Avaa päävalikko

Menestheus (m.kreik. Μενεσθεύς, Menestheús) oli kreikkalaisessa mytologiassa Peteuksen poika, Orneuksen pojanpoika ja Erekhtheuksen pojanpojanpoika sekä myös tarunomainen Ateenan kuningas[1]. Hän nousi kuninkaaksi dioskuurien avustuksella sillä aikaa, kun Theseus oli Peirithooksen kanssa manalassa. Theseuksen palatessa Menestheus ajoi hänet maanpakoon.[2]

Menestheus oli myös yksi Helenan kilpakosijoista[3]. Valansa velvoittamana hän osallistui Troijan sotaan viidelläkymmenellä aluksella[4]. Yhdessä Odysseuksen ja Talthybioksen hän oli taivuttelemassa Kyproksen kuningas Kinyrasta osallistumaan myös sotaan[5]. Menestheus oli myös yksi neljästäkymmenestä soturista Troijan hevosen sisällä; Pausanias kertoi pronssisesta veistoksesta Brauronissa, jossa Menestheus on kuvattu kurkkimassa hevosen sisältä[6]. Voitetun sodan jälkeen hän purjehti Mimakseen ja saapui Melokselle, jossa hänestä tehtiin kuningas edellisen hallitsijan Polyanaksin kuoltua[7].

Menestheuksen kuoleman jälkeen Ateenan kuninkaaksi nousi Demofon, Theseuksen poika.

LähteetMuokkaa

  1. Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 2.25.6 (engl. käännös)
  2. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi.1.24 (engl. käännös)
  3. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 3.10.8 (engl. käännös)
  4. Homeros, Ilias 2.546–556 (engl. käännös)
  5. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi.3.9 (engl. käännös)
  6. Pausanias, Periegesis tes Hellados ('Kreikan kuvaus') 1.23.8 (engl. käännös)
  7. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi.6.15b (engl. käännös)