Wikipedia

Metafysiikan historia

Metafysiikan historia alkaa länsimaisessa filosofiassa antiikin Kreikan esisokraattisesta filosofiasta. Koska ontologia luetaan usein metafysiikan osa-alueeksi niin kutsuttuna yleisenä metafysiikkana, metafysiikan historia sisältää myös ontologian historian. Tämän lisäksi metafysiikan historiaan voidaan lukea niin kutsutun erityisen metafysiikan, kuten luonnonfilosofian, mielenfilosofian ja uskonnonfilosofian, historia. Metafysiikan historia liittyy läheisesti yhteen myös muiden filosofian osa-alueiden historian kanssa.

Antiikin filosofia muokkaa

Metafysiikka ja ontologia syntyivät esisokraatikkojen ajattelussa.[1] Elealainen Parmenides katsoi, että olemassa olevien asioiden moninaisuus, muutos ja liike olivat vain yhden olemassa olevan ikuisen todellisuuden (”Oleva”) ilmentymää. Näin syntyi parmenidelainen monistinen periaate ”kaikki on yhtä”. Tästä Parmenides johti, että kaikki muutosta tai ei-olevaa (kuten tyhjiö) koskevat väitteet ovat epäloogisia.[2] Parmenides oli ensimmäinen, joka esitti metafyysisiä väittämiä muodollisina todisteluina, vaikkakin runomuodossa.[1]

Herakleitos puolestaan katsoi kaiken olevan jatkuvassa muutoksen tilassa.[3] Platonin voidaan katsoa yhdistäneen Herakleitoksen ja Parmenideen ajattelun jakamalla todellisuuden kahteen tasoon, joista toinen edusti muuttuvuutta ja toinen muuttumattomuutta. Hänen metafysiikkansa ytimessä on ideaoppi, johon vaikutti myös pythagoralainen oppi luvuista ja harmoniasta kaiken taustalla.[4]

Aristoteleelle metafysiikka oli tiedettä ”olevasta olevana”, ennen kuin siihen lisätään minkään erityistieteen alaan kuuluvia yksityiskohtia. Eräs Aristoteleen metafysiikan keskeisimmistä kysymyksistä koski olevan kategorioiden ja havaitun maailman välistä suhdetta. Aristoteles käytti metafysiikasta myös nimityksiä ”ensimmäinen filosofia”, ”oppi ikuisesta ja liikkumattomasta” ja ”teologia”.[5] Samalla jako yleiseen ja erityiseen metafysiikkaan ilmeni jo hänellä; edellinen viittasi ontologiaan, kun jälkimmäinen sisälsi opin ”erillisistä korkeimmista substansseista”, tai jumalasta.[6]

Keskiajan filosofia muokkaa

Keskiajalla metafysiikka käsitettiin osin virheellisesti Aristotelesta tulkiten ”tieteeksi, joka käsittelee fysiikan taustalla olevia asioita”.[7] Keskustelu jatkui Aristoteleen asettamalta pohjalta. Eräs keskeisiä väittelynaiheita oli kysymys universaaleista, jossa ajattelijat jakaantuivat realisteihin, nominalisteihin ja konseptualisteihin. Muutoin metafysiikkaa sovellettiin teologiassa erityisesti Jumalan olemassaolon todistuksissa.[1]

Keskiajan merkittävimpiä metafyysikkoja olivat Tuomas Akvinolainen ja Duns Scotus. Erityisesti Duns Scotuksen ontologisella ajattelulla on ollut paljon vaikutusta myöhempään ontologiaan. Hänen mukaansa metafysiikan tutkimuskohde on oleva kokonaisuutena, kaikkein yleisimpänä ja transsendentaalisena käsitteenä, kaikkein ensimmäisenä predikoitavana (praedicationis nobilitate). Scotukselta on peräisin olevan tutkiminen suhteessa mahdollisuuden ja välttämättömyyden käsitteisiin. Scotuksen ajattelu välittyi edelleen muun muassa Francisco Suárezille.[8]

Uuden ajan filosofia muokkaa

1600-luvulta lähtien aiemmin pitkään metafyysisiksi katsottuja ongelmia on siirtynyt muille filosofian osa-alueille, kuten kielifilosofiaan ja tieteenfilosofiaan. Joissakin tapauksissa metafysiikkaan kuuluvien aiheiden on puolestaan havaittu olevan täysin fysikaalisia, jolloin niistä on tullut osa fysiikkaa.lähde?

