Mestaritappaja

vuoden 1972 elokuva

Mestaritappaja (The Mechanic) on yhdysvaltalainen vuonna 1972 julkaistu toimintaelokuva, jonka ohjasi Michael Winner. Elokuvan pääosassa on Charles Bronson. Sivuosassa nähdään Bronsonin vaimo Jill Ireland.

Mestaritappaja
The Mechanic
Ohjaaja Michael Winner
Käsikirjoittaja Lewis John Carlino
Tuottaja Robert Chartoff
Irwin Winkler
Säveltäjä Jerry Fielding
Kuvaaja Richard H. Kline
Robert Paynter
Leikkaaja Frederick Wilson
Pääosat Charles Bronson
Jan-Michael Vincent
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö United Artists
Ensi-ilta 1972
Kesto 100 min
Alkuperäiskieli Englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvan kuusitoista ensimmäistä minuuttia eivät sisällä lainkaan dialogia. Alussa nähdään vain Bronsonin näyttelemä vaitonainen Arthur Bishop työssään suunnittelemassa ja toteuttamassa toimeksiantoaan.

Vuonna 2011 elokuvasta tehtiin The Mechanic -niminen uudelleenfilmatisointi, jonka pääosassa on Jason Statham.

JuonikuvausMuokkaa

Elokuva kertoo mafialle töitä tekevästä palkkamurhaajasta Arthur Bishopista. Hän on alansa paras, suunnittelee tehtävänsä eleettömästi, eikä jätä jälkiä. Epäinhimillinen työ on vieraannuttanut Bishopin ihmiskunnasta, ja hänellä on omat sääntönsä ja moraalinsa. Bishopin ihmissuhteet ovat pinnallisia ja rakkaus maksettua. Rauhallinen klassinen musiikki, pesällinen piipputupakkaa ja sormien lihaksia vahvistava stressipallo ovat Bishopin keinot selviytyä tehtävien aiheuttamasta paineesta

Arthur Bishop saa tehtäväkseen eliminoida perhetuttunsa, isänsä vanhan liikekumppanin "Big Harry" McKennan (Keenan Wynn). Arthur tekee työtä käskettyä aiheuttaen huonokuntoiselle McKennalle sydänpysähdyksen. Hautajaisissa hän tutustuu surmatun poikaan Steveen, jota näyttelee Jan-Michael Vincent.

Steve, joka on irrallinen ja tunteeton nuorukainen, kiinnostuu salamyhkäisen Bishopin elämästä. Aluksi vastahakoinen Bishop avautuu pian itsepintaiselle Stevelle. Hän ottaa tämän kumppanikseen ja alkaa kouluttaa nuorukaisesta itsensä veroista julmaa ja tunteetonta tappajaa. Samalla Bishop sinetöi oman kohtalonsa.

Elokuvan loppu on kuvattu Italiassa, jossa kaksikkoa odottaa Bishopin sooloiluun kumppaninsa valinnassa pettyneen mafian asettama ansa. Huvijahdin tappajista ja kallioisen serpentiinitien takaa-ajosta selvittyään Steve pettää Bishopin ja juottaa tälle myrkytettyä viiniä.

Palattuaan Napolista yksin Los Angelesiin Steve asettuu Bishopin kotiin ja ottaa tämän autonavaimet. Autoon istuttuaan hän huomaa taustapeiliin kiinnitetyn muistilapun, jossa lukee: "Jos luet tämän, se tarkoittaa, että en selvinnyt. Ovi viritti 13 sekunnin aikalaukaisimen, joka räjäyttää auton. Pam, olet kuollut!"

NäyttelijätMuokkaa

 Charles Bronson  … Arthur Bishop  
 Jan-Michael Vincent  … Steve McKenna  
 Keenan Wynn  … Harry McKenna  
 Jill Ireland  … tyttö  

VastaanottoMuokkaa

Helsingin Sanomien nimetön arvioija kirjoitti vuonna 1974 ensi-iltaan tulleen elokuvan olevan lajissaan erinomaista työtä: ”iskevä, tiivisrakenteinen, kuvauksellisesti tehokas ja niin jännittävä, ettei sitä katsoessa ennätä kunnolla edes hengähtää”.[1] Saman lehden Mikael Fränti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla 1991 Michael Winnerin kuvaavan kylmän toteavasti ammattitappajan arkea ja elämää ja pikkutarkasti seuraavan työtilauksen valmistelua[2]. Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen sanoi elokuvan olevan ”Bronsonin vähäpuheisen väkivaltarutiinin komeimpia kiteytyksiä loppuyllätyksineen”. Hän antoi sille neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[3]

UusintaversioMuokkaa

Simon Westin ohjaama uusintaversio The Mechanic tuli ensi-iltaan vuonna 2011.[4]

LähteetMuokkaa

  1. Taitotappaja. Helsingin Sanomat, 16.12.1972, s. 44. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  2. Fränti, Mikael: Väkivallan pohdintoja ja uhkaavia räjähdyksiä Winnerin Mestaritappajassa. Helsingin Sanomat, 19.6.1991, s. 59. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta, s. 393. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  4. The Mechanic (2011) Internet Movie Databasessa (englanniksi)