Avaa päävalikko
Fazer Merkkari Mix

Merirosvoraha (puhekielessä merkkari) on alun perin salmiakista tehty makeinen. Merirosvoraha jäljittelee kolikkoa, ja sen pinnan merirosvoteemaiset kuva-aiheet vaihtelevat erilaisista aseista ja pääkallosta ja sääriluista papukaijoihin.

Suomessa merirosvorahoja valmistaa nykyään Fazer, mutta samantapaisia makeisia on saatavilla myös muiden valmistajien tuotteina.

Fazerin merkkaritMuokkaa

Merkkari oli alun perin Chymoksen 1970-luvulla merirosvoraha-nimellä lanseeraama makeinen, joka poistui myynnistä 1980-luvun lopulla niiden kokoon liittyneen tukehtumisvaaran vuoksi.[1] Myöhemmin myyntiin tuli kooltaan pienempiä ja maultaan miedompia merirosvorahoja. Suuren kysynnän vuoksi Fazer toi alkuperäisellä reseptillä valmistetun tuotteen uudelleen markkinoille vuonna 2013.[2]

Fazerin merkkarit eroavat muista merirosvorahoista pienen kolon avulla. Niitä myydään 180 gramman pusseissa, jotka sisältävät salmiakin lisäksi kolan ja hedelmänmakuisia makeisia.[3] Tammikuussa 2013 myyntiin tulleet alkuperäisellä vuoden 1973 reseptillä tehdyt makeiset olivat niin suosittuja, että ne loppuivat monista kaupoista kesken.[1]

Muita merirosvorahojaMuokkaa

Saksalainen Haribo valmistaa Piratos ja Super Piratos -nimisiä makeisia. Näistä Piratos on lähin vastine vanhoille merirosvorahoille ja Super Piratos sen kuivempi, vahvempi ja suolaisempi versio. Molemmat ovat muotoilultaan ja ilmeeltään hyvin samanlaisia kuin Fazerin merirosvorahat.

Myös suomalaisia merirosvorahoja tai niiden hyvin lähellä olevia kopioita voi vielä saada. Ainakin Turussa ja Naantalissa toimiva Nostalgia Shop myy suuria merirosvorahoja.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b Merkkarin suosio yllätti Fazerin Iltalehti. Viitattu 16.8.2013.
  2. Ikäheimo, Satu: Makumuisto heräsi henkiin Fazer. Viitattu 20.3.2014.
  3. Merkkari Mix 180 g Fazer. Viitattu 20.3.2014.
  4. Ne isommat salmiakki-merkkarit nostalgiashop.fi. Viitattu 23.3.2014.