Avaa päävalikko

Mestarien liigan kauden 2011–2012 pudotuspelit

OhjelmaMuokkaa

Kaikki pudotuspelivaiheen otteluparien arvonnat suoritetaan UEFA:n pääkonttorissa Nyonissa, Sveitsissä.[1]

Kierros Päivämäärä ja aika 1. osa 2. osa
Neljännesvälierät 16. joulukuuta 2011
13.00 (GMT+2)
14–15 & 21–22. helmikuuta 2012 6–7 & 13–14. maaliskuuta 2012
Puolivälierät 16. maaliskuuta 2012
13.00 (GMT+2)
27–28. maaliskuuta 2012 3–4. huhtikuuta 2012
Välierät 17–18. huhtikuuta 2012 24–25. huhtikuuta 2012
Loppuottelu 19. toukokuuta 2012 Allianz Arena, München

EteneminenMuokkaa

Pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle selvisivät lohkojen ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet, yhteensä 16 joukkuetta. Ensimmäisellä kierroksella samaan ottelupariin ei voi päästä kahta joukkuetta samasta maasta. Puolivälieristä lähtien arvonta on vapaa.

Pudotuspeleissä joukkue, joka johtaa kahden ottelun jälkeen otteluiden yhteistuloksen perusteella etenee seuraavalle kierrokselle. Jos pudotuspeleissä joukkueiden yhteistulos kahdesta ottelusta on tasan, eikä kumpikaan etene jatkoon vierasmaalisäännön turvin, pelataan yhteensä 30 minuutin jatkoaika, kaksi kertaa 15 minuuttia. Jos ottelu on edelleen tasan jatkoajan jälkeen, seuraa rangaistuspotkukilpailu. Myös jatkoajalla vierasmaalisääntö otetaan huomioon.

JoukkueetMuokkaa

Taulukon avain
Sijoitetut joukkueet.
Sijoittamattomat joukkueet.
Lohko Voittajat Toinen sija
A   Bayern München   Napoli
B   Internazionale   TsSKA Moskova
C   Benfica   Basel
D   Real Madrid   Lyon
E   Chelsea   Bayer Leverkusen
F   Arsenal   Marseille
G   APOEL   Zenit Pietari
H   Barcelona   Milan

PudotuspelikaavioMuokkaa

  Neljännesvälierät Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                                         
   Marseille (vm.) 1 1 2  
   Internazionale 0 2 2  
     Marseille 0 0 0  
     Bayern München 2 2 4  
   Basel 1 0 1
   Bayern München 0 7 7  
     Bayern München (rp.) 2 1 3 (3)  
     Real Madrid 1 2 3 (1)  
   Lyon 1 0 1 (3)  
   APOEL (rp.) 0 1 1 (4)  
     APOEL 0 2 2
     Real Madrid 3 5 8  
   TsSKA Moskova 1 1 2
   Real Madrid 1 4 5  
     Bayern München
     Chelsea
   Zenit Pietari 3 0 3  
   Benfica 2 2 4  
     Benfica 0 1 1
     Chelsea 1 2 3  
   Napoli 3 1 4
   Chelsea (ja.) 1 4 5  
     Chelsea 1 2 3
     Barcelona 0 2 2  
   Milan 4 0 4  
   Arsenal 0 3 3  
     Milan 0 1 1
     Barcelona 0 3 3  
   Bayer Leverkusen 1 1 2
   Barcelona 3 7 10  

NeljännesvälierätMuokkaa

 
BaselBayern München, ensimmäinen osa St. Jakob-Parkilla, hieman ottelun jälkeen.

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen arvonta suoritettiin 16. joulukuuta 2011. Ensimmäiset osaottelut pelataan 14./15. ja 21./22. helmikuuta 2012. Toiset osaottelut pelataan 6./7. ja 13./14. maaliskuuta 2012.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Olympique Lyonnais   1–1 (3–4 rp.)   APOEL FC 1–0 0–1
SSC Napoli   4–5   Chelsea FC 3–1 1–4 (ja.)
AC Milan   4–3   Arsenal FC 4–0 0–3
FC Basel   1–7   FC Bayern München 1–0 0–7
Bayer 04 Leverkusen   2–10   FC Barcelona 1–3 1–7
PFK TsSKA Moskova   2–5   Real Madrid 1–1 1–4
FK Zenit Pietari   3–4   SL Benfica 3–2 0–2
Olympique de Marseille   2–2 (vm.)   FC Internazionale Milano 1–0 1–2
Kaikissa ottelupareissa ensimmäisen osaottelun kotijoukkue on ilmoitettu ensin.

