Avaa päävalikko

Matti Rynén (oik. Rynö, 20. maaliskuuta 1846 Lappeenranta3. kesäkuuta 1914 Viipuri) oli suomalainen käsityöläinen, joka tuli tunnetuksi 1800-luvun lopulla valmistamistaan itämaisista matoista. Hän aloitti värjärinä ja kutoi ensimmäisen mattonsa vasta 40-vuotiaana. Yhtään Rynénin tekemää mattoa ei kuitenkaan tunneta nykypäivänä.

ElämäMuokkaa

NuoruusMuokkaa

 
Aito itämainen matto Anatoliasta.

Rynén oli lättiläistä maanviljelijäsukua, joka oli saapunut Koivistolle 1700-luvun alkupuolella Riianlahdella sijaitsevalta Ruhnun saarelta. Sen ruotsinkielisestä nimestä Runö tuli suvulle uusi sukunimi, joka kirkonkirjoihin merkittiin ääntämismuodossaan Rynö. Rynén otti itselleen kouluvuosina enemmän ruotsalaiselta kuulostavan sukunimen opettajansa kehotuksesta. Rynénin isä oli aikoinaan muuttanut Koivistolta Lappeenrantaan, jossa hän viljeli omaa maatilaa.lähde?

Alkeiskoulun jälkeen vuonna 1867 Rynén aloitti yhdessä veljensä kanssa värjärimestari Rundbergin oppipoikana. Mestarikoulutusta hän lähti hankkimaan Pietariin, jossa hän vietti vuodet 1872–1878. Lappeenrantaan palattuaan Rynén sai värjärimestarin arvon ja valtuudet ja hän ryhtyi pitämään omaa värjäämöä kotitilallaan. Rynénistä tuli taitava värjäri, joka sai kolmannen palkinnon Moskovassa vuonna 1882 järjestetyssä taide- ja teollisuusnäyttelyssä sekä useita palkintoja kotimaisissa näyttelyissä. Luonnonvärejä käyttänyt Rynén joutui kuitenkin kilpailemaan uusia synteettisiä värejä myyvien yritysten kanssa. Matonkutojat alkoivat suosia niitä, koska synteettisissä väreissä oli enemmän sävyjä ja niitä oli myös helpompi käyttää. Lopulta Rynén päätti värjäämisen sijasta suuntautua matonkutomiseen. Hän oli kiinnostunut Pietarin vuosinaan näkemistään itämaisista matoista ja päätti lähteä opintomatkalle Turkkiin.lähde?

Opintomatka TurkkiinMuokkaa

Rynén lähti matkalleen kohti Turkin Anatoliaa heinäkuussa 1886. Hänen reittinsä kulki Pietarin ja Moskovan kautta Odessaan ja sieltä edelleen laivalla Konstantinopoliin, jossa hän viipyi 17 päivän ajan seuraten värjärien ja matonkutojien työskentelyä. Konstantinopolista Rynén jatkoi laivalla Smyrnaan ja sieltä hevosella kreikkalaisten asuttamaan Gördesin kaupunkiin, josta hän lopulta löysi tarvitsemansa ideat. Rynén piti koko matkan ajan tarkkaa päiväkirjaa ja lähetti myös matkakirjeitä, joita Lappeenrannan Uutiset julkaisi säännöllisesti. Kotiin palattuaan hän laati päiväkirjansa pohjalta selostuksen Kertomus Turkinmattojen kutomisesta: Telineistä ja telineiden osista ynnä työtavasta Turkinmaalla. Rynén oli tuonut mukanaan yhden turkkilaisen maton, jota hän käytti mallina oman maton kutomisessa. Wiipurin Sanomat seurasi maton valmistumista ja kutsui sitä ”Euroopan ensimmäiseksi itämaiseksi matoksi”.[1]

Paluu SuomeenMuokkaa

Vuonna 1888 Rynén osallistui Kööpenhaminassa Pohjoismaiseen teollisuus- ja taidenäyttelyyn, jossa häneltä oli mukana kaksi mattoa. Toinen oli itämainen ja toinen puolestaan viipurilaisen arkkitehdin Johan Jacob Ahrenbergin laatiman mallin mukaan tehty karjalaista kansanperinnettä edustanut matto. Rynén palkittiin kunniakirjalla ja myös ulkomainen lehdistö huomioi hänen työnsä. Vuonna 1891 Rynén myi senaattori Sten Carl Tudeerin esittelemänä yhden itämaisen maton Lappeenrannassa vierailleelle keisari Aleksanteri III:lle. Rynén ei kuitenkaan ajan myötä pystynyt kilpailemaan nykyaikaisten teollisten matonvalmistajien kanssa, vaan ajautui lopulta vararikkoon vuonna 1898. Muutamaa vuotta myöhemmin Rynén muutti ensin Uudellekirkolle ja sieltä 1903 Viipuriin, jossa hän työskenteli teollisuuden palveluksessa kuolemaansa saakka. Sydänkohtaukseen kuollut Rynén on haudattu Sorvalin hautausmaalle.[2]

Rynénin vaimo ja poika jatkoivat Viipurissa pienimuotoista matonkudontaa ja lopulta 1920-luvun jälkipuoliskolla Viipurissa nousi suuri innostus itämaisten mattojen tekemiseen. Paikallisten harrastajien mattoja esiteltiin vuonna 1931 jopa Viipurin taidemuseossa pidetyssä näyttelyssä, jonka järjesti Matti Rynénin pojantytär Ilmi. Muutamaa vuotta myöhemmin talvisota kuitenkin katkaisi Karjalassa virinneen mattoinnostuksen. Vuonna 2009 Jyväskylässä toimiva Suomen käsityön museo sai kokoelmiinsa Viipurissa 1930-luvun alussa kudotun itämaisen maton.[3] Myös Kansallismuseon kokoelmissa on yksi 1930-luvun viipurilainen matto.[1]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b Turkinmaton salaisuus - Viipurin käsin solmitut nukkamatot 1930-luvulta Museovirasto. Viitattu 28.10.2014.
  2. Elämää hautausmaalla ja sen ympärillä Viipurin kaupunki. Viitattu 28.10.2014.
  3. Suomen käsityön museon kokoelmiin Jyväskylään hieno lahjoitus Suomen käsityön museo. Viitattu 28.10.2014.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Koho, Paula: Elämä solmussa: turkinmaton taikaa Lappeenrannasta Viipuriin, Karjalan Kirjapaino 2000. ISBN 952-52001-8-3