Ennen nykyaikaisen luonnontieteen kehitystä luonnontieteellisiä kysymyksiä käsiteltiin luonnonfilosofiana. ”Tiede” (scientia) tarkoitti järkeisajattelun syllogistis-deduktiivista tietoa, jonka katsottiin olevan luontoa havaitsemalla hankittua tietoa varmempaa.[9] Tieteellinen vallankumous teki luonnontieteistä kokemusperäisiä ja kokeellisia, ja 1700-luvun lopulle tultaessa niitä alettiin kutsua ”tieteeksi” erotuksena filosofiasta.lähde?

Uuden ajan alussa ranskalainen René Descartes, jonka ajattelu painottui tietoteoriaan, tarkoitti metafysiikalla perustotuuksia, jotka takasivat inhimillisen tiedon mahdollisuuden.[10] Christian Wolff, joka jatkoi Duns Scotuksen ontologista perinnettä, ymmärsi metafysiikan opiksi, joka ”sisältää kaikki inhimillisen ymmärryksen periaatteet”.[8]

David Hume ja Immanuel Kant hyväksyivät metafysiikalle ainoastaan hyvin rajallisen osan filosofiassa, ja sanoivat, että tiedon ei tulisi pyrkiä etenemään havaintojen yli – paitsi Kantin tapauksessa tietoon näkyvän todellisuuden takana olevan olemassaolosta. Esimerkiksi Hume kirjoitti kirjansa An Enquiry Concerning Human Understanding (1748, suom. Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä) lopetukseksi seuraavan kappaleen:

»Kun me näiden periaatteiden valtaamina käymme kirjastojen läpi, minkälaista hävitystä meidän täytyykään siellä tehdä? Ottaessamme käsiimme jonkun nidoksen esim. jumaluusoppia tai koulumetafysiikkaa, tulee meidän kysyä: Sisältääkö se jotain suureita tai lukua koskevaa loogillista ajattelua? Ei. Sisältääkö se jotain tosiseikkoja ja olemassaoloa koskevaa kokemusajattelua? Ei. Heitettäköön se siis tuleen, sillä se ei voi sisältää muuta kuin viisastelua ja harhaluuloa.»
(Eino Kailan suomennos)

Kant tarkoitti metafysiikalla sellaisia kysymyksiä, joihin tiede ei voi vastata.[11] Kantin niin sanottu kriittinen filosofia pyrki osoittamaan sekä kokemuksen että filosofisen ajattelun rajat. Hänen mukaansa metafysiikka on mahdollista vain ”transsendentaalisena” tieteenä, joka tutkii yleisiä inhimillisen ymmärryksen muotoja, eli tiedon käsitteellisiä ennakkoehtoja, jotka ovat ymmärryksen perusta. Tämä ajatus perustui osaltaan Wolffiin ja A. G. Baumgartenin välittämään Duns Scotuksen ajatteluun.[12]

Auguste Comten positivismi katsoi tieteellisen menetelmän ja koeteltavuuden korvaavan perinteisen metafyysisen ajattelun kokonaan. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi. Se katsoi, että sellaiset väittämät, joita ei voi perustella analyyttisesti tai kokemusperäisesti, ovat mielettömiä, ja siksi myös metafysiikka tuli poistaa filosofiasta kokonaan.[13][14] Muun muassa A. J. Ayer tunnetaan ”kapinastaan metafysiikkaa vastaan” teoksessaan Language, Truth and Logic.[15] Rudolf Carnapin mukaan metafyysiset väitteet ilmaisevat ihmisten elämäntuntoja, joiden oikea ilmaisuväline olisi filosofian sijasta taide.[16]

Nykyfilosofia muokkaa

Metafysiikan 1900-luvun alussa kohtaaman voimakkaan arvostelun seurauksena sen suosio laski huomattavasti erityisesti brittiläisissä yliopistoissa. Vuosisadan loppupuolella metafysiikka sai kuitenkin uutta suosiota. Nykyfilosofian kielifilosofisilla ja logiikan perusteisiin liittyvillä kiistoilla on metafyysinen ulottuvuutensa.[17] Analyyttisen filosofian puolella myös mielenfilosofiasta on tullut suosittu tutkimuskohde.