Ensimmäiset osaottelutMuokkaa

14. helmikuuta 2012 Lyon   1 – 0   APOEL Stade de Gerland, Lyon
21.45 (GMT+2)
Lacazette   58' Raportti Yleisömäärä: 32 010
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

14. helmikuuta 2012 Bayer Leverkusen   1 – 3   Barcelona BayArena, Leverkusen
21.45 (GMT+2)
Kadlec   52' Raportti Sánchez   41', 55'
Messi   88'
Yleisömäärä: 29 412
Tuomari: Craig Thomson (Skotlanti)

15. helmikuuta 2012 Zenit Pietari   3 – 2   Benfica Petrovski, Pietari
19.00 (GMT+2)
Širokov   27', 88'
Semak   71'
Raportti Pereira   20'
Cardozo   87'
Yleisömäärä: 18 200
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

15. helmikuuta 2012 Milan   4 – 0   Arsenal San Siro, Milano
21.45 (GMT+2)
Boateng   15'
Robinho   38', 49'
Ibrahimović   79' (rp.)
Raportti Yleisömäärä: 64 462
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)

21. helmikuuta 2012 TsSKA Moskova   1 – 1   Real Madrid Lužniki, Moskova
19.00 (GMT+2)
Wernbloom   90+3' Raportti Ronaldo   28' Yleisömäärä: 70 000
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

21. helmikuuta 2012 Napoli   3 – 1   Chelsea Stadio San Paolo, Napoli
21.45 (GMT+2)
Lavezzi   38', 65'
Cavani   45+2'
Raportti Mata   27' Yleisömäärä: 52 495
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)

22. helmikuuta 2012 Marseille   1 – 0   Internazionale Stade Vélodrome, Marseille
21.45 (GMT+2)
A. Ayew   90+2' Raportti Yleisömäärä: 37 646
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

22. helmikuuta 2012 Basel   1 – 0   Bayern München St. Jakob-Park, Basel
21.45 (GMT+2)
Stocker   86' Raportti Yleisömäärä: 36 000
Tuomari: Nicola Rizzoli (Italia)

Toiset osaottelutMuokkaa

6. maaliskuuta 2012 Benfica   2 – 0   Zenit Pietari Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (GMT+2)
Pereira   45+1'
Oliveira   90+3'
Raportti Yleisömäärä: 48 909
Tuomari: Howard Webb (Englanti)

6. maaliskuuta 2012 Arsenal   3 – 0   Milan Emirates Stadium, Lontoo
21.45 (GMT+2)
Koscielny   7'
Rosický   26'
Van Persie   43' (rp.)
Raportti Yleisömäärä: 59 973
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

7. maaliskuuta 2012 APOEL   1 – 0   Lyon GSP Stadion, Nikosia
21.45 (GMT+2)
Manduca   9' Raportti Yleisömäärä: 22 701
Tuomari: Alberto Undiano Mallenco (Espanja)
    Rangaistuspotkut  
Aílton  
Morais  
Alexandrou  
Tričkovski  
4 – 3   Källström
  Lisandro
  Gomis
  Lacazette
  Bastos
 

7. maaliskuuta 2012 Barcelona   7 – 1   Bayer Leverkusen Camp Nou, Barcelona
21.45 (GMT+2)
Messi   25', 42', 49', 58', 84'
Tello   55', 62'
Raportti Bellarabi   90+1' Yleisömäärä: 75 632
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)

13. maaliskuuta 2012 Internazionale   2 – 1   Marseille Stadio Giuseppe Meazza, Milano
21.45 (GMT+2)
Milito   75'
Pazzini   90+6' (rp.)
Raportti Brandão   90+2' Yleisömäärä: 62 632
Tuomari: Pedro Proença (Portugali)

13. maaliskuuta 2012 Bayern München   7 – 0   Basel Allianz Arena, München
21.45 (GMT+2)
Robben   11', 81'
Müller   42'
Gómez   44', 50', 61', 67'
Raportti Yleisömäärä: 66 000
Tuomari: Mark Clattenburg (Englanti)

14. maaliskuuta 2012 Chelsea   4 – 1 (ja.)   Napoli Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (GMT+2)
Drogba   29'
Terry   47'
Lampard   75' (rp.)
Ivanović   105'
Raportti Inler   55' Yleisömäärä: 37 784
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

14. maaliskuuta 2012 Real Madrid   4 – 1   TsSKA Moskova Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (GMT+2)
Higuaín   26'
Ronaldo   55', 90+4'
Benzema   70'
Raportti Tošić   77' Yleisömäärä: 67 743
Tuomari: Stéphane Lannoy (Ranska)

PuolivälierätMuokkaa

Toisen pudotuspelikierroksen arvonta suoritettiin 16. maaliskuuta 2012. Ensimmäiset osaottelut pelataan 27. ja 28. maaliskuuta 2012. Toiset osaottelut pelataan 3. ja 4. huhtikuuta 2012.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
APOEL FC   2–8   Real Madrid 0–3 2–5
Olympique de Marseille   0–4   FC Bayern München 0–2 0–2
SL Benfica   1–3   Chelsea FC 0–1 1–2
AC Milan   1–3   FC Barcelona 0–0 1–3
Kaikissa ottelupareissa ensimmäisen osaottelun kotijoukkue on ilmoitettu ensin.


