Wikipedia

Meksikon historia

Meksikon historia ulottuu varhaisista intiaanikulttuureista nykyisen Meksikon yhdysvaltojen historiaan.

Alkuperäiskansojen kulttuurit ja niiden tuho muokkaa

Arkeologiset löydöt osoittavat metsästäjien ja keräilijöiden kulkeneen Meksikossa 10000–8000 eaa. Seuraavien 2–4 vuosituhannen aikana he alkoivat viljellä alueen luonnonvaraisia kasveja kuten maissia, kesäkurpitsaa ja papuja.[1]

Espanjalaisten saapuessa vuonna 1519 asteekit elivät kukoistuskauttaan ja olivat vain muutamaa vuosikymmentä aiemmin valloittaneet valtaosan Meksikon eteläosasta. Ennen asteekkivaltakuntaa Meksikon alueella oli kukoistanut monia alkuperäiskulttuureja, muun muassa olmeekit, sapoteekit ja Teotihuacán. Asteekkikulttuurissa laajalle levinnyt käytäntö olivat ihmisuhrit. Esimerkiksi Tenochtitlánin (nyk. México) pyramidin vihkimisen yhteydessä vuonna 1487 uhrattiin eri arvioiden mukaan 2 000–84 400 ihmistä neljän päivän sisällä.lähde?

Espanjan valloittajat, konkistadorit, saapuivat Tenochtitlániin vuonna 1519, vangitsivat asteekkijohtaja Montezuman ja asettuivat tämän kanssa palatsiin asumaan. Näin espanjalaiset saattoivat hallita asteekkeja Montezuman avulla. Monesti on väitetty asteekkien suhtautuneen alussa espanjalaisiin ystävällisesti, koska he uskoivat Hernán Cortésin olevan ennustusten mukaisesti idästä palannut jumala Quetzalcóatl. Asteekit alkoivat toimia espanjalaisia vastaan vasta, kun eräs Cortésin taitamaton upseeri murhautti raa’asti koko asteekkiylimystön eräällä aukiolla. Pian Montezuma kuoli joko espanjalaisten tai asteekkien tappamana, ja espanjalaiset pakenivat Tenochtitlánista menettäen suuren määrän miehiä. Espanjalaiset kuitenkin palasivat vuonna 1521. Eurooppalaisilla oli puolellaan rauta-aseet ja haarniskat, tuliaseita sekä hevosia. He saivat painostettua asteekkeja vihaavia alkuperäisasukkaita puolelleen. Meksikon pääkaupungin piirityksessä ja valtauksessa auttoi 100 000 tlaxcalteekkia. Eurooppalaisia helpotti myös heidän mukanaan tuomien tautien tuhoisa leviäminen alkuperäisväestöön. Kun Meksikon eteläosa oli vallattu, asteekkien päälliköitä hirtettiin ja alkuperäisasukkaita joutui muun muassa maaorjiksi suurtiloille ja pakkotöihin kaivoksiin.

Itsenäisyys muokkaa

 
Meksikon aluemuutokset 1821–1981, GIF-animaatio.

Miguel Hidalgo julisti 16. syyskuuta 1810 Meksikon itsenäiseksi pienestä Doloresin kaupungista käsin, mikä johti itsenäisyyssotaan, joka päättyi viimein itsenäistymiseen vuonna 1821. Agustín de Iturbide julistautui Meksikon keisariksi vuonna 1822, mutta hänen valtakautensa päättyi maanpakoon ja tasavallan perustamiseen 1824 Guadalupe Victoria ensimmäisenä presidenttinä. Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä maan vahva mies oli Antonio López de Santa Anna, joka menetti Texasin Yhdysvalloille. Sitä seuranneessa sodassa ja Guadalupe Hidalgon rauhassa vuonna 1848 Meksiko menetti kolmanneksen pinta-alastaan Yhdysvalloille. Tyytymättömyys johti liberaalien Ayutlan vallankumoukseen ja Reforma-nimellä tunnettuun uudistuskauteen.

1860-luvulla Ranskan Napoleon III pyrki Meksikon herraksi ja asetti Itävallan keisarin Frans Joosef I:n veljen, arkkiherttua Maksimilianin, Meksikon keisariksi konservatiivien ja katolilaisten tuella. Toinen Meksikon keisarikunta päättyi Benito Juárezin tukijoiden voittoon ja tasavallan palautukseen 1867.

