rakennusten sisäänkäyntejä ilmaiseksi niiden ovivahtimestarien luvalla. Iltapukuja saatiin lahjoituksena seurapiirinaisilta ja miesten pukuja eräästä herrainvaatehtimosta, jossa myös kuvattiin kohtaus Tomin vaatteiden ostosta.[2]

Vastaanotto muokkaa

Film Independent Spirit Awards -gaalassa Metropolitan palkittiin parhaana esikoiselokuvana, ja New York Film Critics Circle palkitsi Stillmanin parhaan esikoiselokuvan ohjaajana. Stillman oli ehdolla parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnon saajaksi.[3]

Metropolitan sai persoonallisuutensa ja harvinaisen aihevalintansa ansiosta suopeita kritiikkejä ja toi pikkubudjettinsa moninkertaisina takaisin lippuluukuilla. Stillman sai tuotantosopimuksen Castle Rock Pictures -yhtiöltä ja teki sille kaksi seuraavaa elokuvaansa Barcelona (1994) ja The Last Days of Disco (1998).[3]

Helsingin Sanomien Mikael Fränti luonnehti televisioesityksen alla 1995 Metropolitania tekijänsä näköiseksi, aistillisesti kuvatuksi ja ironista dialogia käyttäväksi nykyajan tarinaksi, jolle 1930-luvun tyylinen musiikki tuo vieraannuttavaa vaikutusta.[1] Saman lehden Helena Ylänen näki Metropolitanin tuoreeltaan Cannesissa 1990: ”Stillman on pienimuotoisen esitysmuodon taitaja, joka rakentelee ilmeikkäitä pieniä kohtauksia ja hahmottelee kevyesti perhosen kaltaisia henkilöitään. Hänellä on yläluokan kuvaajalle välttämätöntä ironian tajua.”[4]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Metropolitanin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Fränti, Mikael: New Yorkin viimeiset mohikaanit. Helsingin Sanomat, 9.11.1995, s. 51. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. a b c d How it was Filmed: Metropolitan YouTube. 12.3.2018. Viitattu 12.4.2019. (englanniksi)
  3. a b c Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): ”Stillman, Whit”, International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 2: Directors, 4th edition, s. 957. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 30.5.2015). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Ylänen, Helena: Poppari ja liikemies kuvaavat nuorisoa. Waters kannattaa kurittomuutta, Stillman ironisoi yläluokkaa. Helsingin Sanomat, 19.5.1990, s. 61. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  5. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 9.8.2021. (englanniksi)