Memira
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Memira OY on yhteispohjoismaalaisessa omistuksessa oleva[lähde? ] näkökirurgiaan erikoistunut sairaalaketju.[1] Memiran klinikoilla tehdään sekä silmien laserleikkauksia (FemtoLASIK ja LASEK) että linssileikkauksia (RLE-Refraktive Lens Exchange). Lasermenetelmillä korjataan yleensä likinäköisyyttä, kaukotaitteisuutta ja hajataitteisuutta, kun taas linssileikkauksella edellä mainittujen lisäksi myös ikänäköä sekä harmaakaihia kulloinkin sopivalla linssillä. Memiralla on lähes 50 klinikkaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa, ja niissä tehdään yli 20 000 silmäleikkausta vuodessa.[2]
Historia
muokkaaMemiran historia alkoi vuonna 1990, kun Bjart Dysthe ja Thor Brevik avasivat ensimmäisen silmäleikkauksiin keskittyvän klinikkansa Oslossa.[3]
Yrityksen nimi oli silloin Norsk Synskirurgi. Perustajat Dysthe ja Brevik toimivat edelleen kirurgeina Memirassa. Dysthe ja Brevik suorittivat Norjan ensimmäisen likitaittoisuutta korjaavan laserleikkauksen vuonna 1990, ja olivat myös ensimmäisinä korjaamassa laserin avulla hajataitteisuutta vuonna 1994 sekä kaukotaittoisuutta vuonna 1996. Molemmat työskentelvät edelleen Memirassa
Vuonna 1998 Bjart ja Thor avasivat yhdessä tanskalaisen kirurgin Per Julius Nielsenin kanssa Tanskan ensimmäisen klinikan nimellä Dansk Synskirurgi. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 2004, Bjart Dysthe ja optikko Jörgen Ringman perustivat Ruotsiin Opticare-yrityksen ja avasivat ensimmäisen silmälaserklinikkansa Uppsalaan.
Syksyllä 2007 Dysthen, Brevikin, Nielsenin ja Ringmannin perustamissa yrityksissä oli yhteensä jo 20 silmäklinikkaa, ja ne päätettiin yhdistää yhdeksi pohjoismaiseksi klinikkaketjuksi.[3] Uusi yritys sai nimen Memira.
Memira Suomessa
muokkaaMemiran ensimmäiset Suomen klinikat perustettiin Turkuun ja Vaasaan keväällä 2013. Syksyllä 2014 avattiin toimipiste Maarianhaminaan. Memira on jäsenenä eurooppalaisessa refraktiivisen kirurgian kattojärjestössä ESCRS:ssä (European Society of Refractive and Cataract Surgeons).[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ Holtari, Seija: Yksityisiä sairaaloita nousee Suomeen - buumi päällä (Arkistoitu – Internet Archive), Talouselämä 26.11.2012, viitattu 18.12.2014.
- ↑ http://memira.fi/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b http://memira.fi/artikkeli/historia/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.escrs.org/London2014/programme/posters-details.asp?id=21161/[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
muokkaa- Memira.fi (Arkistoitu – Internet Archive)