Metro International

Metro International on ruotsalainen mediatalo, jonka pääkonttori sijaitsee Luxemburgissa. Metro julkaisee ilmaisjakelulehtiä arkipäivisin ympäri maailman. Metro perustettiin Tukholmassa vuonna 1995. Pääkonttori siirrettiin Lontooseen vuonna 1998 ja sittemmin Luxemburgiin.

Metroa on julkaistu pääkaupunkiseudulla vuodesta 1999 alkaen. Lehden Helsingin-painos siirtyi Sanoman omistukseen 1. syyskuuta 2006. Samaan konserniin kuului jo ennestään Uutislehti 100. Uutislehti 100 ja Metro jatkoivat aluksi ilmestymistään rinnakkain profiloituen hieman eri kohderyhmiin ja jakelualueisiin.[1] Myöhemmin Uutislehti 100 lakkautettiin ja muutamia sen osastoja, kuten suosittu tekstiviestipalsta, siirrettiin Metroon. Metro-lehden nimeksi muutettiin HS Metro vuonna 2016. Keväällä 2020 ilmoitettiin HS Metro-lehden lopettamisesta. Viimeisen numeron ilmestymispäivä oli 17. huhtikuuta 2020.[2]

Historia muokkaa

Metro-konseptin loi ruotsalainen mediayhtiö Modern Times Group. Ensimmäinen Metro-lehti näki päivänvalon Tukholmassa helmikuussa 1995. Metro irrottautui Modern Times Groupista omaksi yhtiökseen Metro International S.A:ksi elokuussa 2000 ja se on listattu Tukholman pörssiin. Metro laajenee voimakkaasti uusille markkinoille ja on maailman suurin ja nopeimmin kasvava kansainvälinen kaupunkilehti. Tällä hetkellä Metro ilmestyy 21 maassa ja yli 100 suurkaupungissa. Lukijoita on päivittäin yli 21 miljoonaa.

Metron julkaisukaupungit muokkaa

 
Maat, joissa Metro ilmestyy (merkitty vihreällä)[3].

Lähteet muokkaa

  1. Joukkoliikennelehti Metro Sanomalle 11.8.2006. Sanoma Oyj. Arkistoitu 16.8.2016. Viitattu 12.1.2016.
  2. Metro-lehden 21-vuotinen taival päättyy – Viimeinen numero ilmestyy pääsiäisen jälkeen HS. 9.4.2020. Viitattu 7.7.2020.
  3. Facts & Figures Metro. Viitattu 26.11.2017.