Mete Gazoz (9. kesäkuuta 1999 Istanbul) on turkkilainen jousiampuja ja olympiavoittaja.

Mitalit
Gazoz vuonna 2019
Gazoz vuonna 2019
Maa:  Turkki
Miesten jousiammunta
Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 Yksilö
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Nottingham 2016 Yksilö

Gazoz teki kansainvälisen debyytin vuonna 2013. Ensimmäisessä kansainvälisessä kilpailussa Gazoz kilpaili huhtikuussa 2014, jolloin hän osallistui World Cupin kilpailuun. Ensimmäisiin MM-kilpailuihin hän osallistui vuonna 2015, mutta ei saavuttanut missään kilpailumuodossa menestystä. Ensimmäisen kansainvälisen arvokisamitalin hän voitti toukokuussa 2016, kun hän oli toinen EM-kilpailujen yksilökilpailussa. Lisäksi hän voitti samana vuonna kesäolympialaisten Euroopan karsintaturnauksen. Rion olympialaisissa Gazoz oli yksilökilpailun 17.[1][2]

Tokion olympialaisissa 2020 Gazoz kilpaili yksilökilpailun lisäksi sekajoukkuekilpailussa. Sekajoukkuekilpailussa hän eteni parinsa Yasemin Anagözin kanssa pronssiotteluun, jossa kuitenkin hävisivät meksikolaisparille.[3] Yksilökilpailun karsinta-ammuntojen jälkeen Gazoz oli kymmenes.[4] Gazoz eteni puolivälieriin voittamalla ensin Jeff Henckelsin, jonka jälkeen Ryan Tyackin ja Taylor Worthin. Puolivälierissä Gazoz voitti karsinta-ammuntojen toiseksi sijoittuneen Brady Ellisonin 7–3. Välierissä hän voitti japanilaisen Takaharu Furukawan 7–3 ja loppuottelussa italialaisen Mauro Nespolin 6–4.[5][6]

Lähteet muokkaa

  1. Mete Gazoz - Results World Archery. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  2. Mete Gazoz - Biography World Archery. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  3. Tokyo 2020 - Team, Mixed Olympedia. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  4. Tokyo 2020 - Archery - Men's Individual - Ranking Rounds - Results (pdf) Kansainvälinen olympiakomitea. Arkistoitu 23.7.2021. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  5. Tokyo 2020 - Archery - Men's Individual - Bracket Kansainvälinen olympiakomitea. Arkistoitu 2.8.2021. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  6. Mete Gazoz Olympedia. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.