Meta Hrovat (s. 2. maaliskuuta 1998) on slovenialainen alppihiihtäjä, joka edustaa KRG-ASK Kranjska Gora -seuraa.[1]

Meta Hrovat

Lillehammerin nuorten talviolympialaisissa 2016 Hrovat saavutti pujottelussa pronssia. Nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa hän saavutti alppiyhdistetyssä hopeaa Åressa 2017, voitti pujottelussa kultaa ja uusi alppiyhdistetyn hopeansa Davosissa 2018 sekä voitti toistamiseen pujottelussa kultaa Val di Fassassa 2019. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän sijoittui suurpujottelussa 14:nneksi ja pujottelussa 21:nneksi. Åren MM-kilpailuissa 2019 Hrovat sijoittui suurpujottelussa 22:nneksi. Cortina d’Ampezzon MM-kilpailuissa 2021 hän oli parisuurpujottelussa 16:s ja supersuurpujottelussa 28:s mutta pujottelu, suurpujottelu ja alppiyhdistetty päättyivät hänen osaltaan keskeyttämiseen. Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui suurpujottelussa seitsemänneksi.[1]

Alppihiihdon maailmancupissa Hrovat kilpaili ensimmäisen kerran Lienzin suurpujottelussa joulukuussa 2015. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Semmeringin pujottelussa joulukuussa 2016 oltuaan 28:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas Lienzin suurpujottelussa joulukuussa 2017. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Lenzerheiden suurpujottelussa tammikuussa 2018. Hän sijoittui kolmanneksi myös Kranjska Goran suurpujottelussa helmikuussa 2020 sekä seuraavalla kaudella Kranjska Goran jälkimmäisessä suurpujottelussa tammikuussa 2021 ja Lenzerheiden suurpujottelussa maaliskuussa 2021.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Meta Hrovat Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)