Tasavaltalainen kenraali Porfirio Díaz nousi presidentiksi 1876 ja lopulta diktaattoriksi. Hänen valtakautensa, porfiriato, kesti 1876–1911. Hän oli päässyt valtaan tunnuslauseella ”Yleinen äänioikeus, ei uudelleenvalintaa”; myöhemmin hänen vastustajansa käyttivät sitä iskulauseenaan. Vuoden 1910 uudelleenvalinta oli liikaa Díazin vastustajille. Tällöin puhkesi suuri Meksikon vallankumous, aluksi Francisco I. Maderon johdolla. Vallankumous johti Díazin syrjäyttämiseen ja monen vuoden taisteluihin. Maderon syöksi vallasta 1913 kenraali Victoriano Huerta. Sisällissotaan osallistuivat muun muassa Pancho Villa ja Emiliano Zapata.

Vallankumous laantui Venustiano Carranzan johdolla säädettyyn vuoden 1917 perustuslakiin. Carranza surmattiin ja häntä seurasi Álvaro Obregón 1920, jota puolestaan seurasi Plutarco Elías Calles. Obregón valittiin uudelleen 1928, mutta hänet murhattiin ennen kuin hän astui virkaansa. Calles perusti tämän jälkeen Institutionaalisen vallankumouspuolueen, joka pysyi vallassa seitsemänkymmentä vuotta.

Neljänkymmenen seuraavan vuoden aikana Meksikon talous kasvoi nopeasti, mitä on joskus kutsuttu Meksikon ihmeeksi, El Milagro Mexicano. Presidentti Lázaro Cárdenas kansallisti maan öljyvarat Petróleos Mexicanosiksi, mikä käynnisti kansainvälisen kriisin ulkomaisten yritysten menettäessä omistuksiaan.

Talouskasvun kääntöpuolena oli väen pakeneminen maalta suurten kaupunkien köyhälistökortteleihin ja tilapäistöihin laittomasti rajan yli Yhdysvaltoihin.

Vallankumouspuolueen valta sai huolestuttaviakin piirteitä, kuten vuoden 1968 satojen opiskelijoiden Tlatelolcon verilöylyn Méxicossa vain kymmenen päivää ennen kaupungissa järjestettyjä vuoden 1968 olympialaisia. Samoin 1960-luvulla kukistettiin muun muassa pidätyksin vapaa ammattiyhdistysliike. 1970-luvulla maassa katosi ihmisiä muun muassa poliisin Valkoisen Prikaatin takia[2]. Öljyvarojen tuoma vauraus salli löysän taloudenpidon, ja Meksikon peso menetti arvoaan. Vuonna 1976 löydettiin valtava merenalainen Cantarellin öljykenttä, josta tuli merkittävin Meksikon öljyntuotannon lähde.

Vuonna 1985 maanjäristys surmasi tuhansia Méxicossa.[3] Vuonna 1986 maa ei enää pystynyt maksamaan velkojaan, vaan se joutui solmimaan sopimuksen kansainvälisen valuuttarahaston kanssa. Vuonna 1988 vallankumouspuolueen täytyi jo turvautua vaalivilppiin pysyäkseen vallassa vaalikomission julistaessa Carlos Salinasin voittajaksi. Vallankumouspuolue hävisi ensimmäistä kertaa vuoden 1992 kuvernöörin vaalin Chihuahuassa.

Vuoden 1994 alusta voimaan tullut vapaakauppasopimus NAFTA johti zapatista-kapinaan köyhässä eteläisessä Chiapasissa. Hallitus taltutti sen ja rauhansopimus solmittiin maaliskuussa. Vallankumouspuolueen presidenttiehdokas Luis Donaldo Colosio murhattiin samassa kuussa, mutta hänet korvannut Ernesto Zedillo voitti elokuun 1994 vaalit. Joulukuussa 1994 osakekurssit romahtivat, kun hallitus päästi peson kellumaan. Tammikuuhun 1995 peso menetti kolmanneksen arvostaan, minkä vuoksi Yhdysvaltain ja kansainvälisen yhteisön oli annettava Meksikolle 50 miljardia dollaria lainaa maan talouden pelastamiseen. Hallitus yritti vielä kukistaa zapatistoja, mutta myöntyi vuoden 1995 lopulla suurempaan autonomiaan mayoille. Kapina kiihtyi, kun vasemmistolainen EPR hyökkäsi hallituksen joukkoja vastaan 1996.[3]

