Matti Pelttari

suomalainen poliitikko

Matti Juhani Pelttari (1. maaliskuuta 1943 Helsinki17. maaliskuuta 2018 Rovaniemi) oli suomalainen poliitikko, joka toimi Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1978–1983 ja Rovaniemen kaupunginjohtajana vuosina 1984–2003.

Matti Pelttari vuonna 1978.

Pelttarille myönnettiin varatuomarin arvonimi vuonna 1971, mitä ennen hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1962 ja valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1967. Hän oli Porin apulaiskaupunginsihteeri vuosina 19701975 työskenneltyään sitä ennen vuosina 19681969 Kotkan liikevaihtoverotoimiston jaostopäällikkönä ja valtionasiamiehenä. Apulaiskaupunginsihteerin tehtävästä hän siirtyi porilaisen Vaunu ja Varaosan toimitusjohtajaksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1980 saakka.

Pelttari edusti kansanedustajana Turun läänin pohjoista vaalipiiriä ja toimi eduskunnassa lokakuusta 1978 maaliskuuhun 1983. Hän tuli eduskuntaan varaedustajan paikalta, Rissalan lentoturmassa kuolleen Kirsti Hollmingin tilalle, ja eduskuntavaaleissa 1979 hänet valittiin täydelle kaudelle. Hän vaikutti perustuslakivaliokunnassa ja laki- ja talousvaliokunnassa. Pelttari toimi poliittisella urallaan myös Porin kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä ja molempien varapuheenjohtajana, kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenenä sekä presidentin valitsijamiehenä (1982).

Eduskuntauransa jälkeen Pelttari toimi vuosina 1983–1984 Porin raastuvanoikeuden oikeusneuvosmiehenä ja vuodesta 1984 Rovaniemen kaupunginjohtajana. Hän jäi kaupunginjohtajan tehtävästä eläkkeelle vuonna 2003.

Pelttari oli myös urheiluvaikuttaja. Hän oli vuodesta 1987 vuoteen 2003 jalkapalloseura Rovaniemen Palloseuran puheenjohtaja, mitä ennen hän oli ollut kahdeksan vuotta jääkiekkoseura Porin Ässien puheenjohtajana[1]. Hän toimi myös Jalkapalloliiga ry:n puheenjohtajana, Suomen Palloliiton liittohallituksen jäsenenä ja Suomen Jääkiekkoliiton hallituksen jäsenenä.

Pelttari oli naimisissa vuodesta 1965, ja hänellä on neljä lasta, kaikki tyttäriä.[2]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Pyykkö, Kari: Markku Hyvönen RoPSin ruoriin 26.2.2003. Rovaniemen Palloseura. Arkistoitu 18.10.2015.
  2. Laurila, Petri – Salo, Mikko (toim.): Suomen lakimiehet – Finlands jurister 2003, s. 835–836. Suomen Lakimiesliiton kirjasarja, 118. Helsinki: Talentum, 2003. ISSN 0585-9530. ISBN 952-14-0637-2.

Aiheesta muualla muokkaa

  Edeltäjä:
Tuure Salo
Rovaniemen kaupunginjohtaja
1984–2003
Seuraaja:
Mauri Gardin