Mestariluokka

Mestariluokka (engl. Master Class) on David Pownallin näytelmä, joka kuvaa säveltäjiä Dmitri Šostakovitš ja Sergei Prokofjev Josif Stalinin inkvisitiossa vuonna 1948. Syytösten esittämisessä Stalinia avustaa Andrei Ždanov. Näytelmässä diktaattori vaatii taiteilijoita säveltämään puolueen linjan mukaista musiikkia ja syyttää heidän edellisiä teoksiaan kansanvastaisiksi. Mestariluokka kantaesitettiin vuonna 1983, ja se julkaistiin tuolloin myös kirjana.[1] Näytelmä esitettiin Neuvosto-Virossa vuonna 1987.[2]

Mestariluokan brittiläinen mainos­juliste vuodelta 1983.

Suomalaiset versiotMuokkaa

Näytelmän suomenkielinen kantaesitys tapahtui huhtikuussa 1986 Suomen Kansallisteatterissa. Päärooleissa olivat Pentti Siimes (Stalin), Leif Wager (Prokofjev), Jarno Hiilloskorpi (Šostakovitš) ja Risto Aaltonen (Ždanov). Tätä tuotantoa esitettiin Willensaunassa yli 200 kertaa.[3] Helsingin Sanomain Kirsikka Moring kiitti varsinkin Siimeksen roolityötä:

”Pentti Siimeksen Stalin on mestarillinen tulkinta, enemmän kuin muotokuva historiallisesta esikuvasta. Se on ulkoisesti täysosuma, jokaista elettä myöten tutkittu työ. Mutta Siimeksen ilmaisu porautuu myös pinnan alle. Stalinin hahmossa avautuu traaginen inhimillinen ristiriita, joka estää tunteen ja teon, tiedon ja toiminnan tasapainon.”[4]

Samassa lehdessä Seppo Heikinheimo suhtautui varauksin Heikki Kallion näyttämömusiikkiin mutta piti näytelmää ”mielipuolisen kiinnostavana katsottavana”.[5]Neuvostoliiton suurlähetystön kulttuurineuvos A. V. Mironov paheksui Mestariluokan esittämistä Kansallisteatterissa, ja tämän jälkeen Suomen ministeriöiden kansliapäälliköt peruuttivat teatteriretkensä.[6]

Näytelmän eräässä kohtauksessa Stalin vaatii Prokofjevia ja Šostakovitšia tuhoamaan kymmeniä ulkomaalaisia äänilevyjä, jotka edustivat "kapitalistista dekadenssia". Näyttelijät käyttivät aitoja vanhoja gramofonilevyjä, jotka he löivät säpäleiksi näyttämöllä. Jossain vaiheessa tuli ongelma, kun teatterin järjestäjät eivät enää löytäneet Helsingistä lisää levyjä näytelmän tarpeisiin. Niitä jouduttiin etsimään antikvariaateista muualta Suomesta. Koska näytelmää esitettiin yli 200 kertaa, levyjä tuhottiin melkoinen määrä. Kerran Leif Wager huomasi näyttämöllä, että hänen kädessään on hänen oma levytyksensä, joka puuttui hänen kokoelmastaan. Hän onnistui säilyttämään levyn ehjänä ja näytännön jälkeen vei sen kotiinsa.[7]

Näytelmä palasi ohjelmistoon Helsingin kaupunginteatterissa elokuussa 2006. Rooleissa olivat Lasse Pöysti (Stalin), Esko Roine (Prokofjev), Asko Sarkola (Šostakovitš) ja Martti Suosalo (Ždanov). Kirsikka Moring arvioi Helsingin Sanomissa uutta ohjausta viihteelliseksi ja jopa ”halvaksi yleisönkosiskeluksi”.[8]

Molemmat Mestariluokan esitykset ohjasi Kurt Nuotio.

LähteetMuokkaa

  1. Pownall, David: Master Class. London: Faber & Faber, 1983. ISBN 0-571-13230-8.
  2. Pownall, David: Writing Master Class. London: Oberon Books, 2013. ISBN 978-1-84943-478-2.
  3. Moring, Kirsikka: Moneen muuntuva ajan tulkki. Helsingin Sanomat, 12.3.2021, s. B 17. Artikkelin verkkoversio Viitattu 12.3.2021.
  4. Moring, Kirsikka: Pentti Siimeksen Stalin ei ole pelkkä näköispatsas. Helsingin Sanomat, 15.4.1986, s. 18. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.3.2021.
  5. Heikinheimo, Seppo: Musiikin ja teatterin monimutkainen suhde. Helsingin Sanomat, 16.4.1986, s. 23. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 12.3.2021.
  6. Räikkä, Jyrki: Jäätävä polte ja Mestariluokka kiukuttivat neuvostolähetystöä. Helsingin Sanomat. 14.2.2008.
  7. Wager, Leif: Hävyttömän hieno elämä, s. 263. WSOY, 2002. ISBN 951-0-25333-2
  8. Moring, Kirsikka: Kaikkihan me rakastamme Stalinia. Helsingin Sanomat. 2.9.2006.