Ensimmäiset osaottelutMuokkaa

27. maaliskuuta 2012 APOEL   0 – 3   Real Madrid GSP Stadion, Nikosia
21.45 (GMT+2)
Raportti Benzema   74', 90'
Kaká   82'
Yleisömäärä: 22 385
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

27. maaliskuuta 2012 Benfica   0 – 1   Chelsea Estádio da Luz, Lissabon
21.45 (GMT+2)
Raportti Kalou   75' Yleisömäärä: 60 830
Tuomari: Paolo Tagliavento (Italia)

28. maaliskuuta 2012 Marseille   0 – 2   Bayern München Stade Vélodrome, Marseille
21.45 (GMT+2)
Raportti Gómez   44'
Robben   69'
Yleisömäärä: 31 683
Tuomari: Carlos Velasco Carballo (Espanja)

28. maaliskuuta 2012 Milan   0 – 0   Barcelona San Siro, Milano
21.45 (GMT+2)
Raportti Yleisömäärä: 76 169
Tuomari: Jonas Eriksson (Ruotsi)

Toiset osaottelutMuokkaa

3. huhtikuuta 2012 Bayern München   2 – 0   Marseille Allianz Arena, München
21.45 (GMT+2)
Olić   13', 37' Raportti Yleisömäärä: 66 000
Tuomari: Svein Oddvar Moen (Norja)

3. huhtikuuta 2012 Barcelona   3 – 1   Milan Camp Nou, Barcelona
21.45 (GMT+2)
Messi   11' (rp.), 41' (rp.)
Iniesta   53'
Raportti Nocerino   32' Yleisömäärä: 94 629
Tuomari: Björn Kuipers (Alankomaat)

4. huhtikuuta 2012 Real Madrid   5 – 2   APOEL Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (GMT+2)
Ronaldo   26', 75'
Kaká   37'
Callejón   80'
Di María   84'
Raportti Manduca   67'
Solari   82' (rp.)
Yleisömäärä: 54 627
Tuomari: Gianluca Rocchi (Italia)

4. huhtikuuta 2012 Chelsea   2 – 1   Benfica Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (GMT+2)
Lampard   21' (rp.)
Meireles   90+3'
Raportti García   85' Yleisömäärä: 37 264
Tuomari: Damir Skomina (Slovenia)

VälierätMuokkaa

Ensimmäiset osaottelut pelataan 17. ja 18. huhtikuuta 2012. Toiset osaottelut pelataan 24. ja 25. huhtikuuta 2012.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
FC Bayern München   3–3 (3–1 rp.)   Real Madrid 2–1 1–2
Chelsea FC   3–2   FC Barcelona 1–0 2–2
Kaikissa ottelupareissa ensimmäisen osaottelun kotijoukkue on ilmoitettu ensin.

Ensimmäiset osaottelutMuokkaa

17. huhtikuuta 2012 Bayern München   2 – 1   Real Madrid Allianz Arena, München
21.45 (GMT+2)
Ribéry   17'
Gómez   90'
Raportti Özil   53' Yleisömäärä: 66 000
Tuomari: Howard Webb (Englanti)

18. huhtikuuta 2012 Chelsea   1 – 0   Barcelona Stamford Bridge, Lontoo
21.45 (GMT+2)
Drogba   45+2' Raportti Yleisömäärä: 38 039
Tuomari: Felix Brych (Saksa)

Toiset osaottelutMuokkaa

24. huhtikuuta 2012 Barcelona   2 – 2   Chelsea Camp Nou, Barcelona
21.45 (GMT+2)
Busquets   35'
Iniesta   43'
Raportti Ramires   45+1'
Torres   90+2'
Yleisömäärä: 95 845
Tuomari: Cüneyt Çakır (Turkki)

25. huhtikuuta 2012 Real Madrid   2 – 1   Bayern München Estadio Santiago Bernabéu, Madrid
21.45 (GMT+2)
Ronaldo   6' (rp.), 14' Raportti Robben   27' (rp.) Yleisömäärä: 71 654
Tuomari: Viktor Kassai (Unkari)
    Rangaistuspotkut  
Ronaldo  
Kaká  
Alonso  
Ramos  
1 – 3   Alaba
  Gómez
  Kroos
  Lahm
  Schweinsteiger
 

LoppuotteluMuokkaa

Loppuottelu pelattiin 19. toukokuuta 2012 Allianz Arenalla, Münchenissä.

19. toukokuuta 2012 Bayern München   1 – 1 (ja.)   Chelsea Allianz Arena, München
20.45 (UTC+2)
Müller   83' Raportti Drogba   88' Yleisömäärä: 62 500
Tuomari: Pedro Proença (Portugali)
    Rangaistuspotkut  
Lahm  
Gómez  
Neuer  
Olić  
Schweinsteiger  
3 – 4   Mata
  David Luiz
  Lampard
  Cole
  Drogba
 


Mestarien liigan voittaja
2011–2012
 
Chelsea
Toinen mestaruus

LähteetMuokkaa

  1. 2011/12 draw and match calendar UEFA. Viitattu 7.12.2011. (englanniksi)