Mannermaisen filosofian puolella metafysiikka on jatkanut Martin Heideggerin asettamista lähtökohdista. Hän kielsi metafysiikan perinteisen lähtökohdan, jossa se irtautuu konkreettisesta olemisesta, ja keskitti huomionsa niin sanottuun fundamentaaliontologiaan ajallis-avaruudellisessa todellisuudessa. Sen voi kuitenkin nähdä myös perinteisen metafysiikan loppuna.[18]

1950-luvulla nousi käsitys metafysiikan tehtävästä, jonka mukaan se tutkii niitä käsityksiä, joita ihmisillä on todellisuudesta. Tätä kutsutaan deskriptiiviseksi metafysiikaksi.[19] Muun muassa P. F. Strawson on asettanut tällaisen objektiivisuuteen pyrkivän metafysiikan eräiden aiempien filosofien, kuten Descartesin, Gottfried Leibnizin ja George Berkeleyn, harjoittamaa ohjelmallista ja subjektiivista niin sanottua revisionistista tai normatiivista metafysiikkaa vastaan.[20][12]

Metafysiikka sai uutta luonnontieteellistä sisältöä vuodesta 1962 alkaen, kun Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria alettiin yhdistää kosmologian, gravitaation ja pimeän aineen tutkimuksiin. Ne antoivat vastauksia pohdintoihin, miten universumi on syntynyt ja miten se kehittyisi tulevaisuudessa.[21]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c Hamlyn, D. W.: Metaphysics, history of. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  2. ↑ Parmenides Encyclopedia Britannica Online. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  3. ↑ Graham, Daniel W.: Heraclitus The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. Viitattu 4.10.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Thesleff, Holger: "Platon ja platonismi". Teoksessa Korkman, Petter & Yrjönsuuri, Mikko (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 36–38. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
  5. ↑ Juti 2001, s. 13–15.
  6. ↑ Juti 2001, s. 17.
  7. ↑ Metaphysics Online Etymology Dictionary. Viitattu 23.8.2007. (englanniksi)
  8. ↑ a b Juti 2001, s. 20–21.
  9. ↑ Juti, Riku: Empirismi ja tieto. Teoksessa Korkman, Petter & Mikko Yrjönsuuri (toim.): Filosofian historian kehityslinjoja, s. 213–214. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-708-0.
  10. ↑ Smith, Kurt: Descartes' Life and Works Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
  11. ↑ McCormick, Matt: Immanuel Kant (1724-1804) – Metaphysics The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
  12. ↑ a b Juti 2001, s. 22–25.
  13. ↑ Bogen, James: Vienna Circle. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  14. ↑ Thornton, Stephen: Karl Popper Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 30.8.2007. (englanniksi)
  15. ↑ Reid, Louis Arnaud: Philosophy and education: an introduction, s. 6. Random House, 1962.
  16. ↑ Niiniluoto, Ilkka & Koskinen, Heikki J. (toim.): Wienin piiri, s. 136. Helsinki: Gaudeamus, 2002. ISBN 951-662-866-4.
  17. ↑ Pihlström, Sami: Metafysiikka ei ole kevytfilosofiaa Helsingin sanomat. 13.6.2001. Viitattu 27.9.2010.
  18. ↑ Juti 2001, s. 49–50.
  19. ↑ Juti 2001, s. 376.
  20. ↑ Wilson, Catherine: Revisionary metaphysics. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1. (englanniksi)
  21. ↑ Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani, s. 44–47, 63–66. Alkuteos My Brief History. Suomentanut Markus Hotakainen. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40676-2.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Bertolacci, Amos: Arabic and Islamic Metaphysics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  • Cohen, S. Marc: Aristotle's Metaphysics The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Metafysiikan_historia&oldid=21274150”