Merimaskun kirkko
Merimaskun kirkko (ruots. Merimasku kyrka) on vuodelta 1726 peräisin oleva tasavartinen puinen ristikirkko entisen Merimaskun kunnan pääsaarella Otavalla, nykyisessä Naantalin kaupungissa. Kirkon punamullatut ulkoseinät on rakennettu hirrestä ja katto päällystetty paanuilla.[1] Kirkkoa käyttää Merimaskun seurakunta ja sen omistaa Naantalin seurakuntayhtymä.[2] Kirkko on rakennettu kirkonrakentaja Kaarle Killaisen johdolla.
| Merimaskun kirkko Merimasku kyrka |
|
|---|---|
 Merimaskun kirkko kaakosta nähtynä, taustalla kellotapuli. |
|
| Sijainti | Merimasku, Naantali |
| Koordinaatit | |
| Seurakunta | Merimaskun seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1726 |
| Materiaali | puu |
 |
|
isänmaan puolesta 1939 - 1944
Kirkkoa ympäröivää kirkkotarhaa rajaa hirsiaita. Luoteiskulmassa on vuodelta 1769 peräisin oleva kellotapuli, lounaiskulmassa hirsinen porttihuone ja kaakkoiskulmassa 1700-luvun puolivälistä peräisin oleva hirsinen hautakappeli. Viime sotien sankarihauta-alueella oleva muistomerkki on Vilho Aallon teos.[1] Alun perin kirkossa oli paanukate, joka vaihdettiin pärekatoksi 1855. Vuonna 1915 katoksi vaihtui saumattu peltikate, jonka päälle naulattiin paanut 1956.[3]
Museovirasto on määritellyt Merimaskun kirkkoympäristön yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[4]
Lähde- ja perimätietojen mukaan Merimaskun kappelikirkkoon on todennäköisesti haudattu 1600-luvulla Oxenstierna- ja Kruus-suvun jäseniä, jotka hallinoivat Lempisaarta. Muita tunnettuja 1600-luvulla haudattuja ovat Akkolan Maria Brehms ja Nyckelbergin käskynhaltijan vaimo Brita Jaakontytär. Heidän hautapaikoistaan on kirkon seinällä muistotaulut. Tuolloin 1600–1700-luvuilla itse kirkkorakennuksen alle haudattiin arvo- ja yläluokkaisia henkilöitä, muut kirkon ulkopuolelle hautausmaalle. Merimaskun seurakunnan kuolleitten luettelo alkaa vuodesta 1682. Historiankirjojen mukaan hautausmaan ensimmäinen laajennus tapahtui vuonna 1690, koska kirkon ulkopuolinen tontti oli todennäköisesti varsin ahdas. Jo muutamia vuosia myöhemmin koitti suuret kuolonvuodet, jolloin vuonna 1697 hautausmaalle haudattiin 33 henkilöä ja kirkkoon 15, sekä tehtiin joukkohauta muualta tulleille nälkäpakolaisille. Kirkkoon hautaamiset vähenivät hiljalleen 1700-luvulla ja viimeinen Merimaskun kirkkoon haudattu oli lapsivainaja vuonna 1802.[5]
Merimaskun kirkossa on tarkoitus vuoden 2020 paikkeilla tehdä perusteellinen peruskorjaus, jossa korjataan muun muassa katto, ikkunat ja sakasti, sekä vanhaa hautausmaata ympäröivä hirsiaita ja portit. Kirkon lämmitysjärjestelmä uusittiin vuonna 2009 ja 2012 kunnostettiin kiinteät penkit. Merimaskun korjauksia on tarkoitus rahoittaa myymällä vuokralla oleva Merimaskun pappila. Vuonna 1913 rakennettu ja 1986 peruskorjattu pappila sijaitsee noin 700 metriä etelälounaaseen kirkosta. Asuinpinta-alaltaan 246 neliömetrinen pappila sijaitsee 1,4 hehtaarin tontilla.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Merimaskun kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
- ↑ Kirkot ja tilat naantalinseurakunnat.fi. Naantali: Naantalin seurakuntayhtymä. Viitattu 18.2.2018.
- ↑ a b Peltotalo, Mika: Pappilan myynnistä korjausrahaa. Rannikkoseutu, 28.11.2017, nro 93, s. 4–5. Raisio: Alma Media Kustannus Oy. ISSN 0782-5544.
- ↑ Merimaskun kirkko Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- ↑ Lehto, Markku: Mennyttä aikaa Merimaskussa: Kirkkoon hautaaminen. Rannikkoseutu, 8.12.2017, nro 96, s. 3. Raisio: Alma Media Kustannus Oy. ISSN 0782-5544.