Vuonna 1997 vallankumouspuolue kärsi vakavan tappion menettäessään enemmistönsä alahuoneessa ensimmäisen kerran sitten vuoden 1929. Sen alamäki jatkui, kun Vicente Fox voitti vuoden 2000 presidentinvaalit kautta aikain ensimmäisenä opposition ehdokkaana.[3]

Joulukuussa 1997 aseistettu joukko tappoi 45 intiaania chiapasilaisessa kylässä. Helmikuussa 2000 puolestaan opiskelijoiden pitkä lakko ja protestit lukukausimaksujen korotuksia vastaan muuttuivat väkivaltaisiksi. Oaxacan kaupungissa kansanjoukko nousi kuvernööriä vastaan kesällä 2006 ja hallitsi kaupunkia kuukausia ennen kuin liittovaltion poliisi kukisti mielenosoittajat lokakuussa.

Maassa järjestettiin kesäkuussa 2006 presidentin- ja parlamenttivaalit. Toisella kierroksella PAN:n Felipe Calderónia oli vastassa PRD:n Andrés Manuel López Obrador, joka hävisi niukasti. Kuukausien protestien ja äänten osittaisen uudelleenlaskennan jälkeen keskusvaalilautakunta julisti Felipe Calderónin voittajaksi 6. syyskuuta 2006. Hän astui virkaansa 1. joulukuuta. López Obrador julistautui varjopresidentiksi.

Presidentti Calderón julisti sodan huumekartelleja vastaan joulukuussa 2006.[4] Meksikon hallituksen mukaan huumesodassa oli elokuun alkuun 2010 mennessä kuollut 28 000 ihmistä.[5] Suurin osa kuolleista on saanut surmansa huumejengien välisissä yhteenotoissa.

Vuoden 2012 presidentinvaalit voitti PRI:n ehdokas Enrique Pena Nieto.[6]

Lopulta vuoden 2018 presidentinvaalit voitti vuosien 2006 ja 2012 vaalien häviäjä Anders Manuel Lopez Obrador. Hän edusti Morena-puoluetta ja astuessaan virkaan 1.12.2018 Lopez Obrador oli Meksikon ensimmäinen vasemmistolainen presidentti 80 vuoteen.

Meksikoa oli hallinnut yhtäjakoisesti vuosina 1929-2000 Institutionaalinen vallankumouspuolue PRI ja vuosina 2000-2012 oikeistopuolue PAN ja uudelleen vuosina 2012–2018 PRI. Presidentiksi vuonna 2018 tullut Lopez Obrador edusti vasta neljä vuotta aiemmin perustettua vasemmistolaista Morena-puoluetta.[7]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Ancient Mexico Mexico: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1996.
  2. ↑ Virtanen, Rauli: Latinalainen Amerikka huomisen varjossa, s. 280. Helsinki: Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1728-5.
  3. ↑ a b c Mexico timeline BBC News. 4.9.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Meksikon huumesodan uhriluku jo liki 25 000 HS.fi. 17.7.2010. Arkistoitu 18.7.2010. Viitattu 28.7.2010.
  5. ↑ Mexico says 28,000 killed in drugs war since 2006 BBC News. 4.8.2010. Viitattu 23.8.2010. (englanniksi)
  6. ↑ By Catherine E. Shoichet CNN: Political tensions flare after Mexican presidential vote CNN. Viitattu 4.12.2019.
  7. ↑ Historiallinen vallanvaihto Trumpin naapurissa – Äänivyöryllä valittu vasemmistolainen presidentti lupaa kitkeä Meksikosta korruption Yle Uutiset. Viitattu 4.12.2019.

Aiheesta muualla muokkaa


Amerikan historia maittain

1: Epäitsenäinen alue

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Meksikon_historia&oldid=20900851”