Messukylän lukio

lukio Tampereella

Messukylän lukio (MELU) oli Tampereella vuosina 1976–2010 toiminut yleislukio, joka hoiti vuosina 1996–2010 opetusministeriön myöntämää viestinnän erityistehtävää. Messukylän lukio oli vuodesta 1996 Suomen ainoa viestinnän erityislukio ja Itä-Tampereen ainoa lukio.

Messukylän lukion siipi.

Messukylän lukio syntyi vuonna 1976, kun Messukylän yhteiskoulu eriytettiin peruskoulu-uudistuksen yhteydessä Messukylän lukioksi ja Ristinarkun yläasteeksi. Messukylän yhteiskoulu oli perustettu vuonna 1959 oppikouluksi Messukylän alueen lapsille. Aloitteen teki Tampereen Messukylän Lions-klubi. Valtioneuvosto myönsi kahdeksanluokkaiselle oppikoululle luvan vuonna 1960, ja jo saman vuoden syksyllä kaksi ensimmäistä luokkaa aloittivat toimintansa.[1]

Messukylän lukion viestintälinjalla opeteltiin taitoja tekstin, kuvan ja äänen tuottamisessa sekä julkaisemisessa. Lukion tarjoamiin noin 30 erilaiseen viestinnän kurssiin kuului viestinnän, journalismin, valokuvauksen, äänen, radiotyön, videokuvauksen ja ilmaisutaidon kursseja.

Koulussa toimitettiin myös omaa verkkolehteä Turmelua, joka pureutui nuorille tärkeisiin ajankohtaisiin asioihin. Aikaisemmin lukiolaiset tekivät omaa televisio-ohjelmaa Impulssia, mutta sen toimittaminen jouduttiin lopettamaan TV-Tampereen omistajanvaihdoksen takia. Omien medioiden ohessa viestintälinjalaiset osallistuvat lukuisiin erilaisiin viestintäaiheisiin projekteihin ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Samassa rakennuksessa Messukylän lukion kanssa toimi peruskouluopetusta tarjoava Ristinarkun koulu. Ristinarkun koulu jäi Messukylän lukion toiminnan päätyttyä alkuperäiseen koulurakennukseen, jonka on suunnitellut arkkitehti Aarne Ervi. Lukio toimi varsinaisesti rakennuksen laajennusosassa, joka oli Aarne Heinon arkkitehtitoimiston suunnittelema.

Messukylän lukion rehtoreina toimivat fil. maist. Liisa Lindroos (vt. 1960–1962), fil. kand. Jouko Punnonen (1962–1995), fil. maist. Hannu Mattila (1995–2002) ja fil. kand. Heini Mäenpää (2003–2010).

Lukio oli 2000-luvun alkuvuosina toistuvasti lakkautusuhan alla Tampereen kaupungin tilankäytön tehostamissyistä, ja vuonna 2009 tehtiin päätös lakkauttaa lukio. Messukylän lukio yhdistettiin Sammon keskuslukioon syksyllä 2010, joskin Messukylän lukion ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat siirtyivät Sammon keskuslukion tiloihin opiskelemaan jo kevätlukukauden loppupuolella 2010. Kaikille Messukylän lukiossa aloittaneille opiskelijoille luvattiin siirtymisestä huolimatta Messukylän lukion päästötodistus, mutta todellisuudessa opiskelijoille jaettiin Sammon keskuslukion päästötodistukset.

Lähteet

muokkaa
  1. Maarit Jaakkola: Messukylän yhteiskoulun ja lukion historia kansien väliin melua.wordpress.com. 19. huhtikuuta 2010. Viitattu 29.7.2010.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.